Mitä järkeä tässä vanhemmuudessa oikeastaan on?

[Ei jaksa kirjautua]

Sä tuhlaat elämäsi olemalla lapsiesi kanssa, ne vie kaiken ajan, rahat, energian ja sitten ne muuttaa pois ja elämää omaa elämäänsä. Kenties vihaa sua, haukkuu ja kritisoi ainakin (kuten palstoilta sen huomaa, mä olen varmaan poikkeus joka haluaisi olla äitinsä kanssa useamminkin kun asuu niin kaukana) ja sitten ne ehkä aloittaa saman rumban alusta, saa omia lapsiaan jossain vaiheessa.

Mitä järkeä tässä on?? Kun ei tähän mahdu mukaan se oma elämä, omaa aikaa tarpeeksi eikä vapautta. En kadu lapsia, sillä heihin tuntema rakkauteni ja halu pyhittäytyä on suunnaton, mietin vain mitä järkeä tässä on. Ei kai mitään. Ei kai elämässä ylipäätään ole mitään järkeä.

Että tällästä tänään.

 

[EllaDonna]

No voipahan kuolla hyvillä mielin, kun omat geenit on saatu jatkamaan elämää.

 

[vieras]

mä en nää asiaa noin, kun tää äitiys on mun oma elämä. sitä mitä oon aina odottanu. mulla ei ollu elämää aiemmin ja kun lapset jonain päivänä muuttaa pois, toivon että voimme tavata usein, etten menetä täysin elämääni yhdessä hujauksessa.

 

[samaa mieltä!]

No mitä te nyt aikuisena annatte vanhemmillenne kaikista vuosista jotka uhrasivat vuoksenne? Haukutte vanhempianne täällä? Näette kerran vuodessa?

 

[mun muru]

Mä koen ihan päinvastoin. Musta tuntuu että elämällä on lapsien myötä suurempi tarkoitus. Nautin aina kun lapset nauttii. Tosin.. Jos en olisi empaattinen niin en varmaan nauttisi lapsistani.
Ennen lapsia hain nautinnon itseni tai mieheni tai parhaiden ystävieni ja sukulaisten kautta. Nyt nauran aina kun lapsikin nauraa ja se on usein

Ymmärrän silti täysin ettei vanhemmuus voi kaikille tuoda iloa kun kaikki me saadaan iloa niin eri asioista. Jonkun ilon aihe on oikeasti toisen suru ja "pain in the arse". Niin se on.

 

[h]

Siinähän se oma elämä on kun hoitaa perhettä ja kotia. Se on sitä elämää.

 

[mun muru]

No mitä te nyt aikuisena annatte vanhemmillenne kaikista vuosista jotka uhrasivat vuoksenne? Haukutte vanhempianne täällä? Näette kerran vuodessa?

Ja mä kyläilen anoppilassa 2 kertaa viikossa ja oma äitini käy täällä 1-2 krt vk ja veljeäni näen 1 krt vk. Lisäksi näen isää usein ja olen kaikkien noiden kanssa joka päivä puhelinyhteydessä. En tietty jokaisen joka päivä.
Voin sanoa ettei enempään olisi edes aikaa

Niin ja kun on lomaa niin vietämme sen perheemme kanssa puoliksi isovanhempien seurassa.

 

[ap]

Mä koen ihan päinvastoin. Musta tuntuu että elämällä on lapsien myötä suurempi tarkoitus. Nautin aina kun lapset nauttii. Tosin.. Jos en olisi empaattinen niin en varmaan nauttisi lapsistani.
Ennen lapsia hain nautinnon itseni tai mieheni tai parhaiden ystävieni ja sukulaisten kautta. Nyt nauran aina kun lapsikin nauraa ja se on usein

Ymmärrän silti täysin ettei vanhemmuus voi kaikille tuoda iloa kun kaikki me saadaan iloa niin eri asioista. Jonkun ilon aihe on oikeasti toisen suru ja "pain in the arse". Niin se on.

Taidat olla hieman yksinkertainen. Toiset vain on. Niin se menee.

