Alkuperäinen kirjoittaja evita:
Se ei varmaan oikein sovi tähän nykyaikaan. Individualismi on nykyään kovin paljon enemmän pinnalla kuin se, että pistettäisiin jonkun toisen (vaikkapa lasten) etu oman itsen edelle - näin tuntuu olevan silloinkin, vaikka uhrautuminen olisi väliaikaista ja vaikka sen ei pitäisi olla keltään muulta pois.
Itse ajattelen niin, että ehkä koen toisten uhrautumisen niin, että todellista epäitsekkyyttä nähdessään oma itsekkyys korostuu. Se ei välttämättä tunnu kovin mukavalta.
Voi tietysti olla joidenkin kohdalla noin, mutta mun mielestä monilla kyllä on se lasten edun tavoittelu mennyt aivan liian pitkälle. Monissa asioissa tehdään ihan turhaan uhrauksia, vaikka lapsen kannalta asia olisi ihan yksi lysti. Musta tuntuu, että nykypäivänä on tavoiteltavaa olla joku superäiti, läheinen, lämmin ja normaali äiti ja elämä ei muka riitä lapselle. Ei sitä ennenvanhaan kuulkaas samalla tavalla jumaloitu lapsia kuin nyt monien mielestä pitäsi. Siinä ne kulkee elämässä mukana ja nauttivat normaalista elämästä ilman että kaikki ympärilläolijat muuttaa koko elämänsä heidän takia!
