Mitä mieltä tällaisesta elämäntilanteesta (raskautta ajatellen)?

No, olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 6 vuotta, että kyllä me ollaan vakiinnuttu ja molemmat olisimme valmiita ottamaan vauvan vastaan. Tietenkään ei voi tietää meneekö elämä niin kuin suunnittelee, eli esimerkiksi tulenko helpolla raskaaksi...

Ylipäätään elämää on vaikea ennustaa etukäteen, mutta kovasti toivomme vauvaa ja parisuhde on kunnossa.

Eli teinirakkaudesta edelleen kyse... Sittenhän onkin hyvä erota parin vuoden sisään lapsen syntymästä. Eihän niin kaikille käy, mutta valitettavan usein ei teinirakkaudet kestä "totisen" aikuisuuden alkua lapsineen, opiskeluineen, asuntolainoineen yms.

Siksipä sanoinkin, että elämää ei voi eteenpäin ennustaa. Ei mulla ole tarkoituksena sen vuoksi erota nykyisestäni, että pääsisin jonkun muun kuin sen ensimmäisen pitkäaikaisen kumppanini kanssa lapsia yrittämään. Psst, mieheni ei ole se teinirakkauteni = ensirakkauteni.

Kyllä aika teinirakkaudesta on kyse, jos 16-vuotiaasta on yhdessä oltu. Todella monille alkaa mieleen jossain vaiheessa nousemaan ajatus siitä, millaista muuta maailmalla olisi tarjottavana. Katsokaa huviksenne vaikka kolmikymppisten erotilastoja. Klassisia erilleen kasvuja seurauksena itkua ja hammastenkiristystä. Hyvin harvoin teinirakkaudet kestävät edes kolmenkympin kulmille asti.

 

[vieras]

No, olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 6 vuotta, että kyllä me ollaan vakiinnuttu ja molemmat olisimme valmiita ottamaan vauvan vastaan. Tietenkään ei voi tietää meneekö elämä niin kuin suunnittelee, eli esimerkiksi tulenko helpolla raskaaksi...

Ylipäätään elämää on vaikea ennustaa etukäteen, mutta kovasti toivomme vauvaa ja parisuhde on kunnossa.

Eli teinirakkaudesta edelleen kyse... Sittenhän onkin hyvä erota parin vuoden sisään lapsen syntymästä. Eihän niin kaikille käy, mutta valitettavan usein ei teinirakkaudet kestä "totisen" aikuisuuden alkua lapsineen, opiskeluineen, asuntolainoineen yms.

Siksipä sanoinkin, että elämää ei voi eteenpäin ennustaa. Ei mulla ole tarkoituksena sen vuoksi erota nykyisestäni, että pääsisin jonkun muun kuin sen ensimmäisen pitkäaikaisen kumppanini kanssa lapsia yrittämään. Psst, mieheni ei ole se teinirakkauteni = ensirakkauteni.

Kyllä aika teinirakkaudesta on kyse, jos 16-vuotiaasta on yhdessä oltu. Todella monille alkaa mieleen jossain vaiheessa nousemaan ajatus siitä, millaista muuta maailmalla olisi tarjottavana. Katsokaa huviksenne vaikka kolmikymppisten erotilastoja. Klassisia erilleen kasvuja seurauksena itkua ja hammastenkiristystä. Hyvin harvoin teinirakkaudet kestävät edes kolmenkympin kulmille asti.

Eikö tuosta syystä kenenkään alle kaksikymppisenä seurustelun aloittaneen tulisi hankkia lapsia? Tai eikö lapsia tulisi toivoa ainakaan ennen kuin se maaginen 30v on täynnä? Aika kurja ajatusmalli.

 

[mum84]

No, olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 6 vuotta, että kyllä me ollaan vakiinnuttu ja molemmat olisimme valmiita ottamaan vauvan vastaan. Tietenkään ei voi tietää meneekö elämä niin kuin suunnittelee, eli esimerkiksi tulenko helpolla raskaaksi...

Ylipäätään elämää on vaikea ennustaa etukäteen, mutta kovasti toivomme vauvaa ja parisuhde on kunnossa.

