K
"Katti"
Vieras
Olen huomannut olevani uupunut ja aika iso syy on köyhyys jolle ei näy loppua, iso talolaina ahdistaa, voiko tästä selvitä?
Laina-aika 25 vuotta, 1000 kk lyhennys, lisäksi tuli ostettua talo hätiköidysti, eli en ainakaan itse kovin viihdy, vanha paljon remonttia kaipaava talo, ei tosin ole rahaa remontoida. Miehen tulot nettona 1400, omat 1600 ja lapsilisä 1400.
Kulutusluotto 400 kk ja sähkö/lämmityslasku 400 kk (!!), kaikenlisäksi miehellä paha tapa tehdä isot puhelinlaskut joka kuukausi, asia josta on riidelty vuosikaudet. Haluaisin itse laittaa talon myyntiin, vaikka nyt lieneekin huono aika sille, mutta tuntuu etten kestä ajatusta röttelössä vankina olemisesta seuraavat 25 vuotta, mies ei halua myydä ja mielummin eroasi silloin minusta, kun muutenkin sellaistakin kriisiä ollut ilmassa. Miehelle talon maksaminen on tärkeää että lapsille jäisi jotain kun meistä aika jättää, mikä on hienoa mutta en näe juuri tätä taloa sellaisena. Uutta lainaa tuskin saisimme, kun otimme lainan muutama vuosi sitten niin molemmilla oli paremmat tulot.
Vanhin lapsi kysyy usein miksi olemme niin köyhiä ja kun kavereilla on sitä ja tätä. Meillä vanhemmilla molemmilla kuluttavat työt, minulla henkisesti ja miehellä fyysisesti ja henkisesti, silti mitään ei jää elämän pieniin nautintoihin. Olenko vain tyytymätön valittaja vai panikoinko syystäkin? Meillä molemmilla aikuisilla lisäksi terveysongelmia, sekin huolestuttaa kuinka jaksaa olla työelämässä vielä seuraavat 25 vuotta.
Laina-aika 25 vuotta, 1000 kk lyhennys, lisäksi tuli ostettua talo hätiköidysti, eli en ainakaan itse kovin viihdy, vanha paljon remonttia kaipaava talo, ei tosin ole rahaa remontoida. Miehen tulot nettona 1400, omat 1600 ja lapsilisä 1400.
Kulutusluotto 400 kk ja sähkö/lämmityslasku 400 kk (!!), kaikenlisäksi miehellä paha tapa tehdä isot puhelinlaskut joka kuukausi, asia josta on riidelty vuosikaudet. Haluaisin itse laittaa talon myyntiin, vaikka nyt lieneekin huono aika sille, mutta tuntuu etten kestä ajatusta röttelössä vankina olemisesta seuraavat 25 vuotta, mies ei halua myydä ja mielummin eroasi silloin minusta, kun muutenkin sellaistakin kriisiä ollut ilmassa. Miehelle talon maksaminen on tärkeää että lapsille jäisi jotain kun meistä aika jättää, mikä on hienoa mutta en näe juuri tätä taloa sellaisena. Uutta lainaa tuskin saisimme, kun otimme lainan muutama vuosi sitten niin molemmilla oli paremmat tulot.
Vanhin lapsi kysyy usein miksi olemme niin köyhiä ja kun kavereilla on sitä ja tätä. Meillä vanhemmilla molemmilla kuluttavat työt, minulla henkisesti ja miehellä fyysisesti ja henkisesti, silti mitään ei jää elämän pieniin nautintoihin. Olenko vain tyytymätön valittaja vai panikoinko syystäkin? Meillä molemmilla aikuisilla lisäksi terveysongelmia, sekin huolestuttaa kuinka jaksaa olla työelämässä vielä seuraavat 25 vuotta.