Mitä mieltä eronneesta parista joka palaa yhteen? Neuvoja kaipaan.

["sekaisin"]

Eli siis, tiedän ettei muiden mielipiteestä ja ajatuksista tarvitsisi piitata mutta kysyn silti ylläolevan kysymyksen.

Meidän tilanne se, että yhteistä taivalta takana 15-vuotta. Kolme lasta. Mies petti useiden eri naisten kanssa vuosia sitten. Vuosia kestänyt katkeruus ja viha kulminoitui siihen että päätin "kostaa" ja petin myös.
Ainoa vaan, että huomasin siinä, ettei ole oikein toista kohtaan olla niin katkeroitunut ja vihainen, että tekee sellaista. Tajusin myös kuinka onneton olen ollut. Muutimme erilleen.

Tässä on nyt puoli vuotta pian mennyt tätä eroarkea lasten kanssa ja alunperin "sovittiin" että tää harkinta aika kestää kesäkuuhun ja sitten mietitään uudelleen pannaanko lusikat pysyvästi jakoon.

Olemme erikseen käynyt parisuhdeterapeutilla tähän asti, muutaman kerran, ja mies aloittaa vihanhallintakurssin ja joka liittyy nimenomaan perheväkivaltaan. Kerran vuosia sitten oli paha tilanne ja se oli fyysistä. Sen jälkeen henkistä väkivaltaa...

Mies on kovasti minua kaivannut takaisin ja lupaa kaikkensa koko ajan, että hän muuttuu ja hakee apua. Hän on sitä hakenutkin.

Huomaan itse nyt ajattelevani, että voisimme mennä terapiaan kohta yhteiskäynnille. Kaipaan kumminkin miestä vaikka puolivuotta sitten en sietänyt olla hänen lähellään.

Kun mietin tulevaisuutta, en osaa ajatella itseäni siihen yksin tai kenenkään muun kanssa.

Mies ei ole tänä eroaikana säätänyt kenenkään kanssa, itsellä pari säätöä ollut, joissa ei kuitenkaan ole tunnetta mukana.

Haluaisin palata yhteen takaisin ja mieskin haluaa, mutta pelottaa. Ja sekin vielä että mitä muut tästä ajattelee?

Sen toki jo huomasin että jyvät valikoitui akanoista, ystävistä siis, eron hetkellä, ja jotkut jäivät, jotkut ei, ja varmaan uusi valikoituminen tulee, jos yhteen palataan... mutta...

 

["Vieras."]

Puhukaa toiveista, odotuksistanne toisillenne.
Selvät pelisäännöt.
Kokeilkaa puoli vuotta yhdessä asumista ja sit taas mietintä.

 

[hoop]

Huh, melkoinen historia teillä takana. Pääseekö noin isosta kasasta "sontaa" enää eroon?
Tarkoitan siis että antaa anteeksi, unohtaa ja aloittaa puhtaalta pöydältä?

Voin vain kommentoida omasta puolestani, mutta mä en lähtisi itse tuohon enää mukaan. Liikaa tapahtunut, liikaa ongelmia.

 

[vierass]

Hieno juttu, jos ero on tehnyt teille hyvää. Olette oppineet molemmat siitä ja miettineet tahoillanne asioita. Miehesi yrittää muuttaa tapojaan siinä kuin sinä työstää menneitä mielessäsi. Menkää ihmeessä yhdessä terapiaan ja käykää läpi sinun pelkojasi jne. Erittäin viisas idea sinulta.

Hyvä ystäväni palasi miehesnä luokse parin vuoden jälkeen ja pahimmat vastustajat olimme me muut ihmiset, joiden mielestä mies on aivan hirveä. VAatii rohkeutta uskaltaa mennä takaisin ja aloittaa uudestaan, mutta se myös kertoo suhteen vahvuudestakin. Älä siis välitä muiden mielipiteistä, vaan kuuntele sisikuntaasi. Niin minäkin tajusin ystäväni kautta, että asiat voivat muuttua, ihmiset viisastua ja vahvistua.

 

["jepjep"]

Perusnainen aina vaan haluaa lisää paskaa niskaa.

 

[viisikymppinen isoäiti]

se on toki teidän asia. mutta mä en teidän tapauksessa edes harkitsisi muuttamista takaisin yhteen. kerran, jopa kolme kertaa pettänyt, pettää vielä jossain vaiheessa.

 

["jepp"]

Käykää terapiassa ja jos tuntuu niin seurustelkaa, mutta älä ainakaan heti muuta yhteen. Anna miehelle mahd näyttää että on oikeasti muuttunut.

 

[vieraa]

Lasten takia kannattaa aina yrittää. Suhteen pelastuminen on samalla lasten perheen pelastus.

