No tähän täytyy sanoa, että tehkää niin, kuin eräs perhetuttavamme teki ollessani lapsi:
Meitä oli 5 perhettä, kaikki samanikäisiä ja lapset myös. Olimme hyvin lutvoiutuneet yhteen, ja vietimme paljon puutarhajuhlia, vappuja ja uusiavuosia yhdessä, toistemme kodeissa tai vaihdellen, koska asuimme rivitalossa.
Tämä oli siis jatkuva perinne, ja vanhukset tapaavat edelleen joka uusi vuosi.
No, sitten kun olimme noin kymmenenvuotiaita, naapuritaloon muutti Virtaset. (nimi muutettu :kieh: )
Virtasia ketutti, koska heitä ei kutsuttu koskaan juhliin. Siis ensimmäisiin vappujuhliin heidän muuttonsa jälkeen. Juhlat siis vuotuisesti järjestimme ns. omalla porukalla. Virtaset sitten suivaantuivat, ja kutsuivat meidät kaikki kotiinsa uudenvuodenjuhliin. Toki, olimme otettuja, veimme lahjoja, söimme ja juhlimme ja mukavaa oli.
Kunnes seuraavana päivänä isä löysi postilaatikosta 200 markan laskun. Virtaset siis olivat sen sitten aamulla tuoneet, ja olivat vastaavan summan sitten laskulla oikein laittaneet jokaiselle perheelle meistä viidestä. He eivät kuulemma aio tarjota kaikkea ilmaiseksi.
Hauskaa oli meillä, siis meidän vanhemmilla laskuja päivitellessään, muistan. Kaikki perheet maksoimme, mutta vietimme sitten jatkossa taas ihan omalla porukalla juhlia -niissä kun ei koskaan noussut kynnyskysymykseksi se, sattuiko lapsi juomaan toisten mehua vai ei. Ja meistä oman porukan perheistä vain yhdessä molemmat vanhemmat kävivät työssä, oli kotiäitiä ja tehdasduunaria, ja aina oli kuitenkin mukavaa. Virtasen isäntä oli juristi ja äiti silloinen vanhustyön johtaja, että... No niin.