Mitä mieltä olet Jussi Halla-ahosta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "kyselijä"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Edustaa sellaista omahyväistä ja muukalaisvihamielistä pseudoälyköstä paskaa suoltavaa ihmistyyppiä, jota en voi sietää. Halla-Ahoa äänestävät rasistit kuvittelevat olevansa parempia ihmisiä kuin punaniskajuntit, mutta oikeasti ovat sitä samaa itsekeskeistä roskaa.
 
En äänestäisi häntä tai Persuja, mutta hän on tarpeellinen henkilö avaamaan keskusteluja. En jaksa ymmärtää hänen jahtaamistaan, vaikka en allekirjoitakaan kaikkia hänen näkemyksiään. Silti suurin osa hänen avauksistaan julkisuudessa on asiallisia ja pyrkivät luomaan asiallista keskustelua aiheista, joista muut eivät halua keskustella avoimesti. Provosointia tarvitaan, jotta jotain uutta syntyisi. Vaikeneminen asioista kuten maahanmuutosta vain tekee haittaa yhteiskunnalle kuten olemme Ranskan, Saksan ja Ruotsin tapahtumista ja yhteiskunnasta nähneet viime aikoina. jos ei keskustella ja oteta asioita pöydälle muutenkin kuin kukkahattutätien mielistelynä, niin yhteiskuntamme on pian kriisissä.
 
Edustaa sellaista omahyväistä ja muukalaisvihamielistä pseudoälyköstä paskaa suoltavaa ihmistyyppiä, jota en voi sietää. Halla-Ahoa äänestävät rasistit kuvittelevat olevansa parempia ihmisiä kuin punaniskajuntit, mutta oikeasti ovat sitä samaa itsekeskeistä roskaa.

Halla-aho, ei Halla-Aho. Halla ja Aho eivät ole laittaneet hynttyitä yhteen, vaan joku on löytänyt sukunimen hallan vaivaamasta ahosta.
 
Edustaa sellaista omahyväistä ja muukalaisvihamielistä pseudoälyköstä paskaa suoltavaa ihmistyyppiä, jota en voi sietää. Halla-Ahoa äänestävät rasistit kuvittelevat olevansa parempia ihmisiä kuin punaniskajuntit, mutta oikeasti ovat sitä samaa itsekeskeistä roskaa.

Entä ne muut häntä mahdollisesti äänestävät kuin rasistit? Tällä tavoin lyödään rasisti sanalla taas sen enempää perustelematta isoa ihmisryhmää, jotka ovat oikeasti huolissaan yhteiskuntarauhasta tulevaisuudessa.
 
[QUOTE="vieras";22431486]Entä ne muut häntä mahdollisesti äänestävät kuin rasistit? Tällä tavoin lyödään rasisti sanalla taas sen enempää perustelematta isoa ihmisryhmää, jotka ovat oikeasti huolissaan yhteiskuntarauhasta tulevaisuudessa.[/QUOTE]

En ole rasisti. Aion silti äänestää Halla-ahoa. Yksi harvoista varteenotettavista ehdokkaista ensi vaaleissa.
 
Edustaa sellaista omahyväistä ja muukalaisvihamielistä pseudoälyköstä paskaa suoltavaa ihmistyyppiä, jota en voi sietää. Halla-Ahoa äänestävät rasistit kuvittelevat olevansa parempia ihmisiä kuin punaniskajuntit, mutta oikeasti ovat sitä samaa itsekeskeistä roskaa.

Taas yksi tietämätön punaniskajuntti suoltaa paskaa..heheheh..ruahahahaha :D :D
 
On tarpeellinen keskustelun herättäjä tänä aikana. Pidän hänen huumoristaan ja kirjoituksistaan. Se, mikä hänessä kovasti ärsyttää muita on varmaan se, ettei häntä voi luokitella oikein mihinkään ryhmään kuuluvaksi, ainakaan sellaiseen johon perinteisesti on yhdistetty kaikki "muukalaisvihamielisyys ja rasismi".
 