Eli teinirakkaudesta edelleen kyse... Sittenhän onkin hyvä erota parin vuoden sisään lapsen syntymästä. Eihän niin kaikille käy, mutta valitettavan usein ei teinirakkaudet kestä "totisen" aikuisuuden alkua lapsineen, opiskeluineen, asuntolainoineen yms.

Siksipä sanoinkin, että elämää ei voi eteenpäin ennustaa. Ei mulla ole tarkoituksena sen vuoksi erota nykyisestäni, että pääsisin jonkun muun kuin sen ensimmäisen pitkäaikaisen kumppanini kanssa lapsia yrittämään. Psst, mieheni ei ole se teinirakkauteni = ensirakkauteni.

Kyllä aika teinirakkaudesta on kyse, jos 16-vuotiaasta on yhdessä oltu. Todella monille alkaa mieleen jossain vaiheessa nousemaan ajatus siitä, millaista muuta maailmalla olisi tarjottavana. Katsokaa huviksenne vaikka kolmikymppisten erotilastoja. Klassisia erilleen kasvuja seurauksena itkua ja hammastenkiristystä. Hyvin harvoin teinirakkaudet kestävät edes kolmenkympin kulmille asti.

Eikö tuosta syystä kenenkään alle kaksikymppisenä seurustelun aloittaneen tulisi hankkia lapsia? Tai eikö lapsia tulisi toivoa ainakaan ennen kuin se maaginen 30v on täynnä? Aika kurja ajatusmalli.

Niimpä. Minä olen ollut mieheni kanssa yhdessä n. 8 vuotta. Kolmas lapsi on tulossa, ja kyllä nämä meidän tuttavapiirissä tapahtuneet erot on olleet näitä että tavataan kolmekymppisinä ja mennään äkkiä naimisiin, tehdään lapsi ja erotaan 3 vuoden sisällä. Tietysti vain sattumaa, sillä ei voi yleistää niin päin, kun ei voi yleistää niinkään päin että "yleensä nuorena solmitut suhteet päättyvät eroon alle kolmekymppisinä".

 

[Kokemusta]

Me odotettiin kanssa lapsen tekoa siihen, että omat opinnot olisi loppusuoralla. Kävikin niin onnellisesti, että lapsi sai alkunsa heti kun annettiin mahdollisuus, ja la olisi ollut lähestulkoon heti valmistumisen jälkeen. Kesken meni. Eli jos minulta kysytään, niin tehkää kuten sydän sanoo, kukaan ei tiedä kuinka kauan menee ennenkuin vauva saa alkunsa, ja mikä on tilanne siitä 9KK:n pääästä.

 

No, olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 6 vuotta, että kyllä me ollaan vakiinnuttu ja molemmat olisimme valmiita ottamaan vauvan vastaan. Tietenkään ei voi tietää meneekö elämä niin kuin suunnittelee, eli esimerkiksi tulenko helpolla raskaaksi...

Ylipäätään elämää on vaikea ennustaa etukäteen, mutta kovasti toivomme vauvaa ja parisuhde on kunnossa.

Eli teinirakkaudesta edelleen kyse... Sittenhän onkin hyvä erota parin vuoden sisään lapsen syntymästä. Eihän niin kaikille käy, mutta valitettavan usein ei teinirakkaudet kestä "totisen" aikuisuuden alkua lapsineen, opiskeluineen, asuntolainoineen yms.

Siksipä sanoinkin, että elämää ei voi eteenpäin ennustaa. Ei mulla ole tarkoituksena sen vuoksi erota nykyisestäni, että pääsisin jonkun muun kuin sen ensimmäisen pitkäaikaisen kumppanini kanssa lapsia yrittämään. Psst, mieheni ei ole se teinirakkauteni = ensirakkauteni.

Kyllä aika teinirakkaudesta on kyse, jos 16-vuotiaasta on yhdessä oltu. Todella monille alkaa mieleen jossain vaiheessa nousemaan ajatus siitä, millaista muuta maailmalla olisi tarjottavana. Katsokaa huviksenne vaikka kolmikymppisten erotilastoja. Klassisia erilleen kasvuja seurauksena itkua ja hammastenkiristystä. Hyvin harvoin teinirakkaudet kestävät edes kolmenkympin kulmille asti.

