Mitä mieltä: kaverista kyse..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Meep
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Meep

Vieras
eli siis mietin sitä että miten suhtautuisin siihen kun kaveri on tässä nyt loukannut minua useaan otteseen. Ollaan tunnettu jo 9 vuotiasta asti ja ikää on yli 20 vuotta. En tiedä voinko tätä henkilöä enää kaveriksi sanoa.

eli hän jätti tulematta häihimme sillä verukkeelle, kun en antanut hänen raahata sinne mukanaan 4 vuotiasta pikkuserkkuaan jota en ole koskaan nähnyt ja jota hän aina haukkuu ylivilkkaaksi ja rasittavaksi. Häiden jälkeen yritti pyydellä kovasti anteeksi.

Hän myi pois minulta lainattuja tavaroita joita olisin kaipaillut takaisin. Ei suostu edes maksamaan niistä.

Lisäksi vielä hän tahtoisi tunkea meille kylään joka viikko. Kun on kylässä ei puhu juuri mitään minulle. Tuijottaa vain lastani ja lepertelee tälle.

Meillä oli pitkä tauko kun ei juurikaan pidetty yhteyksiä, mutta kun tämä kuuli että aloin odottamaan lasta niin johan alkoi tulemaan kyselyitä, että kuinka raskaus etenee yms. Ja synnytyksen jälkeen olisi heti halunnut tulla katsomaan lasta.

Minusta on hiukan outoa että hän keräilee lasten vaatteita ja tekee niitä hullunaan vaikkei hänellä itsellään ole lasta. Kuulemma on niin söpöjä ettei voi olla ostamatta. En tosin tiedä pystyykö hän koskaan saamaan lasta kun hänellä on rankat syöpähoidot takana...

Toisaalta tahtoisin ymmärtää tätä ihmistä, mutta toisaalta minulla kiuhuu ihan totaalisesti.
 
Varmasti on ystävällä rankkaa, esim. jos tosiaan on vaikka todettu ettei hänelle lapsia koskaan tule. Ja yrittää sit elää sitä lapsiarkea muiden kanssa. Tekee kiusaa muilla jutuilla (myy tavaroita, ym) koska häntä harmittaa ettei itse saa lapsia. Joka tapauksessa minun kärsivällisyys tuskin riittäisi tuollaiseen "ystävyyteen", joten varmaan lopettaisin sen pikkuhiljaa. (Tylyä, I know)
 
Ei ole koskaan todettu missään että voiko saada lapsia. Ei ole suostunut tutkimukseen ja elelee yksinään. Hänellä oli leukemia josta on kyllä rankkojen hoitojen jälkeen parantunut mutta hiukset ei kasva vieläkään.

En minäkään tuollaista ystävyyttä oikein jaksaisi. Toisaalta taas tunnen huonoa omaa tuntoa siitä jos pistäisin pikku hiljaa välit poikki. Etäisyyttä kyllä olen ottanyt reippaasti sen minkä on pystynyt.
 

Similar threads

Yhteistyössä