Arvot

Olen maahanmuuttokriittinen ja kansallismielinen ehdokas. Katson, että Suomen valtion tulee ensisijaisesti olla suomalaisten edunvalvontakoneisto. Mielestäni julkisen vallan tärkein tehtävä on turvata sellaiset olosuhteet, joissa vapaat kansalaiset voivat työskennellä, yrittää, harrastaa, kasvattaa lapsiaan ja elää täysipainoista elämää.

Suomalaisten edun tulee olla valtiovallan toiminnan ohjenuorana yhtäältä siksi, että suomalaiset veronmaksajat rahoittavat julkisen vallan toiminnot, ja toisaalta siksi, että mikään tai kukaan muu maailmassa ei ole kiinnostunut suomalaisten edusta.

En ole tyytyväinen vallitsevaan ilmapiiriin, jossa tavalliselle suomalaiselle on varattu lähinnä maksajan rooli. Valtiovallan suurimmaksi murheeksi on noussut se, mitä maahanmuuttajat, ulkomaalaiset tai EU-byrokraatit meistä ajattelevat.

Mielestäni Suomi on hyvä maa ja suomalaiset suurimmalta osin varsin kunnollisia ihmisiä. Mielestäni suomalaisilla ei ole mitään hävettävää muun maailman edessä. Mielestäni suomalaisten ei tarvitse pokkuroida sen enempää Euroopan unionia kuin maahanmuuttajiakaan. Mielestäni meillä suomalaisilla on oikeus kansalliseen itsekunnioitukseen.

Kansallismielisyys ei ole ristiriidassa kansainvälisyyden kanssa. Isänmaallisuus ei ole ovien sulkemista muulta maailmalta. Vieraisiin vaikutteisiin on kuitenkin suhtauduttava samalla kriittisyydellä kuin omiin tapoihin ja tottumuksiin. Myönteiset ilmiöt on toivotettava tervetulleeksi, mutta kielteisille on osattava ja uskallettava sanoa "ei".

http://www.halla-aho.com/vaalit2011/arvot2.html
 
Minusta Halla-aholla ja Persuilla on muutamia hyviä ajatuksia. Kuitenkaan en voi äänestää heitä EU-vastaisuuden vuoksi. Heillä ei ole juuri lainkaan näkemystä maan taloudesta ja sen ongelmien ratkaisusta. Yksioikoisesti vain vaaditaan Suomen eroamista EU:sta. Paluu menneisyyteen on sama intohimo, joka on muutamilla Kepulaisilla ja tietenkin Neuvostoliittoa haikailevilla vasureilla.

On kuitenkin nähtävä myös tulevaisuus ja sen haasteet oikealla tavalla. EU-vastaisuus ja eristäytyminen eivät ole oikeita ratkaisuja ja samoin kansainvälistymisen mukanaan tuomat ongelmat on ratkaistava järkevästi ja ilman intohimoja. Halla-aho kyselee oikeiden asioiden perään kriittisyydessään, mutta ratkaisumallia hänkään ei ole pystynyt tai halunnut kertoa.
 
Älykäs kaveri, joka osaa kirjoittaa todella hyvin. En ole monestakaan asiasta hänen kanssaan samaa mieltä, mutta ihailen hänen tapaansa kirjoittaa ja perustella asiat. Median perusteella luulin häntä wt-rasistiksi, mutta kirjoituksia luettuani mielipide muuttui täysin.

Suosittelen erityisesti lukemaan sen pedofilia-jutun, josta sai tuominkin. Oikeusmurha.
 
[QUOTE="vieras";22432159]Minusta Halla-aholla ja Persuilla on muutamia hyviä ajatuksia. Kuitenkaan en voi äänestää heitä EU-vastaisuuden vuoksi. Heillä ei ole juuri lainkaan näkemystä maan taloudesta ja sen ongelmien ratkaisusta. Yksioikoisesti vain vaaditaan Suomen eroamista EU:sta. Paluu menneisyyteen on sama intohimo, joka on muutamilla Kepulaisilla ja tietenkin Neuvostoliittoa haikailevilla vasureilla.