Eikö tuosta syystä kenenkään alle kaksikymppisenä seurustelun aloittaneen tulisi hankkia lapsia? Tai eikö lapsia tulisi toivoa ainakaan ennen kuin se maaginen 30v on täynnä? Aika kurja ajatusmalli.

Oikeastaan ei, mikäli haluaa kasvattaa lapsensa perinteisessä ydinperheessä. Niin se vain tuntuu nykyään menevän. Kuten sanoin, katselkaa kolmekymmentäjotain ikäisten eromääriä.

 

[Valmis vanhemmuuteen]

Niin naurettavuuksiin mä en kykene, että heittäisin tämän suhteen mäkeen vain siksi, että tilastojen mukaan eroprosentit ovat vastaavissa tapauksissa suuret.
Elämästä ei tiedä mitä se eteen tuo, missään tapauksessa.

Toisekseen eivät ne lapset häviä jos ero tulee. Mutta me kyllä mieheni kanssa uskomme suhteeseemme ja sen kestävyyteen - siinä on mun mielestä helkkarin turvallinen pohja. Varsinkin, kun toivon PAHIMPIEN karikkojen olevan jo takanapäin.

 

Niin naurettavuuksiin mä en kykene, että heittäisin tämän suhteen mäkeen vain siksi, että tilastojen mukaan eroprosentit ovat vastaavissa tapauksissa suuret.
Elämästä ei tiedä mitä se eteen tuo, missään tapauksessa.

Toisekseen eivät ne lapset häviä jos ero tulee. Mutta me kyllä mieheni kanssa uskomme suhteeseemme ja sen kestävyyteen - siinä on mun mielestä helkkarin turvallinen pohja. Varsinkin, kun toivon PAHIMPIEN karikkojen olevan jo takanapäin.

Onnea matkaan. Palataan kymmenen vuoden kuluttua asiaan.

 

[opiskelija]

Mulla on opiskelut myös kesken ja täytän pian 22 ja olen raskaana. Itse asiassa odoteltiin tätä raskautta melkeen vuoden, eli lapsia todellakin saadaan, ei tehdä.

Musta on hyvä hankkia lapsia kesken opiskelujen koska sitten kun meen takas kouluun ensi vuoden syksynä niin ei mun tartte laittaa lasta hoitoon niin pienenä kun voin tehdä ison osan opiskeluista kotona. Mies myös opiskelija joten hänelläkin aikaa vahtia lasta jos mulla tentti/pakollinen luento. Ja sitten kun lapseni on muutaman vuoden ikäinen pitäisi minun valmistua ja aika varma hyväpalkkainen työpaikkakin odottaa mihin ei hirveesti kokemusta vaadita, vaan maisterin paperit Ja mahtuuhan nähin opintoihin kaksikin lasta jos meille toinenkin joskus suodaan...

Jos sydämesi haluaa kokea äitiyden nyt eikä viiden vuoden päästä niin miksette heti ala yrittämään? Voihan siinä mennä aikaa ennen kun raskaudut...

 

[Valmis vanhemmuuteen]

Niin naurettavuuksiin mä en kykene, että heittäisin tämän suhteen mäkeen vain siksi, että tilastojen mukaan eroprosentit ovat vastaavissa tapauksissa suuret.
Elämästä ei tiedä mitä se eteen tuo, missään tapauksessa.

Toisekseen eivät ne lapset häviä jos ero tulee. Mutta me kyllä mieheni kanssa uskomme suhteeseemme ja sen kestävyyteen - siinä on mun mielestä helkkarin turvallinen pohja. Varsinkin, kun toivon PAHIMPIEN karikkojen olevan jo takanapäin.

Onnea matkaan. Palataan kymmenen vuoden kuluttua asiaan.

Palataan vain! Mä en ole elämässäni ehdoton minkään asian suhteen.

 

[mk]

Korkeasti koulutetettuna yli kolmekymppisenä kannustan jättämään ehkäisyn pois jos vain todella koet olevasi kyspä äidiksi, mies tuntuu oikeasti oikealta ja teidän rahat riittävät. Raha on oikeasti tärkeä. Mikään ei kiristä pinnaa niin paljon kuin se, että joutuu laskemaan joka pennin.

Ja jos opiskelet akateemista alaa on tosiaan niin, että opiskeluajat ovat pitkiä ja valmistumista kannattaa venyttää siihen asti, että on työtä tiedossa. Aukot CV:ssä ei näytä hyvältä ja tieto vanhenee.

