Mitä mieltä tällaisesta henkilöstä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vierailija"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vierailija"

Vieras
Henkilö on nainen. Hänen lapsellaan on lääkitys itsetuhoisuuden vuoksi ja toinen lapsi kärsii pahasta paniikkihäiriöstä. Kun naiselta kysyy miten hän itse voi tällaisessa tilanteessa, hän sanoo voivansa hyvin koska ei jaksa eikä halua murehtia lastensa asioita. Sitäpaitsi onhan mielenterveysongelmia sillä ja silläkin. Itsetuhoinen lapsi on ollut vain niin dramaattinen ja huomionhakuinen aina.
Naisen pitkäaikainen, parhaaksi kutsumansa ystävätär kuolee. Nainen sanoo, ettei osaa surra vainajaa. Hän oli nimittäin ajatellut jo aiemmin, että ystävätär on vanhennut ja jutut ovat muuttuneet niin perhekeskeisiksi, että ystävyys olisi muutenkin tullut tiensä päähän ja kymmenen vuoden ikäero olisi tehnyt tehtävänsä. Sitäpaitsi ystävättären kuolema on tälle naiselle uusi mahdollisuus uusia tuttavapiiriään.

Naisen kolmas lapsi sai vauvan. Nainen ei käynyt ensimmäisen puolen vuoden aikana vauvaa katsomassa kuin ristiäisissä. Nainen asuu samassa kaupungissa kuin lapsensa, mutta nainen kokee ettei jaksa ja ehdi tapaamaan lastaan ja uutta lastenlastaan useammin.

Onko tällainen käytös normaalia keski-ikäisen ihmisen pidättyväistä käytöstä vai onko naisella jokin tunne-elämän häiriö tai tunneköyhyys?
 
Naisella ei ole ainakaan diagnosoitua mt-ongelmaa vaan on ulospäin reippaan ja pirteän näköinen ja toimii yäkoulun opettajana ja häntä pidetään hyvänä työntekijänä
 
[QUOTE="vieras ap";22821342]Naisella ei ole ainakaan diagnosoitua mt-ongelmaa vaan on ulospäin reippaan ja pirteän näköinen ja toimii yäkoulun opettajana ja häntä pidetään hyvänä työntekijänä[/QUOTE]

Niin, eihän diagnoosia voi saada, ellei ole hoidettavana. Ja hoidettavaksi ei mene ihmiset, jotka ei mielestään tartte hoitoa. Kuitenkin jos molemmat lapset oireilee noin ja ihminen itse sanoo, että ei ollut suurikaan menetys, että kaveri kuoli ja suhtautuu lastensa mielenterveysongelmiin noin... Niin ehkä hänellä on sen sortin vikaa päässä, että hän blokkaa vain tehokkaasti pois kaiken, mikä osoittaa, että hän tarvitsisi apua. Narsisteillahan on tämmöinen järjestelmä, he ei mielestään tarvitse apua ja voivat toimia normaalisti siitä huolimatta, että heidän oma mielenterveys on huono.
 
Pinnalle ei aina näy kaikki mitä sisällä kokee. Turhaa sitä on toiseten edessä surra, sitä voi surra joskus yksin hiljaisina hetkinä. OIkeastihan sureminen on kuitenkin itsesääliä ja elämää suurempien asioiden pohdintaa.

Lapsenlapsi, noh tapaamisten vähyys voi johtua vaikka siitä, ettei hän viihdy miniän/vävyn seurassa tai muuten vain on niin kiireinen.
 
Jäi mainitsematta että nämä oirehtivat lapset ovat molemmat nuoria aikuisia. Naisen mielestä hän on tehtävänsä tehnyt kasvatettuaan lapset aikuisuuden kynnykselle ja nyt on hänellä aika elää omaa elämää eikä murehtia muiden puolesta vaikka nämä muut olisivat hänen omia lapsiaan.

Olen ajatellut että onko jokin tunnehäiriö, juurikin toi narsismi minkä edellinen mainitsi?
 
[QUOTE="vieras ap";22821411]Jäi mainitsematta että nämä oirehtivat lapset ovat molemmat nuoria aikuisia. Naisen mielestä hän on tehtävänsä tehnyt kasvatettuaan lapset aikuisuuden kynnykselle ja nyt on hänellä aika elää omaa elämää eikä murehtia muiden puolesta vaikka nämä muut olisivat hänen omia lapsiaan.

Olen ajatellut että onko jokin tunnehäiriö, juurikin toi narsismi minkä edellinen mainitsi?[/QUOTE]

Jos hän murehtisi lastensa puolesta, se sisältäisi väistämättä myös ajatuksen: "missä tein väärin" tai "mitä olisin voinut tehdä toisin" tai "mitä voisin nyt tehdä". Silloin nainen joutuisi myöntämään jollain tasolla omat virheensä. Narsisiti ei voi ikinä myöntää, koska ei hänessä ole mitään vikaa tietenkään.