On kuitenkin nähtävä myös tulevaisuus ja sen haasteet oikealla tavalla. EU-vastaisuus ja eristäytyminen eivät ole oikeita ratkaisuja ja samoin kansainvälistymisen mukanaan tuomat ongelmat on ratkaistava järkevästi ja ilman intohimoja. Halla-aho kyselee oikeiden asioiden perään kriittisyydessään, mutta ratkaisumallia hänkään ei ole pystynyt tai halunnut kertoa.[/QUOTE]

Ai jos Suomi olisi aikanaan liitetty Neuvostoliittoon niin sinun mielestä siitä eroaminen olisi "paluuta menneisyyteen"?

Sveitsi ei kuulu mihinkään liittoon tai yhdistykseen. Meneekö Sveitsillä ja sveitsiläisillä sinun mielestä jotenkin huonosti?

Et ole selväsikään lukenut mitä Halla-aho on kirjoittanut tai mikä persujen ohjelma on. Alla olevista linkeistä voit sivistää itseäsi.

Scripta

Perussuomalaiset
 
Osa hänen arvoistaan on ihan hyviä mutta mua häiritsee lähinnä se mitän niitä arvoja tulisi hänen mielestään toteuttaa. Ei vaikuta kovin älykkäältä tai mukavalta ihmiseltä minun mittapuullani. en äänestäisi häntä enkä perussuomalaisia muutenkaan.
 
[QUOTE="vieras";22432316]Ai Halla-aho ei ole sinun mittapuulla mitattuna älykäs?:D[/QUOTE]

En tiedä kun en tunne henkilökohtaisesti, mutta ei vaikuta älykkäältä. Minulle älykkyys on paljon muutakin kuin hyvä koulutus.
 
En tiedä kun en tunne henkilökohtaisesti, mutta ei vaikuta älykkäältä. Minulle älykkyys on paljon muutakin kuin hyvä koulutus.

Jos vertaa hänen kirjoituksiaan monen muun mielipidekirjoituksiin, varsinkin niiden jotka ovat häntä vastaan, niin ero on joskus aika hurjakin. Joku ruuvi on hänellä kuitenkin kohdillaan. Vähään aikaan en ole tekstejään lukenut, mutta yhdessä vaiheessa jutut oli ainakin yritetty perustella ja linkit sanomisiin ja lähteisiin oli netissä kohdillaan. Niihin oli nähty vaivaa eikä niitä oltu suollettu tuosta noin vaan kesken vihanpurkauksen niin kuin monen muun blogin pitäjän tekstit.
 
En ole pahemmin lukenut hänen kirjoituksiaan, ehkä pitäisi. Ei tarvitse olla mikään ruutipipo keksiäkseen asioita, jotka tekisivät tästä maasta paremman paikan suomalaisille elää. Sen sijaan tarvitaan jo vähän ruutia sinne pipoon, jotta keksii keinot, joilla ne yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista toteutetaan. Ja ennenkaikkea mitä seurauksia toteutuksella on ja miten koko lysti rahoitetaan.

Mulla on aina niin eduskunta- kuin kunnallisvaaleihinkin ehdokasta valitessani ollut tapana lähettää ehdokkailleni kysymyksiä ja yksi niistä on aina ollut se, mistä rahat ehdokkaan ajamaan hyvään asiaan otetaan. Jos ehdokkaalla ei ole ollut selkeää ja realistista rahoitussuunnitelmaa, en ole sellaista ehdokasta äänestänyt.
 
Jutut oli aiemmin paljon mukavampia lukea kun miehen ei tarvinnut jokaista mielipidettään perustella luotettavilla lähteillä tai yrittää joka käänteessä antaa turpaan vihaajilleen. Ei silti, hyvin mies pesee mollaajansa, sata-nolla lähinnä. Älykäs ja hauska. Tykkään :) on mun Facebook kaverikin.
 

Yhteistyössä