V
Vepasto
Vieras
Hei kaikille,
Nyt on X:n polttareiden suunnittelu siinä vaiheessa, että mulla on jonkinlainen ohjelma kasassa. Perusajatuksena oli rento ja hauska yhdessäolo. X kielsi ehdottomasti seuraavat asiat: ei saa pukea mitään "naamiasvaatteita", ei saa laittaa yksin esiintymään julkisella paikalla, ei saa laittaa myymään mitään. Ja näistä pidetään kiinni, senkin takia, että mun ja varmaan aika monen muunkin mielestä ne on jo aika kuluneita juttuja polttareissa. Niin, jos jotain sellaista tulisi, niin X kostaisi sen mulle tulevaisuudessa.
Syy, miksi tämä ohjelma tulee teille valmiina, on se, että 9 ihmisen saaminen samaan paikkaan samaan aikaan olisi melkein mahdotonta ja tällä asialla kuitenkin alkaa olemaan jo kiire. Ja jos 9 ihmistä suunnittelee, niin ideoita varmaan tulisi, mutta ehkä liikaakin, eli lopputulos voisi olla aika sekava ellei jopa mahdoton toteuttaa. Meitä oli nyt suunnittelemassa mä ja Z. Mun mielestä me saatiin kuitenkin ihan kiva päivä suunniteltua. Mielipiteensä saa toki esittää, jos ohjelma on jonkun mielestä ihan tyhmä.
X:n ja Y:n polttarit on näillä näkymin samana päivänä, eli kummalekaan ei saa sitten puhua mitään. Tässä kuitenkin ohjelma joka saatiin kasaan:
Loukkaantuisitko tällaisesta viestistä, jos sut siis olisi kutsuttu polttareihin, mutta et olisi päässyt suunnittelemaan niitä? Mä laitoin vielä viestin lopuksi, että mielipiteensä ja ideoita saa esittää, toteutusta katsotaan sitten aikarajojen puitteissa.