Mitä mä teen ton 9-vuotiaan kanssa? Ihan kuin pahimmankin teinin kanssa joutuis vääntämään

[avunhuuto]

Oon niin loppu ton kanssa, että kun saan lapset nukkumaan niin pillitän vain itteni uneen. Taistelua joka ikinen päivä esim. kotiintuloajoista, milloin tehdään läksyt, saako tulla kavereita, saako mennä koulusta suoraan kavereille, saako ottaa mun meikkejä, saako piirtä seinät ja sängyn laidat mustalla tussilla, saako leikata paitoihinsa reikiä, pitääkö juoda maitoa ruuan kanssa.... Raivoaa, huutaa, itkee, haikkuu maailman tyhmimmäks äidiks, tietää tasan mistä narusta vetää mun kanssa - heittää mm. piikityksiä oikeasti aroista asioista. Siskon kysyessä jotain sanoo "ei kuulu sulle" jne. Päivästä toiseen sanon samoista asioista, kiellän, huudan..

Aina se on ollut vähän taivaanrannan maalari, oman tien kulkija, mutta tähän asti on saanut selkeillä rutiineilla ja säännöillä pidettyä sen edes jotenkin aisoissa, hallittavissa. Ei oo hyppiny silmille, arestit on menny perille ja ne on auttanut jne. Nykyään se voi vaikka soittaa mummolleen et tulis hakee koulusta niille, jos/kun kotona on odottamassa kotiaresti ja ite tuun vasta 16.00 kotiin ja sitten vasta tiiän missä tyttö huitelee.

Mä en siis kestä. JOku tota vaivaa mutta mikä. Oon vaan rämpiny tässä p*skassa eteenpäin, pystymättä ajattelemaan jotain ammattiapua tai jotain. Oon niin puhki. Hyvä kun jaksoin tännekkään vaivautua, vaikka olen ihan vakkari kirjoittelija.

No enivei. Osaako kukaan sanoa mitään, mitä tahansa. Rakastaa oon yrittänyt, mutta vaikeaa se viime aikoina on ollut :`(

 

["vieras"]

Sulla on nyt tosi rankka tilanne, meillä oli aikaisemmin vastaava kokeiluvaihe lapsen kanssa. Tilanne on saatu kuriin kun määrätietoisesti puututtiin kaikkiin asioihin, jotka oli kiellettyjä meillä eikä annettu periksi. Rajotettiin kavereiden kanssa oloa ym. Protestia tuli lapselta, mutta pikku hiljaa lapselle meni perille kodin säännöt ja se, että vanhemmat ovat ne, jotka asioista päättää eikä lapsi. Tämä vei aikaa, mutta kyllä kannatti, nyt on lapsi taas niin mukava vaikka toki normaaleja erimielisyyksiä silloin tällöin tuleekin. Tsemppiä!

 

[pikkumy]

Voisko mummo pitää niistä samoista rutiineista ja säännöistä kiinni? Eli jos arestia on, niin mummolaan ei tulla jne. Vaatii tosin tiedotuksen sinnekin että tietävät missä mennään.

Ja jos oikeasti ne voimat meinaa loppua, niin hae apua. Saisit ainakin selville onko tytön käytöksen taustalla jotain ongelmia mihin pitäisi puuttua.

 

["Harmaana"]

Meillä on saman ikäinen lapsi jolla hyvin paljon saman tyyppisiä juttuja paitsi se, ettei koskaan oo mitkään arestit ym. tehonnu ja on hyppiny AINA silmille. Myös koulussa ja jokapaikassa kyseenalaistaa auktoriteettiä ja hyppii sielläki silmille.

Lapsella diagnosoitiin masennus+uhmakkuushäiriö.

Mutta, noilla oireilla lapsella voi olla mikä tahansa: adhd, masennus, uhmakkuushäiriö, käytöshäiriö, aistiyliherkkyys tai sitten voi yhtä hyvin olla, ettei oo mikään. Hakisin kumminki apua ja äkkiä, koska jos lapsellasi ON joku niin hän tarvitsee pikaisesti apua, että siitä ehtii olla jotain hyötyä ennen murrosikää.

 

["a.p"]

Kiitos vastauksista. Hyvä kun ei tullut "p*aska äiti" vastauksia, sillä se olis pahinta tässä tilanteessa..

Lapsella on jonkin näkösiä aistiyliherkkyys oireita esiintynyt (tai jotain oireita kuitenkin). Esim. vaatteet pitää olla hyvinkin tietynlaisia, laput leikattu irti, ei vaikeita nappeja, vetoketjuja, jos yrittää pakottaa vääränlaisen vaatteet päälleen laittamaan syntyy aivan kauhea sota. Pienempänä etenkin oli tarkkaa miten ruoka on lautasella, ei syönyt ruokaa tippaakaan jos oli laittanut sen lapselta kysymättä lautaselle. Kengistä on tarkka, tietynlaisia suostuu käyttämään, liian monimutkaisia ei ainakaan saa olla, samoin esim. ulkovaatteet.