 

[Pikkuinen Jättiläinen]

[QUOTE="jepp";29650751]Käykää terapiassa ja jos tuntuu niin seurustelkaa, mutta älä ainakaan heti muuta yhteen. Anna miehelle mahd näyttää että on oikeasti muuttunut.[/QUOTE]

Tätä minäkin kannatan. Jos annat teidän suhteelle mahdollisuuden niin tehkää se ihan rauhassa ja hitaasti edeten, katselette rauhassa mitä siitä tulee. Kuulostaa että paljon saa töitä tehdä kumpikin, että suhde vielä toimisi, mutta sittenpähän olette senkin vaihtoehdon vielä katsoneet (ei harmita sitten myöhemmin). Ja hyvää tuossa on se, että mies on oikeasti tehnytkin jotakin muuttuakseen, ei ole ollut pelkkää puhetta.

Ainoa mikä tuossa yhteen paluussa mietityttää on lapset.. Tosi raastavaa heille, jos vielä kokeilette ja se johtaakin eroon. Mutta sillä varmaan hyvä jos aloitatte nyt ihan siitä yhteisestä terapiakäynnistä, välttämättä lapsillekaan kannata vielä sanoa mitään?

 

[Näin]

Mä en palais ikinä yhteen miehen kanssa, joka on fyysisesti tai henkisesti satuttanut minua. Olen kasvanut perheessä, jossa oli väkivaltaa eikä sellaista tule lasten kokea ikinä. Eikä naisenkaan.

 

[viiiit]

Lasten takia kannattaa aina yrittää. Suhteen pelastuminen on samalla lasten perheen pelastus.

Oletko ihan varma tuosta?

Ap:kin kirjoitti "Mies petti useiden eri naisten kanssa vuosia sitten. Vuosia kestänyt katkeruus ja viha kulminoitui siihen että päätin "kostaa" ja petin myös."

Eli lapset ovat eläneet vuosikausia vihan, katkeruuden ja petoksen kyllästyttämässä perhearjessa, voisi kuvitella että tuon jälkeen se eron antama rauha ja elämän jatkuminen on tuntunut lapsista todella hyvältä.

Onko ihan varmaa että lapset haluavat palata siihen? Tai onko oikein edes ottaa sitä riskiä että sama toistuu? Mitä mieltä lapset ovat, kysyisin heiltä ihan suoraan ja keskustelisin asiasta paljon?

 

[vierass]

Mies on pettänyt useiden eri naisten kanssa, lisäksi fyysistä ja henkistä väkivaltaa? Miksi ihmeessä edes harkitset yhteenpaluuta???

 

["alkup"]

Viestissä nro 11 oltiin asian ytimessä. Mies petti ensimmäisen kerran ollessani raskaana. Myös tämä väkivaltainen teko tapahtui raskaana ollessani. Ei kertaakaan sen jälkeen mutta henkisesti jonkin verran. Mutta siis lapset ovat koko elämänsä eläneet siinä ilmapiirissä.
Lapset ovat vielä sen verran pieniä, etteivät edes ymmärrä tätä eroa... Mies on valmis muuttumaan, ja minunkin täytyy.

Tässä on muutama kuukausi aikaa, "treffailla" ja terapiassa käydä. Sitten katsotaan.

Lasten takia en ole palaamassa (täysin) koska tiedän että se johtaisi vain turmioon. Jos palaan siihen parisuhteeseen, palaan siihen, koska kaipaan miestäni suunnattomasti, ja ehkä opin rakastamaan vielä. Minuntäytyy vain ensin rakastua uudelleen.... Ja jos se ei onnistu niin sitten...

 

["vierailija"]

Ihminen voi muuttua ja miehesi on kuitenkin jotain asian eteen tehnyt mikä on hyvä merkki. Toisaalta taas eron jälkeen alkaa asiat haalenemaan kun niihin saa etäisyyttä. On helppo luvata vaikka mitä kunhan saa toisen takaisin jne. Se että suhde oikeasti muuttuu kun arki taas pyörii on todella iso haaste. Vanhat riidat ja katkeruus nousee nopeasti uudelleen pintaan. Tiedän muutaman parin jotka ovat palanneet eron jälkeen yhteen ja sitten taas eronneet. Lapsille tämä on todella raskasta. Edetkää hitaasti ja antakaa haavojen ja tunteiden tasaantua. Itse erosin puoli vuotta sitten ja tiedän mitä tunteita suunnilleen ihminen käy läpi, siksi onkin helppo ymmärtää miksi monet kaipaavat vanhaa suhdetta.