Mun mielestä usein kun sanotaan toista narsistiksi, sanotaan vain, koska halutaan jotenkin paisutella ja haukkua. Mutta jos tuollainen ei ole narsisti, niin kuka olisi?
 
[QUOTE="vieras";22821393]Äärettömän väsynyt ihminen, joka omaa psyykettään suojellakseen, joko tietoisesti tai tiedostamattaan, ei uskalla tuntea mitään.[/QUOTE]

juuri näin, tai jotain muuta. ei ehkä normaalia mutta kuka on täysin normaali?
 
Jos hän murehtisi lastensa puolesta, se sisältäisi väistämättä myös ajatuksen: "missä tein väärin" tai "mitä olisin voinut tehdä toisin" tai "mitä voisin nyt tehdä". Silloin nainen joutuisi myöntämään jollain tasolla omat virheensä. Narsisiti ei voi ikinä myöntää, koska ei hänessä ole mitään vikaa tietenkään.

ot. miten menneiden / syiden miettiminen auttaa?
 
[QUOTE="vieras";22821489]ot. miten menneiden / syiden miettiminen auttaa?[/QUOTE]

Kyllähän sillä on paljonkin merkitystä. Esimerkiksi jos on kurittanut lapsiaan väkivaltaiseksi, ei olisi pahitteeksi pyytää anteeksi. Tai jos on toiminnallaan aiheuttanut lapselleen ongelmia, niin kyllähän niistä asioista puhuminen voisi vaikuttaa paljonkin. Jollekin voi olla iso juttu, jos äiti tai isä sanoo vaan vaikka, että "Olen aina rakastanut sinua, vaikka en ole osannut sitä osoittaa".
 
Helposti joku persoonallisuushäiriö, voi siis olla monesta eri tyyppisestä häiriöstä piirteitä, ettei pakosti puhdas narsisti. Mutta jotain mielenterveyden ongelmaa on. Ja usein vielä tuolla keski-ikäisissä on paljon ihmisiä, joiden mielestä mt-ongelmat on huuhaata, tai ainakaan itsellä ei voi olla mitään. Ja yleensä silloin kulissit kiiltää, ettei näy ulospäin että psyyke ei ihan kunnossa ole.
 
Toisaalta, jos hän jäis märehtimään sekä ystävää että lapsiaan jotka jo aikuisia, niin loppuuko se märehtiminen ikinä? Ehkä hän suistuis tuhoon jos kantais koko ajan mukanaan oman ja muidenkin taakan? Eikö monetkin porskuta vaikeuksista voittoon juuri sillä, että ne asennoituu niin, etteivät jää tarpomaan murheen suohon vaan tarraavat elämään ja eteenpäin vieviin juttuihin kiinni?
 
Hän on kasvattanut meidät kolme lastaan aikuisiksi, siitä pitäisi olla kiitollinen vaikka velipoikien ongelmat mua huolettaa ja vaikka mumman mielenkiinnottomuus lastenlastaan kohtaan loukkaa. Hänelle on ollut tärkeää kulissit ulospäin ja suuttui kovin kun meistä kukaan ei mennyt yliopistoon kuten hän itse aikoinaan.

Olenkin miettinyt että onko hänellä persoonallisuushäiriö vai onko keski-ikäiset jo niin väsyneitä ja elämän kyynistämiä ettei mikään tunnu miltään.
 
[QUOTE="vieras";22821618]Toisaalta, jos hän jäis märehtimään sekä ystävää että lapsiaan jotka jo aikuisia, niin loppuuko se märehtiminen ikinä? Ehkä hän suistuis tuhoon jos kantais koko ajan mukanaan oman ja muidenkin taakan? Eikö monetkin porskuta vaikeuksista voittoon juuri sillä, että ne asennoituu niin, etteivät jää tarpomaan murheen suohon vaan tarraavat elämään ja eteenpäin vieviin juttuihin kiinni?[/QUOTE]

Joo, narsistit usein menestyykin hienosti. Mutta heidän lähipiirinsä tietää totuuden ja oirehtii.
 
[QUOTE="vieras ap";22821637]Hän on kasvattanut meidät kolme lastaan aikuisiksi, siitä pitäisi olla kiitollinen vaikka velipoikien ongelmat mua huolettaa ja vaikka mumman mielenkiinnottomuus lastenlastaan kohtaan loukkaa. Hänelle on ollut tärkeää kulissit ulospäin ja suuttui kovin kun meistä kukaan ei mennyt yliopistoon kuten hän itse aikoinaan.

Olenkin miettinyt että onko hänellä persoonallisuushäiriö vai onko keski-ikäiset jo niin väsyneitä ja elämän kyynistämiä ettei mikään tunnu miltään.[/QUOTE]

Onko hän aina ollut tuollainen kylmä? Vai onko hän saanut päähän jonkun iskun tai onko hänellä ollut joku veritulppa päässä tms, mikä olisi voinut muuttaa persoonallisuutta?
 

Yhteistyössä