Vaikka olenkin sitä mieltä, että 22 vuotias on vielä kakara niin uskon että on yksilöllisiä eroja ja että Siperia opettaa. Minusta ei olisi ollut äidiksi, omat tarpeet olivat niin pinnalla. Mutta me jouduimme nimenomaan tekemään lasta vuosia.

Ja kun yritys aloitetttiin lähempänä kolmeakymmentä niin pelivaraa ei juurikaan jäänyt. Olemme varmoja, ettemme halua toista lasta vuosiin. Se tarkoittaa, että jollen halua olla 40v synnyttäjä me emme "hanki" toista lasta. Uskon, että 40v on monella tavalla "parempi" äiti, mutta kun tajuaa sen miten keho on vanhentunut jo kymmenessä vuodessa. Kakskymppinen kestää yövalvomisia aivan eri tavalla kuin kolmekymppinen. Minä olen niin mukavuudenhaluinen, etten jaksa nelikymppisenä.

Kaikkea hyvää ja Onnea matkaan :wave:

 

[mk]

eroista vielä: Vaikka toiset avioliitot kestävätkin tilastollisesti ensimmäistä paremmin niin kyllä kolmenkympin paremmallapuolellakin solmituista liitoista iso osa päätyy eroon. Ihmehän se on jos 16v solmittu suhde kestää läpi elämän, mutta ihmeitä tapahtuu.

Mikään ei ole elämässä niin varmaa kuin muutos. Jos hyvältä tuntuu, niin mikäs siinä

 

[joku]

Ei musta erotilastot sais olla perusteena sille ettei hanki lapsia. jos ap ollu yhes kuitenkin jo 6 vuotta ni kai se suhde aika vakaalla pohjalla on. Niitä "vuoden sisällä naimiisiin ja raskaaksi"-kolmekymppisiä on aika paljon ja ne vasta usein päättyykin eroon. Tunnen monta tällästä tapausta. Ja myös monta sellasta tapausta jossa teinirakkaus on säilynyt eikä eroa tapahtunut.

 

[Huom]

Minä opiskelisin rauhassa loppuun ja hankkisin pari vuotta työkokemusta, koska aikaa sinulla on lasten saamiseen vaikka vielä kuinka monta vuotta. Mikä kiire teillä on tämän asian kanssa? Nauttikaa rauhassa toisistanne, nuoruudesta ja vapaudesta.

 

[Huom]

Ei musta erotilastot sais olla perusteena sille ettei hanki lapsia. jos ap ollu yhes kuitenkin jo 6 vuotta ni kai se suhde aika vakaalla pohjalla on. Niitä "vuoden sisällä naimiisiin ja raskaaksi"-kolmekymppisiä on aika paljon ja ne vasta usein päättyykin eroon. Tunnen monta tällästä tapausta. Ja myös monta sellasta tapausta jossa teinirakkaus on säilynyt eikä eroa tapahtunut.

Jännää muuten, että olen itse kolmekymppinen enkä tunne yhtään tällaista perhettä, jossa oltaisin menty naimisiin vuoden sisällä ja saatu lapsi ja erottu. Ainoa perhe, joka on kaveripiiristä eronnut, oli itse asiassa teinirakkaus eli olivat olleet yhdessä 17-vuotiaasta saakka. Muut myöhemmin tavanneet ovat kyllä edelleen visusti yhdessä, vaikka kaikilla on lapsiakin. Joten ei kannata yleistää. Itse esim. mentiin miehen kanssa naimisiin 25-vuotiaina lyhyen seurustelun jälkeen ja ollaan edelleen naimisissa 12 vuotta myöhemmin.

 

[Valmis vanhemmuuteen]

Vaikkette ehkä uskoisi, niin mä olen elänyt sen verran hurjan nuoruuden (on jo takanapäin), että en todellakaan kaipaa sellaista enää. Hyi helvetti.

 

[Valmis vanhemmuuteen]

Mun mies on mua lähemmäs 10 vuotta vanhempi.

 

[opiskelija]

No sitten ehkäisy heti pois! Ainaki pillereitten jälkeen voi keholla mennä aikaa palautua. Mut tsemppiä ja tärppionnea sinne!

