Mitä mä teen sille miehelle?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Keittiönoita
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Keittiönoita

Vieras
Sunnuntaina lupasin, että soitan työmatkalta palattuani. No nyt olen kotona, mutta en jaksaisi soittaa yhtään kenellekään. Jos soitan huomenna, niin mitä mä sille sanon? Periaatteessa olisi mukava tavata uudestaan, mutta kalenterini on taas juhannukseen asti kutakuinkin täynnä :/ Pitäisikö suoraan sanoa, että ei taida onnistua tapaaminen?
 
Mä olen nyt kaksi päivää viihdyttänyt asiakkaita Tampereella. Aaamusta aamuyöhön. Ja olen aivan puolikuollut. Just mietin, riittäisikö mulle tän päivän päivälliseksi pullo valkoviiniä vai pitäisikö jotain ruokaakin hommata :/ Ens viikolla taas yhdet riekkubileet, seuraavalla toiset. Ja jossain välissä pitäisi työtkin tehdä. Ens viikonloppuna menen esikoisen kanssa festareille, joten silloinkaan ei ehdi. Tiistaina tulee töiden jälkeen suku syömään. 12.6. esikoinen lähtee Meksikoon ja tulee sieltä elokuun lopussa. Jos tulee. Muitakin kinkereitä tiedossa. Ja mä olen jo niin vanha, että tarttisin parin päivän sairasloman jokaisen riekkumisen jälkeen :'(

Harkitsen kyllä hieman, että - vaikka onkin vain satunnaisesta kapakkatuttavuudesta kyse - jospa pyytäisin häntä ensi viikon riekkujaisiin mulle aveciksi. Sittenpähän näkisi, mitä mun elämäni välillä on ja voisi tehdä omat ratkaisunsa :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Autuaat pässit:
Alkuperäinen kirjoittaja Nefernefernefer:
Toi on hyvä idea. Samalla kun kerrot, että olet tänään ihan väsynyt, voit jo kutsua sen sinne bileisiin.

Allekirjoitan tämän.

Mä myös. Hyvä on soittaa, kun lupaa, mutta voi myös sanoa, ettei jaksaisi nyt muuta kuin olla itsensä kanssa mahdollisimman hiljaa, mutta toiste sitten... :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
mitä sä teet työkses jos saa udella?
Olen it-alalla. Määrittelen, suunnittelen, toteutan, koulutan ja ylläpidän tietojärjestelmiä. Plus viihdytän asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Jälkimmäistä tosin en sentään joka päivä :D

Hei keittis, mäkin laitoin tänään viestin miehelle. Jos mä, niin kyllä säkin sitten voit ottaa yhteyttä. Omassani jätin seuraavan tapaamisen hyvin auki, mutta kuitenkin lupailin jotain.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja JONSERED Rummuntekijä:
Laita se soffalle istumaan ja anna kaukosäädin käteen.
Mistä hiivatista mä soffan saan? :o Ja jättäisinkö sen kaksin puudelin kanssa? :o :o :o

Ai meitä sohvattomia on muitakin? Puudeli on miehen paras kaveri, eiks?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:
Hei keittis, mäkin laitoin tänään viestin miehelle. Jos mä, niin kyllä säkin sitten voit ottaa yhteyttä. Omassani jätin seuraavan tapaamisen hyvin auki, mutta kuitenkin lupailin jotain.
Kyllä mä sille ainakin soitan. Ehkä jo tänään. Tänään voin sentään perustella uupumukseni paremmin kuin huomenna :D Helpottavaa tässä sentään on, että kun lauantaina tavattiin, hän oli huomattavasti selvempi kuin minä j aminä taas suurinpiirtein suoraan puutarhahommista baariin singonnut. Ei tarvitse alkaa etsiä meikkejä eikä korsettiliivejä :laugh:

Mun maailmani romahtaa. Mulla ei oo ollut mitään hätää ikisinkkuuteni kanssa, kun oon tiennyt että Keittis ja NonComposMentis on mun kanssa samaa kastia ja pitkään. Siis että ennemmin taivas putoaa niskaan kuin te kaksi vakiinnutte. Ja nyt. Ensin syyntakeeton horjutti mun maailmaani ja nyt sitten tää, sinäkin Keittikseni :o
Miten mä koskaan toivun tästä?
:(
 
Alkuperäinen kirjoittaja voi ei:

Vakiinnun? Noh, sitä pelkoa ei ole kyllä... Huomenna selviää, josko olen jo vuoden päästä tapattamassa itseäni maailman laidalla. Kesällä alter egoni Ulla Winblad astuu esiin. Ei ole vakiintumisesta kyse, korkeintaan piknikistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:
Ai meitä sohvattomia on muitakin? Puudeli on miehen paras kaveri, eiks?
Mulla ei ole ollut sohvaa enää yli 10 vuoteen. Umpiväsynenä nukahdan varsin hyvin telkkaria katsoessani nojatuoliinkin :D Puudeli ei välttämättä viehäty jostain uudesta kaukosäätimenjatkeesta...paitsi jos sillä jatkeella on riittävästi A-luokan makkaraa mukanaan :laugh:

Alkuperäinen kirjoittaja voi ei:
Mun maailmani romahtaa. Mulla ei oo ollut mitään hätää ikisinkkuuteni kanssa, kun oon tiennyt että Keittis ja NonComposMentis on mun kanssa samaa kastia ja pitkään. Siis että ennemmin taivas putoaa niskaan kuin te kaksi vakiinnutte. Ja nyt. Ensin syyntakeeton horjutti mun maailmaani ja nyt sitten tää, sinäkin Keittikseni :o
Miten mä koskaan toivun tästä?
:(
Miten niin vakiinnun? Nythän oli kyse helluntaiheilasta. Mä vakiinnun vasta sitten, kun unelmieni Pedro ratsastaa Tajoe-nimisellä muulillaan kohti auringonlaskua Pohjois-Meksikossa. Jos silloinkaan...tequilasta kun tulee ihan tajuton päänsärky.

En mä sitten ihan pihalla ollut. Fiksulta tyypiltä vaikutti edelleenkin. Ja tiedän nyt, miksi fiksu mun ikäinen mies on vapaalla jalalla. Vaan en itsekään ole ihan terve ja mulla on vammainen lapsi, joten yksi avanne sinne tai tänne ei meikäläistä hetkauta mihinkään suuntaan :) Huomenna soitellaan ja perjantai-iltana lähdetään viemään puudelia lenkille.
 
Siitä se lähtee! :flower:
 
Juuri noin! Toivottavasti teillä on oikein kivaa perjantaina :)
 
Similar threads

V
Viestiä
5
Luettu
308
Aihe vapaa
Väsyny äiti
V
K
Viestiä
4
Luettu
308
W
L
Viestiä
21
Luettu
499
V
T
Viestiä
10
Luettu
1K
Aihe vapaa
tarviin apuuu!
T

Yhteistyössä