Mitä mieltä olette autistisesta lapsesta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Lapsellani on autismin kirjon häiriö, liitännäisoireineen (mm. Adhd).

Yritän kerätä yhteenvetoa ja lukemista opettajalle, pidämme vielä koulunaloituspalaverin ennen koulun alkua.
Lapsen sosiaalisuus on rajoittunutta ja hän käyttäytyy paineen alla tavanomaistakin kummallisemmin ja huonosti (tönii jonossa, kävelee suoraan välittämättä esteistä ja ihmisistä, saattaa heittää hiekkaa toisten päälle, puhuu omituisia, jne). Kavereita ei ole. Haussa on koulunkäyntiavustaja luokkaan.

Toisessa ketjussa huomasin, että jonkun mielestä nämä a-alkuiset diagnoosit on muotia ja niillä yritetään tekosyynä selittää huonoa kasvatusta ja kurin puutetta. Onko yleensä äidit tätä mieltä? Ajattelin vanhempainillassa ottaa asian esille, että uusien kavereiden vanhemmat ymmärtäisivät lapseni käytöstä. Mutta onko se turhaa, ajatteletteko vain että meidän perheestä puuttuu kuri? Meidän kotioloja on käyty katsomassa, toista lastani on haastateltu, meidät vanhemmat on syynätty ja hyviksi todettu!! Lapselle nyt vain on tullut tällaiset häiriöt, niitä ei pysty jäljittämään eikä parantamaan, niiden kanssa on opeteltava elämään ja lasta on kasvatettava niistä huolimatta ja niiden kanssa. Lapsi on käynyt pitkälliset tutkimukset (lähes 2v) eli ei se mikään heppoinen diagnoosin teko ole ollut, kyllä paljon helpompaa olisi palauttaa se hyvä käytös ja kuri normaalille lapselle!
 
No jos lääkäri on sen häiriön diagnosoinut, niin tuskin sen olemassaoloa monikaan kyseenalaistaa.

Se on sitten ihan eri juttu jos joku maallikko alkaa puhua, että sillä ja sillä lapsella on "varmasti" asperger, ADHD tms. koska se käyttäytyy niin huonosti.
 
Minun mielestäni kannattaa ehdottomasti kertoa avoimesti ja rehellisesti asiasta niin se lisää varmasti ymmärrystä toisten lastenkin keskuudessa kun vanhemmat voivat keskustella asiasta kotona. Muuten asiat jäävät vain vanhempien arvailuiden varaan kun lapset pihuvat kotona.

Mutta pakko vähän ihmetellä kuinka lapsesi on ”päässyt” tavalliselle luokalle avustajan kanssa. Meillä on työllä keskittymisvaikeuksia mutta ei ihan niin paljoa, että olisi adhd tai add diagnoosi ja jää isossa porukassa helposti sivusta seuraajaksi eli oma tekeminen ajoittain jää kun katselee toisten tekemisiä. Tämäkin asia on parantunut huomattavasti muutaman edellisen vuoden aikana. Mutta ei tyttöni uskota pärjäävän tavallisessa luokassa avustajan kanssa vaan kertaa eskarin ja aloittaa vuoden päästä pienryhmässä koska silloin todennäköisesti sellainen taas järjestetään kun on riittävästi tällaisia hiljaisia haaveilijoita. Myöskään erityisluokkaa ei suositeltu nyt kun siellä on paljon levottomia poikia joita lapsi päiväkodissakin arastelee.
 
näitä ns. vanhempia on vaikka kuinka. ei jaksa välittää omista häiriömuksuistaan vaan ne on muka normaaleja lapsia. itellä kokemusta kiusattuna olosta ja oppimishäiriöisenäolosta normaaliluokasta. luki-, matematiikka- ja kirjoitushäiriödiagnoosi saatiin vasta lukiossa (sitä ennen olin "tyhmä" kun keskiarvo oli siinä 7-8 paikkeilla, eli ei ihan idiootti...) itte oon sen kannalla että kannattaa puhua tarpeeksi avoimesti jos lapsi on hieman erilainen mutta samalla luokalla. ite olin pisin tyttö luokalla ja vähän outo mutta kotikasvatus ja se että tutustui niihin muihin luokkalaisiin vaikutti siihen etten jäänyt yksin ikinä. introvertille ne ala-asteella saadut ystävät jää loppuiäksi jos niitä saa (koulukaverit ollu ystäviä viimeiset 20vuotta). ja kokemusta on näistä kiusaajista (jotka oli mun luokalla poikia) oli siitä että 1. oli ihastunut minuun mutta ei osannut sitä ilmaista kuin vähän "tönimällä/lyömällä", 2. oli otettu siitä että kerroin kiusaamisesta opettajille ja vanhemmille (ja vedin turpaan poikaa kun ei uskonut että olen tosissaan...) ja 3. oli vain älykääpiö joka ei tajunnut että tytöt ei tykkää siitä että heitä vähän hakataan tai tönitään....