 

[Ursus maritimus]

Minä olen aina tehnyt niin kuin sydän on sanonut. Jonkun mielestä se on voinut olla todella väärin, mutta itsepähän olen lapseni hoitanut.
Nyt sitten kolmekymppisenä mietin sitä ammattia, mutta kerkeehän tässä vielä töitäkin tehdä

 

Vaikkette ehkä uskoisi, niin mä olen elänyt sen verran hurjan nuoruuden (on jo takanapäin), että en todellakaan kaipaa sellaista enää. Hyi helvetti.

Nuorihan sinä olet vieläkin. Nyt kuulostaa siltä, että puhut tietämättömyyden suomalla rajattomalla itseluottamuksella. Ei se mitään, niinhän kaikki tuossa iässä tekevät. Ajokorttikin ollut jo neljä vuotta ja kaikki...

 

[lenttis]

Vaikkette ehkä uskoisi, niin mä olen elänyt sen verran hurjan nuoruuden (on jo takanapäin), että en todellakaan kaipaa sellaista enää. Hyi helvetti.

Nuorihan sinä olet vieläkin. Nyt kuulostaa siltä, että puhut tietämättömyyden suomalla rajattomalla itseluottamuksella. Ei se mitään, niinhän kaikki tuossa iässä tekevät. Ajokorttikin ollut jo neljä vuotta ja kaikki...

Sun käytökses tässä lapsellista on jos jokin Toivottavasti sun itsetuntos kasvoi rajattomaksi ap:tä arvostelemalla. :snotty:

 

[Valmis vanhemmuuteen]

Vaikkette ehkä uskoisi, niin mä olen elänyt sen verran hurjan nuoruuden (on jo takanapäin), että en todellakaan kaipaa sellaista enää. Hyi helvetti.

Nuorihan sinä olet vieläkin. Nyt kuulostaa siltä, että puhut tietämättömyyden suomalla rajattomalla itseluottamuksella. Ei se mitään, niinhän kaikki tuossa iässä tekevät. Ajokorttikin ollut jo neljä vuotta ja kaikki...

Kaltaisiasi epäilijöitä ja vähättelijöitä kyllä riittää, et saa minua hätkähtämään. :wave: Toki paljon on vielä näkemättä ja kokematta, mutta ne asiat voin kokea äitinä, vastuullisena aikuisenakin. Toisin kuin sen sekavan nuoruuden 14-vuotiaasta lähemmäs kaksikymppiseksi. Minusta on tärkeää, että on sinut elämänsä kanssa, jotta voi antaa lasten tulla. Ja minä olen. Kaipaan jo kovasti perhe-elämää sen omine kommervenkkeineen.

Missään nimessä en haluaisi tulla ensimmäistä kertaa äidiksi esimerkiksi kymmenen vuoden päästä (jos kaikki siis menisi kuten minä haluaisin). Ihmiset ovat erilaisia. Jotkut haihattelijoita ja sinisilmäisiä, jotkut jotain muuta. Netissä on niiiin helppo lynkata ja yleistää. Antaa palaa vain, jos sinulle siitä tulee hyvä mieli. Minun käsitykseni fiksusta ja aikuisesta ihmisestä on vähän toisenlainen, ja itse pyrin elämässäni toisenlaiseen filosofiaan kuin sinä.

 

Vaikkette ehkä uskoisi, niin mä olen elänyt sen verran hurjan nuoruuden (on jo takanapäin), että en todellakaan kaipaa sellaista enää. Hyi helvetti.

Nuorihan sinä olet vieläkin. Nyt kuulostaa siltä, että puhut tietämättömyyden suomalla rajattomalla itseluottamuksella. Ei se mitään, niinhän kaikki tuossa iässä tekevät. Ajokorttikin ollut jo neljä vuotta ja kaikki...

Sun käytökses tässä lapsellista on jos jokin Toivottavasti sun itsetuntos kasvoi rajattomaksi ap:tä arvostelemalla. :snotty:

Se on vain tavallaan hellyyttävää, kuinka parikymppisenä kaikki on avoinna ja mahdollista. Vain taivas on rajana, kunnes todellisuus lyö märällä rätillä päin näköä. Mutta elämää se vain on. Pientä säröä tuohon nuoruuden itsevarmuuteen AP:n kohdalla vain tuo se, että hän hakee vahvistusta ajatuksilleen joltain nettifoorumilta. Eli ihan vähän pelottaa kuitenkin, kun ei uskalla itsenäisesti omasta elämästään päättää.