Jotain tälläistä siis havaittu jo n. 5v lähtien, vaihdellen iästä riippuen.

Kotona nämä tulee esille, koulusta palaute on aina "rauhallinen, ottaa muut huomioon, hiljainen, ujohko, ei tee koskaan kenellekkään kiusaa" Hyvä kun hänen olemassa oloa huomataan koulussa.

Viime talvena otin koulupsykologiin yhteyttä kun lapsi alkoi oireilla mm. noita jo aloitusviestissä esiin tulleita asioita - mutta paljon lievemmin. Kesä meni normaalisti, joo no elämä oli varmaan helppoa kotona äidin kanssa, ilman aikatauluja. Syksyllä taas pikku hiljaa tää käyttäytyminen alkoi tulla esiin. Niin ja psykologi sanoi talvella että normaalia ikään kuuluvaa ja ehkä oli jäänyt vaille kaveria - opettaja oli samaa mieltä, jätin asian siksi siihen.

 

["minä"]

En osaa sanoa mistä tytön käytös voisi johtua, eikä itsellä ole samanikäistä lasta, mutta työssä olen huomannut samanikäisiä tapauksia, jotka koettelevat rajoja (ja aikuisen kärsivällisyyttä) jatkuvasti. Mun mielestä perheneuvolat on sitä varten, että sieltä voi pyytää apua jos itse on ihan poikki eikä tiedä enää mitä tehdä. Turha odottaa että ongelmat kasvaa suuremmiksi. Kannattaa selvittää ulkopuolisen avustuksella mikä on käytöksen takana. Aika erikoiselta käytökseltä kuulostaa, joten varmaan jostain asiasta oireilee. Veikkaan että on lapsellakin aika paha olla.

Tsemppiä ja voimia sulle! Aamulla rohkeesti luuri käteen ja varaamaan aikaa... Tää ois mun neuvo.

 

[se harmaa]

Meillä on muuten kans kesät aina paljo helpompia ja pikkuhiljaa syksyllä homma alkaa menemään huonompaan ja huonompaa niin, että ennen joulua tilanne on pahimmillaan. Sit joulun jälkeen vähän helpottaa mutta kohta taas alkaa alamäki kunnes taas ennen hiihtolomaa ollaan ihan puhki koko perhe. Oikeesti, vaadi apua! Perheneuvolasta et sitä saa ellet paa kovaa kovaa vastaan! Meilläki meni yli 2 vuotta ennenku meidät otettiin tosissaan. Ja jos lasketaan millon ekan kerran pyysin, että lapsi pääsee psykologin arvioon niin siitä kesti 6 vuotta ennenku saatiin diagnoosi. Joten oikeesti, jos olet sitä mieltä, ettei kaikki oo hyvin niin vaadit päästä kunnon tutkimuksiin. Meillä lapsi oli sairaalassa tutkimusjaksolla ja oon sitä mieltä, että siellä ongelmat tulee parhaiten esille kun jakso on niin pitkä ja tutkimusryhmä pääsee näkemään lapsen ympäri vuorokauden.

 

["a.p"]

[QUOTE="minä";22569237]En osaa sanoa mistä tytön käytös voisi johtua, eikä itsellä ole samanikäistä lasta, mutta työssä olen huomannut samanikäisiä tapauksia, jotka koettelevat rajoja (ja aikuisen kärsivällisyyttä) jatkuvasti. Mun mielestä perheneuvolat on sitä varten, että sieltä voi pyytää apua jos itse on ihan poikki eikä tiedä enää mitä tehdä. Turha odottaa että ongelmat kasvaa suuremmiksi. Kannattaa selvittää ulkopuolisen avustuksella mikä on käytöksen takana. Aika erikoiselta käytökseltä kuulostaa, joten varmaan jostain asiasta oireilee. Veikkaan että on lapsellakin aika paha olla.

Tsemppiä ja voimia sulle! Aamulla rohkeesti luuri käteen ja varaamaan aikaa... Tää ois mun neuvo.[/QUOTE]

Eli perheneuvola vois olla oikea paikka mihin ottaa yhteyttä? Ja kyllä, lapsella on paha olla, tottakai näen sen itsekkin Saattaa purskahtaa itkuun kun pyydän vaikka syömään ja hänellä on joku tärkeä leikki/tekeminen kesken. (tosin tätä tapahtuu tosi harvoin)

 

["vieras"]

Tiiätkö sulla taitaa olla oikein kunnon esiteini käsissäs. Niinku mulla ja monella meiän typyn luokkakaverinkin äidillä. Rajoja kokeillaan taas oikein urakalla ja äideistä joka toinen on ihan pimahtamispisteessä. Joten älä huolestu turhista, taitaa olla kaikki 9-vuotiaat samanlaisia. Nyt on vaan tiukasti pidettävä kiinni niistä rajoista ja toivottava että muutaman kuukauden päästä hetkeksi helpottaa, tullakseen taas jonkin ajan päästä entistä pahempana takaisin.