 

[Jellybeany]

Meillä suurin ongelma miehen alkoholinkäyttö, joka toi muassaan muitakin ongelmia mm. väkivaltaa. Otin eron, mutta edelleen saman katon alla. Terapiassa käydään ja suhde jatkuu tavallaan terapian tukemana. Pahoja luottamusongelmia tietenkin on, mutta minä nyt luotan terapeuttiin kun hän sanoo että toivoa on.. Tietenkin haluan tätä suhdetta jatkaa jos toivoa kerran on, mutta osaksi tämä tuntuu tekohengitykseltä. En halua luovuttaa liian aikaisin.

 

[:::]

Me palasimme miehen kanssa yhteen eron jälkeen. Nyt jällleen siinä tilanteessa, että mies on "rakastunut" sanojensa mukaan työkaveriinsa ja erossa olemme jälleen. Tällä kertaa lopullisesti.

Rakastunut sana sitä varten lainausmerkeissä, koska ei ole eka kerta. Ensimmäisen erommekin aikana ilmeisesti "rakastui" toiseen työkaveriinsa, mikä juttu sitten kuitenkin hiipui. Ja tätä ennen oli kerta, kun olimme eron partaalla, mutta emme eronneet, kun mies oli "rakastunut" entiseen luokkakaveriinsa.

Enää emme yhteen palaa, vaikka ukko tuosta taas parin kuukauden päästä tokenisikin, nyt riitti.

 

["Chala"]

Jos sä et rakasta miestä vaan mietit että uudelleen pitäisi onnistua rakastumaan että jatko onnistuisi, taidat enemmän kaivata jotain idealistista utopiaa siitä mitä olisi voinut olla. On rankkaa olla lasten kanssa yksin. Tiedän kokemuksesta, mutta oikeasti mieti ihan hemmetin monta kertaa miten paljon olet valmis itsestäsi uhraamaan ihmiselle, joka on pettänyt sut monella tavalla monta kertaa ja vielä niinkin herkässä tilassa kuin raskaana ollessa. Aikamoinen alistaja..

Unohda aikarajat, unohda minkäänlaiset velvollisuudet miestä kohtaan. Mieti itseäsi ja lapsiasi, mitä sinä haluat ja mikä teille on hyväksi. Jos se on kokeilla vielä terapiaa yhdessä, tee se, mutta tee se omilla ehdoillasi.

Suurin vaara tuollaisessa on se, että sä uskot miehen muutokseen vaikket sellaista välttämättä näe. Kuten muutkin ovat kannustaneet, ota kaikessa rauhassa ja ajan kanssa, käykää terapiassa ja treffailkaa jos siltä tuntuu, pitäkää mielummin lapset, erityisesti pienet, kaiken tuo säädön ulkopuolella ja mieti oikeasti ihan rauhassa mihin olet valmis. Tuskinpa se kesäkuu nyt mikään kiveen hakattu on, ja jos miehelle siitä tulee ongelma niin sitten se on hänen ongelmansa. Sanoisin, ettei tuollaisella historialla hänellä ole varaa ladella yhtäkään sääntöä mahdolliseen uuteen yritykseen..

 

[Chala]

Äskeinen lähti harmaana mutta minulta. Meinasin vielä lisätä, että erotessa pitäisi olla jo aika varma että todella haluaa erota. Vielä todella tuhat kertaa varmempi pitää yhteen palatessa olla, että se on sen arvoista. Lapsille se tulee olemaan loppuelämän ihmissuhteisiin vaikuttava malli, jos te soudatte ja huopaatte ees taas useamman kerran..

 

["miia"]

Äskeinen lähti harmaana mutta minulta. Meinasin vielä lisätä, että erotessa pitäisi olla jo aika varma että todella haluaa erota. Vielä todella tuhat kertaa varmempi pitää yhteen palatessa olla, että se on sen arvoista.

tai mitä jos olisi miljoona kertaa varmempi että haluaa elää yhdessä ennen kuin edes tekee niitä lapsia?

Niin se vaan on että mieli muuttuu, välillä tekee mieli mennä yhteen ja välillä tekee mieli erota ja eletään tilanteen mukana.

 

[....]

Ei voi elää elämäänsä ajatellen muitten mielipiteitä kaikissa asioissa. Vaikea tie on edessä jos yhdessä aioitte jatkaa, toiset parit selviävät ja toiset eivät. Joskus on vain järkevää antaa olla eikä hakata päätänsä seinään kerta toisensa jälkeen...

 

["alkup"]

[QUOTE="miia";29652620] tai mitä jos olisi miljoona kertaa varmempi että haluaa elää yhdessä ennen kuin edes tekee niitä lapsia?

Niin se vaan on että mieli muuttuu, välillä tekee mieli mennä yhteen ja välillä tekee mieli erota ja eletään tilanteen mukana.[/QUOTE]

Mä ihmettelen näitä "olisit miettinyt ennenkuin lapsia teet"-kommentteja.