 

[mun muru]

 

[f]

No mitä te nyt aikuisena annatte vanhemmillenne kaikista vuosista jotka uhrasivat vuoksenne? Haukutte vanhempianne täällä? Näette kerran vuodessa?

Miksi mun pitäis jotenkin korvata vanhemmileni se, että rakkaudessaan mut hankkivat? Älytöntä.

 

[vierailija]

Tosilla on tuliverkkoja ja toisilla ei. Jos joutuu kantamaan koko vanhemmuuden taakan yksin tai kaksin, niin eihän se ole luonnollinen tila!

Ensimmäiset vuodet voivat mennä alkuhuumassa, mutta sen jälkeen enää ei. Elämä on kamppailua. Ne jotka saavat hyvällä tai pahalla (pakottavat isovanhemmat tukiverkoksi, rohmuavat voimavarat itselleen, niin että sisaren perheelle ei riitä ) ne tukiverkot kahmittua hymyilevät, mutta eivät ole silti sen parempia ihmisiä kuin väsyneennäköinen sisar tai naapuri.

 

[ap]

Tosilla on tuliverkkoja ja toisilla ei. Jos joutuu kantamaan koko vanhemmuuden taakan yksin tai kaksin, niin eihän se ole luonnollinen tila!

Ensimmäiset vuodet voivat mennä alkuhuumassa, mutta sen jälkeen enää ei. Elämä on kamppailua. Ne jotka saavat hyvällä tai pahalla (pakottavat isovanhemmat tukiverkoksi, rohmuavat voimavarat itselleen, niin että sisaren perheelle ei riitä ) ne tukiverkot kahmittua hymyilevät, mutta eivät ole silti sen parempia ihmisiä kuin väsyneennäköinen sisar tai naapuri.

Hyvä kirjoitus.

 

[Beep]

Sä tuhlaat elämäsi olemalla lapsiesi kanssa, ne vie kaiken ajan, rahat, energian ja sitten ne muuttaa pois ja elämää omaa elämäänsä. Kenties vihaa sua, haukkuu ja kritisoi ainakin (kuten palstoilta sen huomaa, mä olen varmaan poikkeus joka haluaisi olla äitinsä kanssa useamminkin kun asuu niin kaukana) ja sitten ne ehkä aloittaa saman rumban alusta, saa omia lapsiaan jossain vaiheessa.

Mitä järkeä tässä on?? Kun ei tähän mahdu mukaan se oma elämä, omaa aikaa tarpeeksi eikä vapautta. En kadu lapsia, sillä heihin tuntema rakkauteni ja halu pyhittäytyä on suunnaton, mietin vain mitä järkeä tässä on. Ei kai mitään. Ei kai elämässä ylipäätään ole mitään järkeä.

Että tällästä tänään.

Teet parhaasi, jolloin olet itseesi tyytyväinen. Siis parhaasi olemalla lapselle/lapsille vanhempi, äiti tai isä. Vaikka epäonnistuisit jossain, olet tehnyt parhaasi. Pyydä lapselta usein anteeksi, jokaista huutoasi tai väsymystäsi, jolloin et jaksa lapsesi tarpeita kuunnella tai muuta vastaavaa. Et jaksa olla läsnä. Pyri silti parhaimpaasi.

Kun opetat lapsesi anteeksipyyntöön, hänkin varmaan antaa anteeksi sulle ja haluaa olla elämässäsi mukana aina. Onhan nyt lapsen ja vanhemman välinen rakkaus jotain ainutkertaista, niin lujaa ja vahvaa, että ei toista ole!

Elämässä nyt ei olekaan mitään järkeä. Sehän nyt on aivan selvä.

 

[vieras]

Pakko todeta että mun kokemuksella vanhempien ja lapsen välinen side on vahva silloin lapsuudessa, mutta aikuisena on persoonakysymys miten läheisiä ollaan.

Mulle omat lapset ja mies on paljon läheisempiä ja side mun mieheen on paljon vahvempi kun mun vanhempiin, vaikka ihan hyvissä väleissä heidänkin kanssa olen.

