Mitä mieltä

[äityliinix]

Olette siitä että olen joskus kurittanut lapsiani ruumiillisesti. Lopetin sen noin vuosi sitten kun tajusin että en voi enää tehdä niin. En halunnut että lapseni oppisivat sen tavan. Olen neljän lapsen äiti. (lapset 4,5v 3,5v kaksoset ja 1,5v). Kuritus koski vanhimpia lapsia. En kertonut siitä kellekkään ja nyt minulla on hirveän paha olo siitä,kun en hakenut siihen apua. Tuntuu että olen niin epäonnistunut kasvatuksessa.. Minua itseäni on kasvatettu niin eikä minulla ollut muuta kasvatusmallia omien lasten kasvatukseen. Olen niin hirveän ahdistunut siitä millainen äiti olen lapsilleni ollut. Kuritin lapsiani jos ne eivät totelleet. En aiheuttanut mitään vammoja mutta liian kovakouraisesti saatoin kantaa omaan huoneeseen ja saatoin ottaa hiuksista kiinni. Olen todella pettynyt itseeni.
Mitä minun pitäisi tehdä??

 

[jkjk]

Antaa itsellesi anteeksi ja jatkaa vain paremmalla tiellä?

 

[hyytikyppynen]

Antaa itelles anteeksi. Jos kuitenki olet tavasta päässy eroon niin eihän enää ole mittään ongelmaa. Pääasia on että olet löytäny muita keinoja kasvatustilanteisiin kuin väkivalta.

 

[äityliinix]

Kiitos kannustuksesta.Tuntuu vain ahdistavalta, et mitenkähän kaikki on vaikuttanut lapsiin... Olen todella muuttanut käytöstäni ja olen entistä rakastavampi äiti. Senkin takia tuntuu pahalta kun kurittaminen on kuitenkin lain mukaan rangaistavaa,niin pitäisikö minun kärsiä jokin rangaistus..

 

[hyytikyppynen]

Kiitos kannustuksesta.Tuntuu vain ahdistavalta, et mitenkähän kaikki on vaikuttanut lapsiin... Olen todella muuttanut käytöstäni ja olen entistä rakastavampi äiti. Senkin takia tuntuu pahalta kun kurittaminen on kuitenkin lain mukaan rangaistavaa,niin pitäisikö minun kärsiä jokin rangaistus..

Näköjään kärsit ihan tarpeeksi pään sisällä. Eri asia ois jos kuritus jatkuis tai et löytäis muita keinoja kasvatukseen vaan kokisit sen ainoaksi toimivaksi.

 

[PölyEsteri]

Ei sun nyt mitään erityistä pidä tehdä, jatka siihen hyvään syyntaan, mihin olet kääntynyt.

Voit tietty lapsille puhua asiasta ja sanoa, että olet pahoillaan.

 

[äityliinix]

joskus tuntuu että pitäiskö lasten käydä jossain terapiassa tai jotain? mut sit kun ne on niin pieniä niin ne ei ehkä tajua koko juttua.. Ehkä mun pitäis käydä terapiassa niin sais tän ahdistuksen pois? oon aatellu että sitten kun lapset on isompia niin että ne ois koulussa tai jotain niin juttelis niitten kans et muistaako ne mitään. vai oisko se huono ajatus? oo

 

[PölyEsteri]

joskus tuntuu että pitäiskö lasten käydä jossain terapiassa tai jotain? mut sit kun ne on niin pieniä niin ne ei ehkä tajua koko juttua.. Ehkä mun pitäis käydä terapiassa niin sais tän ahdistuksen pois? oon aatellu että sitten kun lapset on isompia niin että ne ois koulussa tai jotain niin juttelis niitten kans et muistaako ne mitään. vai oisko se huono ajatus? oo

Terapiaa tarttee sellaiset lapset, jotka eivät saa vanhemmilta anteeksipyyntöä tai ymmärrystä. Kurja juttu, että mimmonen oot joskus ollut, mutta olet vaan lapsille rehellinen nyt. Joskus myöhemmin ne saattaa muistaa noi jutut ja huutaa niistä pää punasina ja sä oot sitten sitävarten, että selität, että et silloin osannut muuta ja että olet pahoillasi.

 

[äityliinix]

Kiitos vastauksista. tää ahdistus alkaa tästä pikkuhiljaa heikkenemään. Kyllä auttaa paljon kun saa jakaa omia huolia. Tuntuu et sitä vaan pyörittää pään sisällä sitä samaa ajatusten kehää. Pitää vaan keskittyä tähän nykytilanteeseen ja olla rakastava vanhempi. Mennyttä ei saa takasin mutta nykytilanteeseen voi vaikuttaa.