Meidän parisuhde oli todella vakaa sillä hetkellä kun raskaaksi tulin. EI väkivaltaa, ei pettämisiä ei mitään siinä vaiheessa. Raskausaikana jotain meni pieleen. Yhteistä taivalta raskauden alkaessa oli jo kuitenkin 9 vuotta. TOivottavasti SINÄ "miia" olet sitten varma kun itse teet lapsia, ja voi vain toivoa ettei elämässäsi sen jälkeen tapahdu yllätyksiä.

Elämä kun ei ole kiveen hakattu...

Olin todella varma silloin erosta, kun erilleen muutimme. Miehessä nyt näkyvät muutokset ovat kehitystä siihen mitä vain saatoin toivoa yhdessäoloaikanamme.
Kyllä minä rakastan häntä, ja näen tulevaisuuden hänen kanssaan, mutta totta on sekin, ettei rakkauden tunne ole tietenkään se mitä se oli 15 vuotta sitten. Siksikin täytyisi rakastua uudelleen... toivon että terapiasta on apua.... Itseni ja lasteni takia...

 

["jep"]

minusta tuntuu, että tarvitsisit enemmän etäisyyttä tilanteeseenne. en tiedä, miten se onnistuisi. mutta jotenkin tunnut jumittuvan siinä.

sen olen ainakin oppinut, että etäisyyden jälkeen vasta alkaa ymmärtää, näkee eri näkökulmasta ym. älä ainakaan anna miehen "painostaa" sua takasin suhteeseen.. etene todella rauhallisesti. jos multa kysytään, mä en kyllä hänen kanssa (uskaltaisi) enää palata yhteen. eikä vähiten lasten vuoksi.

 

[mhmhmhm]

Suosittelen pysymään erossa, jos olet jo sen askeleen päässyt ottamaan!! Itse en eronnut. Tilanne sama, mies pettänyt ja usein, monen kanssa ja pitkään. Pettänyt raskausaikana ja aina, kun on ollut tilaisuus. Kaikki tapahtunut vasta ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Ja todellakin. Tämä tuli täysin yllätyksenä. Ihminen, jonka kanssa oli lähes kymmenen yhteistä vuotta, muuttui yhdessä sekunnissa täysin vieraaksi. Mitään en ollut osannut aavistaa. En tietenkään olisi perhettä hänen kanssaan perustanut, jos olisin osannut odottaa tälläistä! Itse päätin kaikesta huolimatta jäädä. Erona vain se, että en odota mieheltä enää uskollisuutta. En odota oikeastaan mitään. En edes yritä palauttaa luottamusta, miksi turhaan. Pettäjä pettää kuitenkin joskus uudelleen. Tällä hetkellä elämme ihan normaalia elämää, ei riitoja, ei mitään. On hellyyttä ja seksiä. Lapset eivät kärsi. Liiton ulkopuolisia suhteita miehellä ei ole ollut paljastumisensa jälkeen. Minulla on, kolme. Mies ei tiedä, eikä tule koskaan tietämään. Jos palaat suhteeseen luottaen ja toivoen miehen muutosta, tulet luultavasti vain satuttamaan itsesi.

 

["Alkup"]

Miehen eduksi sanottakoon että viimeiset kolme vuotta on ollut uskollinen... Erossa oli kyse minun kykenemättömyydestä antaa anteeksi. Tuntuu, etten voinut unohtaa kun ei asioita koskaan käsitelty. Ne vain "unohdettiin"

Nyt niitä on käsitelty. Haavat revitty uudelleen auki. Kaikki ne tunteet. Ja vielä päästään ulkopuolisen kanssa niitä setvimään. Sittenhän sen tietää, voinko antaa anteeksi ja unhtaa

 

[vierass]

Kannattaako todella aloittaa kaikki alusta? Mitä suhde olisi taas esim vuosien päästä kun se ensi kaipuu on taas hävinnyt, naisia ja väkivaltaa? Ja oon aina ollut sitä mieltä et jos yrittää aloittaa alusta, täytyy kaikki oikeesti antaa anteeksi, asiat täytyy jättää menneeseen eikä niitä sais kaivella jokaisena riidan hetkenä takaisin pintaan. Ootko valmis siihen et unohdat tavallaan kaiken ja katsot vaan tulevaisuuteen?

Itse en varmaan enää lähtisi tuohon kelkkaan, se on kokeiltu teidän osalta ja persiilleen meni. Elämän uudelleen rakentaminen voi kestää vuosia ja nyt tuntuu ettei parempaa elämänkumppania tuu eteen, mut kyllä se siitä. Se on vaan niin helppo mennä takaisin vanhaan tuttuun ja "turvalliseen".

Jo pelkästään tuo väkivalta on sellainen ylitsepääsemätön seikka, ehkä loppuelämän terapia on ainoa mikä voisi auttaa siihe et siitä vois päästä perheenä yli.