M
Minnee
Vieras
Tuli männäpäivänä anopin kanssa väittelyä omituisesta asiasta. Nimittäin anopin mielestä jos vuosi ja viisi kk - ikäinen taaperoni kaatuu, en saisi auttaa häntä ylös. Anopin mukaan jos maahan kaatuneen lapsen, joka pyytää äidiltään apua, auttaa jaloilleen, lapsi ei opi pitämään itsestään huolta aikuisenakaan. Minä olen taas sitä mieltä, että annan lapselleni tukea jotta hän kokisi, että apua saa silloin kun sitä pyytää ja tarvitsee.
En siis ole niitä äitejä, jotka tekevät kaiken taaperonsa puolesta. Useimmiten, jos tytsi kompastuu ja kaatuu, hän ponkaisee samoin tein jaloilleen. Ja silloinkin kun pyytää apua, ojennan käteni niin että hän voi ottaa minusta tukea noustessaan ylös. Nostamalla nostan kaatuneen pikkuisen syliin silloin, kun on sattunut kipeästi. Samoin leikeissä autan silloin, kun tyttö itse sitä pyytää.
Mitä mieltä olette? Pitäisikö jo tuon ikäisen jo poikkeuksetta kaatuessaan nousta itse ylös?
En siis ole niitä äitejä, jotka tekevät kaiken taaperonsa puolesta. Useimmiten, jos tytsi kompastuu ja kaatuu, hän ponkaisee samoin tein jaloilleen. Ja silloinkin kun pyytää apua, ojennan käteni niin että hän voi ottaa minusta tukea noustessaan ylös. Nostamalla nostan kaatuneen pikkuisen syliin silloin, kun on sattunut kipeästi. Samoin leikeissä autan silloin, kun tyttö itse sitä pyytää.
Mitä mieltä olette? Pitäisikö jo tuon ikäisen jo poikkeuksetta kaatuessaan nousta itse ylös?