 

["harmaa"]

[QUOTE="vieras";22569338]Tiiätkö sulla taitaa olla oikein kunnon esiteini käsissäs. Niinku mulla ja monella meiän typyn luokkakaverinkin äidillä. Rajoja kokeillaan taas oikein urakalla ja äideistä joka toinen on ihan pimahtamispisteessä. Joten älä huolestu turhista, taitaa olla kaikki 9-vuotiaat samanlaisia. Nyt on vaan tiukasti pidettävä kiinni niistä rajoista ja toivottava että muutaman kuukauden päästä hetkeksi helpottaa, tullakseen taas jonkin ajan päästä entistä pahempana takaisin.[/QUOTE]

Mutta ap mainitsi, että jo vuosia sitten on huomannu asioita joten en usko, että tässä on mistään esiteinistä kysymys. Ja eikö tää tilanne oo jatkunu jo pitempään? Eikä todellakaan kaikki 9-vuotiaat ole samanlaisia.

 

[pikkumy]

Tuo kuvaus millainen on koulussa opettajien silmien kautta kuulostaa just samalta kuin mitä minä olin tuolloin alaikäisenä. Aistiyliherkkyydet on myös tuttuja. Sitä en muista miten kotona olen käyttäytynyt, tosin ei muista perhekään. Itselle tehtiin sitten aikuisiällä diagnoosi adhd. Ja paremman avun olisin saanut jos olisi ajoissa huomattu, mutta ei ollut kovin tunnettu oireisto kun olin itse lapsi. Toki taustalla voi siis olla myös joku muu neurologinen häiriötila, aika moneen niistä liittyy just noita aistiyliherkkyyksiä. Eli kannattaa vaatia sitä apua.

 

["vieras"]

[QUOTE="harmaa";22569359]Mutta ap mainitsi, että jo vuosia sitten on huomannu asioita joten en usko, että tässä on mistään esiteinistä kysymys. Ja eikö tää tilanne oo jatkunu jo pitempään? Eikä todellakaan kaikki 9-vuotiaat ole samanlaisia.[/QUOTE]

Ei ole ei, mutta kun nyt itselläni sattuu olemaan samanikäinen lapsi ja hyvät verkostot ko. lapset luokkakavereiden vanhempiin niin suurella osalla 9-vuotiaista on samankaltaisia ongelmia ja käytös ei ole sitä mitä aiemmin. Itselle tulee mieleen omat teinivuodet, jolloin tiedän olleeni melko hankala. Siksipä epäilen, että vastaus tulee olemaan "normaalia ja ikään kuuluvaa" ap:llekin.

 

["a.p"]

[QUOTE="harmaa";22569359]Mutta ap mainitsi, että jo vuosia sitten on huomannu asioita joten en usko, että tässä on mistään esiteinistä kysymys. Ja eikö tää tilanne oo jatkunu jo pitempään? Eikä todellakaan kaikki 9-vuotiaat ole samanlaisia.[/QUOTE]

Oon paljon tekemisissä muidenkin 9-vuotiaiden kanssa ja onhan niilläkin jotain samoja piirteitä ns. esiteini-ikäiselle ominaisia rajojen hakemisia. Mutta ei mun mielestä todellakaan samoissa määrin. Tai enhän mä niiden äiti ole ja ole samoin näkemässä kotioloja. Mutta kuitenkin.

Toisinaan on hyviä päiviä ja lapsi itsekkin tulee sanomaan tyyliin "äiti, huomenna mä yritän olla kiltti" joskus käydään keskusteluja ja lapsi sanoo ettei tiedä miksi kättäytyy niin kuin käyttäytyy. On ikään kuin itsekkin hämillään joskus raivokohtauksistaan ym.

Tilanne alkoi näkyvämmin viime talvena, joulun jälkeen. Helmikuussa olin yhteydessä kouluun. Mutta noita "aistiyliherkkyys" oireita on ollut n. 5-vuotiaasta. Vauva- tai pikkulapsi vaiheesta en muista mitään mikä viittaisi mihinkään epänormaaliin, helppo ja kiltti vauva/taapero ollut.

