mitä mieltä olet??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kysymys
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kysymys

Vieras
meillä on 4 lasta, 1 koira. ihana mies, kiva kämppä ja paljon aikaa yhdessä. rahaa ei ole liikaa, mutta riittävästi.
"kaverilla" on myös 4 lasta, kasapäin koiria, saman kokoinen kämppä, kiva mies, joka tekee ihan peruspäivää töissä ja 2 autoa.

meillä ei näy Juniori, meillä ei ole edes DVD-vehjettä. meillä ei ole edes autoa. kyseinen kaveri istuttaa pienet lapset aina töllön eteen. joka päivä pyörii 3 huoneessa DVD.t tms. tai sitten laittaa ipanat sänkyyn 2 täyden maitopullon kanssa huutamaan. ihan sama mitä kello on.

valittaa koirista, sanoo suoraan että tekis mieli hävittää ne. siksipä pitää niitä jatkuvasti häkissä, tai vanhimman lapsen huoneessa, joka haisee niin pahalle että talvellakin on ikkuna jatkuvasti auki. silti etsii koko ajan uusia koiria. tänä vuonna ottanut jo 2 uutta. ei ollut pentuja suunnitellut, mutta alle 1v uros laittanut paksuksi 3 narttua. nyt sitten tuskailee pentujen kanssa.

valittaa meille, kun meidän lapset on vielä 6 aikaan ulkona. 7 aikaan mainitsee, että eikö tähän aikaan pitäisi jo olla nukkumassa.
ei päästä miestään mihinkään esim. mun miehen kanssa. joka ikinen päivä haluaa jotain, ja muutaman tunnin, viim. muutaman päivän päästä on saanut haluamansa. limsakone, 400e imuri, 500e kotiteatteri, 800e iPhone, 200e matto, 150e verhot ja ties mitä muuta pelkästään tässä kuussa. lisäksi vuokra, autojen lyhennykset jne. onko sillä joku tyhjyyden täyttäminen tms...? pystyykö joku tähän vain kotihoidontuella ja pienellä miehen palkalla..?

ja ennen kuin joku sanoo, että oon kateellinen, niin kyllä olen. niistä koirista. mä niin mielelläni ottaisin edes yhden meille! mitä koiran elämää on kököttää häkissä jatkuvasti. ne voisin erittäin mielelläni huolia, mutta yli tonni per nenä rekisteröimättömistä on vähän naurettavaa...

sanoisitko jotain tällaiselle kaverille, vai mitä tekisit?
 
??????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????? omen?
 

Yhteistyössä