olen itse silti "outo" tyyppi kun olen todella intovertti (kenties vähän asperger) nykyäänkin. edelleen samat parhaat ystävät tuntenut lapsuudesta, koska lapset eivät normaalisti syrji ketään ellei heitä siihen ole opetettu. eli kannattaa rakentaa suhteita lapsuudessa hieman erilaistenkin ihmisten kanssa koska ne kantavat pitkälle aikuisuuteen. omat vanhempani ovat edelleen ystäviä parhaiden lapsuudenystävieni vanhempien kanssa. molemmilla oli lapset samalla luokalla/tarhassa ja asuttiin lähekkäin joten siinä vähän ystävystyivät vanhemmatkin. vaatii hieman vanhemmiltakin sitä osallistumista, koulun jälkeen kaverille kylään ja kyselyä yökylään yms. ite olin parhaan kaverin kanssa yökylässä noin 2krt/kk jommalla kummalla koko 6v.-14v. ajan. (sen jälkeen tietty yhteisiä lomia/juhlia jne. vuosittain) ollaan edelleen todella läheisiä ja asutaan alle 2km päässä toisistamme ja vaikka elämäntilanteet on hieman eri niin ei mikään ongelma mennä vahtimaan hänen mukuloita tai hänen tulla tyttöjen iltaan pyydettäessä.
 
Itselläni on lähinnä toisen käden tietoa aiheesta - lapseni on ollut pari vuotta koulunkäyntiavustajana autististen ja kehitysvammaisten lasten luokilla, ja hänen kokemuksensa näistä lapsista on, että elämä heidän kanssaan on rankkaa, mutta myös hyvin palkitsevaa. On niin monenlaista tarinaa (ei, nimiä eikä kovin tarkkoja yksityiskohtia ole kerrottu - tunnelmia ja tunteita pikemminkin) ja jokainen lapsi on yksilö, olipa hän ns. normaali tai jollakin tapaa erityislapsi, ja monesti ne erityislapset ovat vilpittömyydessään, erityisyydessään ja ehdottomuudessaan aivan ihania. On toki todella vaikeitakin tilanteita, mutta niistä täytyy vaan selvitä ja päästä yli. Lapseni on itsekin kasvanut näiden erityislasten kanssa huimasti, ja on löytänyt ilmeisesti oman alansa. Hänen kauttaan olen oppinut suhtautumaan autistisiin(kin) ihmisiin yksilöinä, joiden erityispiirteet ovat parhaimmillaan hyvin kiehtovia.
 
Siis eiväthän lapset erilaisine käytöksineen ärsytä, kun tietää diagnoosin.

Mutta se, jos äiti antaa diangoosinaperonsa takoa lapiolla muita lapsia päähän tai heittää hiekkaa silmille ja talloa muiden hiekkakaut pistää vituttamaan.

Erilainen saa ollla kunhan ei satuta toisia.
 
Lapsi on hyvin älykäs ja kognitiivisissa taidoissa ikätasoa parempi. Käyttää välillä tietokonetta apuna tehtävien teossa, mutta sehän alkaa kohta muutenkin olla osa koululaisten arkipäivää. Lähtökohtana nyt on että hän pärjää tavallisessa luokassa, kunhan avustaja katsoo perään etenkin välitunneilla ja ruokalassa, ja stressitilanteissa lapsi ohjataan sivuun rauhoittumaan. Kyllä häntä pitää lapsijoukossa pitää jatkuvasti silmällä. On parempia päiviä ja huonompia päiviä, kuten meillä kaikilla, autismin kirjon henkilöllä ne huonommat päivät vaan on vielä huonompia, ja silloin voi pitää vaikka vapaapäivän.