 

["harmaa"]

[QUOTE="vieras";22569427]Ei ole ei, mutta kun nyt itselläni sattuu olemaan samanikäinen lapsi ja hyvät verkostot ko. lapset luokkakavereiden vanhempiin niin suurella osalla 9-vuotiaista on samankaltaisia ongelmia ja käytös ei ole sitä mitä aiemmin. Itselle tulee mieleen omat teinivuodet, jolloin tiedän olleeni melko hankala. Siksipä epäilen, että vastaus tulee olemaan "normaalia ja ikään kuuluvaa" ap:llekin.[/QUOTE]

Todennäköisesti ap osaa verrata oman lapsen käytöstä muihin samanikäisiin lapsiin. Ja varmasti myös ap:lla on kontakteja samanikäisten lasten vanhempiin ja tietää sen perusteella mikä on normaalia ja ikään kuuluvaa käytöstä.

 

["harmaa"]

Ja siis se, että lapsi sanoo noin (huomenna yritän olla kiltti) kertoo jo kaiken: lapsen täytyy YRITTÄÄ olla kiltti. Siis lapsi joutuu sen hyvän päivän eteen pinnistelemään kun taas toisille se tulee aikalailla helposti. Meidän lapsi sano ihan samoin ja joskus itki, että miks mä oon tämmönen..... lapsi HALUSI olla kunnolla mutta se ei vaan onnistunu. Jonkun aikaa jakso aina pinnistellä mutta lopulta voimat loppu ja se alko hirvittävä purkautuminen

 

["a.p"]

Mä muuten viime talvena tein tänne samaisesta aiiheesta keskustelun avauksen ja siinä käytin lapsestani tuota nimitystä - esiteini. Viittasin oireiden johtuvan ikään kuuluvasta vaiheesta. Silloin suurinosa oli sitä mieltä ettei 9-vuotias ole mikään esiteini että hain vaan sillä määrittelyllä selitystä lapseni huonoon käytökseen.

Nyt ainakin tiedän ettei lapsi pelkästään käyttäydy huonosti, vaan hän voi huonosti. Sitä en osaa sanoa olenko itse tehnyt jotain aivan väärin kasvatuksen kanssa, paljon olen sitäkin pohtinut. Esim. sairaan pikkusisaruksen syntymä vei huomiota pois esikoisesta ja se voi olla yksi tilanteen laukaiseva/alulle saava tekijä.

 

["a.p"]

[QUOTE="harmaa";22569480]Ja siis se, että lapsi sanoo noin (huomenna yritän olla kiltti) kertoo jo kaiken: lapsen täytyy YRITTÄÄ olla kiltti. Siis lapsi joutuu sen hyvän päivän eteen pinnistelemään kun taas toisille se tulee aikalailla helposti. Meidän lapsi sano ihan samoin ja joskus itki, että miks mä oon tämmönen..... lapsi HALUSI olla kunnolla mutta se ei vaan onnistunu. Jonkun aikaa jakso aina pinnistellä mutta lopulta voimat loppu ja se alko hirvittävä purkautuminen [/QUOTE]

Juurikin näin se meilläkin menee! Joskus lapsi jaksaa pinnistellä 2 päivää, joskus jopa viikon.

 

["vieras"]

Koulun kuvaus kuulostaa(kun ottaa huomioon myös kotikäyttäytymisen) hyvin pitkälti add-diagnoosilta. Eli tarkkaavaisuushäiriö, mutta usein koulussa lapset menestyvät ihan ok:sti, mutta ovat just niitä hiljaisempia ja omin oloihin/mietteisiin vajoavia joita "tuskin huomataan" juuri sen vuoksi..

 

["harmaa"]

[QUOTE="a.p";22569506]Juurikin näin se meilläkin menee! Joskus lapsi jaksaa pinnistellä 2 päivää, joskus jopa viikon.[/QUOTE]

Näin. Koita nyt olla vahvana ja vaadi tutkimuksia. Tiedän tuon kuvion: kun on pahin vaihe päällä sitä ikäänkuin rohkaistuu ja ajattelee, että NYT tää saa loppua ja jotaki asialle on tehtävä. Sit yhtäkkiä tuleeki taas niitä hyviä päiviä ja sitä ajattelee, että ehkäpä tää tästä, jospa tää painajainen nyt loppu? Mutta ei, aina se tulee takas se huono päivä/viikko/kuukausi kunnes taas, justiin kun olet jaksamisen äärirajoilla tuleekin muutama hyvä päivä joka taas luo uskoa siihen, että parempaa on tiedossa.

 

[gf]

sulla on siellä aspergerluonne esimurkkuiässä.
murkkuoireet helpottaa hetkeksi, mutta assiluonne jaksaa koetella sua ja muutakin perhettä. se ei parane.

 

["vieras"]

Housut kinttuun ja vyön solkipuolella perseelle niin että pakarat soi. Toistetaan tarvittaessa.