 

[lenttis]

Vaikkette ehkä uskoisi, niin mä olen elänyt sen verran hurjan nuoruuden (on jo takanapäin), että en todellakaan kaipaa sellaista enää. Hyi helvetti.

Nuorihan sinä olet vieläkin. Nyt kuulostaa siltä, että puhut tietämättömyyden suomalla rajattomalla itseluottamuksella. Ei se mitään, niinhän kaikki tuossa iässä tekevät. Ajokorttikin ollut jo neljä vuotta ja kaikki...

Sun käytökses tässä lapsellista on jos jokin Toivottavasti sun itsetuntos kasvoi rajattomaksi ap:tä arvostelemalla. :snotty:

Se on vain tavallaan hellyyttävää, kuinka parikymppisenä kaikki on avoinna ja mahdollista. Vain taivas on rajana, kunnes todellisuus lyö märällä rätillä päin näköä. Mutta elämää se vain on. Pientä säröä tuohon nuoruuden itsevarmuuteen AP:n kohdalla vain tuo se, että hän hakee vahvistusta ajatuksilleen joltain nettifoorumilta. Eli ihan vähän pelottaa kuitenkin, kun ei uskalla itsenäisesti omasta elämästään päättää.

Ei kuulosta olevan siitä kyse kuitenkaan. Voihan mielipidettä kysyä vaikka neuvolan tädiltä, jos siltä tuntuu. Ihmiset (nuoretkin) voivat ihan oikeasti nauttia nuoruudestaan lapsen kanssa. Mitä tuon ikäisen pitäisi mielestäsi tehdä? Erota miehestään? Heittää vapaalle? Opiskella ja bilettää? Kaikki ei halua sellaista elämää. Meillä ihmisillä on oma arvomaailmamme ja sen mukaan usea meistä tekee valintansa elämässään. Itse sain esikoisen ap:tä nuorempana ja elämässäni ei ole MITÄÄN vikaa. Tein omaa elämääni koskevat päätökset silloin ja hetkeäkään en ole katunut.

 

[FANG-ANN-75]

Mä ajattelen sydämellä eli tekisin heti jos tahto kova ja miehelle ok. :heart:

 

[Valmis vanhemmuuteen]

Vaikkette ehkä uskoisi, niin mä olen elänyt sen verran hurjan nuoruuden (on jo takanapäin), että en todellakaan kaipaa sellaista enää. Hyi helvetti.

Nuorihan sinä olet vieläkin. Nyt kuulostaa siltä, että puhut tietämättömyyden suomalla rajattomalla itseluottamuksella. Ei se mitään, niinhän kaikki tuossa iässä tekevät. Ajokorttikin ollut jo neljä vuotta ja kaikki...

Sun käytökses tässä lapsellista on jos jokin Toivottavasti sun itsetuntos kasvoi rajattomaksi ap:tä arvostelemalla. :snotty:

Se on vain tavallaan hellyyttävää, kuinka parikymppisenä kaikki on avoinna ja mahdollista. Vain taivas on rajana, kunnes todellisuus lyö märällä rätillä päin näköä. Mutta elämää se vain on. Pientä säröä tuohon nuoruuden itsevarmuuteen AP:n kohdalla vain tuo se, että hän hakee vahvistusta ajatuksilleen joltain nettifoorumilta. Eli ihan vähän pelottaa kuitenkin, kun ei uskalla itsenäisesti omasta elämästään päättää.

Enköhän mä ihan itsenäisesti päätä omista asioistani, mutta koska nykyään on nettimaailma, miksen käyttäisi sitä apuna ajatusteni kanavoimiseen? Tuo iva kirjoituksessasi on melko turhaa. Ja totta helkutissa mulle on vain taivas rajana, kyllä olis kurjaa olla parikymppinen nuori nainen ja olla niinku ois elämänsä myynyt; kyyninen ja iloton ihminen! Muuta en vaivaudu sanomaan, vaikka minulla olisi sinustakin omat päätelmäni.