T: ap
 
Tai siis täytyy pitää kuria. Eiks?
Kyllä, mutta sekin pitää hoitaa ennakoivasti: tälle naperolle kun selittää asiankulun etukäteen niin kaikki sujuu hyvin. Kunnes joku muu rikkoo sääntöjä ja tämä napero rupeaa pikku poliisiksi, huonon sosiaalisen antinsa kera...

Huutaminen, rangaistukset, sanktiot ei auta, vaan ennakointi on tärkeää, kaikki asiat pitää huomata opettaa. Hätätapauksissa pitää ottaa lapsi kainaloon, viedä sivuun rauhoittumaan, ja aloittaa taas alusta että nyt ei mennytkään ihan niin kuin oli tarkoitus. Onneksi meillä ei näitä niin usein satu, lapsen häiriö on lievä ja hän on oppinut joustamaan, ja toimimaan ryhmässä, kiitos ihanien päiväkodinhoitajien! Mutta tosiaan sitten on myös niitä huonompia päiviä.

T : ap
 
Meillä poika tungettiin väkipakolla normaalilaatikkoon. Katsoin useasti peiliin ja pohdin väsymykseen asti mikä meni väärin. Huusin, väänsin rautalangasta ja rankaisin. Kunnes lopulta saatiin vastaus siihen mikä pojassa on "vikana".

Eka luokka meni päin mäntyä. Koulu ei osanut asennoitua asiaan. Erityisopettaja ei kyenny yhdistämään aspergia ja autisminkirjoa. Joten koulu vaihtoon ja autismiopetukseen.

Ja kyllä säännöt ovat yhä tiukat. Eli väkivaltaisuudesta lähtee koneet 2kk lomalle. Muutoin älykäs veijari. Meillä autismi kulkee isänipuoleisen suvun geeneissä vahvana.
 
Elikäs tässäkin päädytään helposti siihen, että myös niiden "normaalien" lapsosten vanhempien pitäisi huomata oikoa lastensa käytöstä.

Sääntöjen pitäisi olla samat kaikille ja kun joukosta aina löytyy niitä jotka eivät viitsi tai osaa tai edes halua pitää kuria niin vituiks menee.

Perseestä!

Tsemppiä kaikille muillekin erityislasten vanhemmille!
 
Meillä poika tungettiin väkipakolla normaalilaatikkoon. Katsoin useasti peiliin ja pohdin väsymykseen asti mikä meni väärin. Huusin, väänsin rautalangasta ja rankaisin. Kunnes lopulta saatiin vastaus siihen mikä pojassa on "vikana".

Eka luokka meni päin mäntyä. Koulu ei osanut asennoitua asiaan. Erityisopettaja ei kyenny yhdistämään aspergia ja autisminkirjoa. Joten koulu vaihtoon ja autismiopetukseen.

Ja kyllä säännöt ovat yhä tiukat. Eli väkivaltaisuudesta lähtee koneet 2kk lomalle. Muutoin älykäs veijari. Meillä autismi kulkee isänipuoleisen suvun geeneissä vahvana.
Niin meilläkin napsahtaa mm. pelikieltoa huonosta käytöksestä, mutta tarkoitin siis sitä että se ei poista epätoivottua käytöstä, koska lapsen aivot toimivat eri lailla eikä hän pysty ns. soveltamaan lennossa, niinkuin valtaosa ihmisistä pystyy. Meillä parhaiten toimii etukäteen harjoittelu, mutta tosiaan joku muu arvaamattomasti/vastoin sääntöjä käyttäytyvä lapsi voi hajoittaa koko pakan.
 
No jos lääkäri on sen häiriön diagnosoinut, niin tuskin sen olemassaoloa monikaan kyseenalaistaa.

Se on sitten ihan eri juttu jos joku maallikko alkaa puhua, että sillä ja sillä lapsella on "varmasti" asperger, ADHD tms. koska se käyttäytyy niin huonosti.
Mitä eroa niissä voi olla sun mielestä? Sehän on vain eturistiriita tai tietynlainen näkökulma asioihin(y)
 

Yhteistyössä