Itse uskon omia lapsiani rakastavani äärettömästi koko elämäni, riippumatta mitä he minusta ajattelee, mut mun äiti on sanonut suoraan et mun lapsista yksi on hälle rakkaampi kuin oma lapsi ikinä, eli ei se vanhempienkaan rakkaus kovin ehdotonta taida olla...

 

[asdf]

Mun mielestä ehdottomasti pitää elää myös se varhaislapsuus niin ettei äiti koe "uhrautuvansa". Uhrautuminen on ehdottomasti kielletty! Jos haluaa olla kotona, syy pitää olla jokin muu kuin että se on hyväksi lapsille.

Lapset on ehdottomasti hankittava koska itse haluaa lapsia, ei lapsien takia. Sen vuoksi että on mielenkiintoista että on lapsia.

 

[Kowalski]

Ei kaikki osaa nauttia vanhemmuudesta, eikä muista huolehtia myös itsestään, se on karu totuus.

 

[Madicken04]

En varmaan osaa ajatella noin monimutkaisesti. :ashamed:

Tottakai elämä menee eteenpäin, jutut muuttuvat ja asioita tapahtuu - sellaisiakin mitä emme halua tai mihin emme ole varautuneita. Ei kaikki suinkaan aina mene niin kuin olisi halunnut. Mutta elämä lasten kanssa voi silti olla mukavaa ja ihanaa. :heart: Ankeimmillakin hetkillä olen aina löytänyt niitä positiivisia asioita heistä ja se auttaa kummasti jaksamaan. Ja toki välillä kaipaan omaa aikaakin ja lapsetonta tekemistä.

Muuten en enää tiedä onko missään mitään järkeä.

 

[Beep]

Pakko todeta että mun kokemuksella vanhempien ja lapsen välinen side on vahva silloin lapsuudessa, mutta aikuisena on persoonakysymys miten läheisiä ollaan.

Mulle omat lapset ja mies on paljon läheisempiä ja side mun mieheen on paljon vahvempi kun mun vanhempiin, vaikka ihan hyvissä väleissä heidänkin kanssa olen.

Itse uskon omia lapsiani rakastavani äärettömästi koko elämäni, riippumatta mitä he minusta ajattelee, mut mun äiti on sanonut suoraan et mun lapsista yksi on hälle rakkaampi kuin oma lapsi ikinä, eli ei se vanhempienkaan rakkaus kovin ehdotonta taida olla...

Rakkaus lapseen onkin väkevämpää kuin toisinpäin. Olenko mä ja ap ainoita jotka miettii kaiken järkevyyttä?

 

[Beep]

Mun mielestä ehdottomasti pitää elää myös se varhaislapsuus niin ettei äiti koe "uhrautuvansa". Uhrautuminen on ehdottomasti kielletty! Jos haluaa olla kotona, syy pitää olla jokin muu kuin että se on hyväksi lapsille.

Lapset on ehdottomasti hankittava koska itse haluaa lapsia, ei lapsien takia. Sen vuoksi että on mielenkiintoista että on lapsia.

Samaa mieltä. Lapset vaistoaa ja itse kun voi huonosti, ei ole kellään enää mukavaa. Mä halusin lapsia, koska halusin kokea äitinä olemisen. Mä sain elämääni tarvitsemani tarkoituksen lasteni myötä. Siltikin, mä mietin myös aina että missä se kaiken järki piilee?

Mulle tärkeimpiä on mun lapset ja mies, tavallaan siis ohittaa mun omat vanhemmat. Tulevaisuudessa noi mulle tärkeimmät saa jotain tärkeämpää ja mä väistyn taka-alalle. Ymmärrän täysin mitä ap tarkoittaa, mä mietin näitä myös usein. Sillä onhan se melko ankea tulevaisuudenkuva kun ei noita asioita vielä oikein käsitä, kun on niin kiinni vielä kun napanuora on vielä tiukalla kun lapset ovat ihan pikkuisia vasta.

 

[Beep]

Taas käy näin, että mun mielestä paras aihe johon törmään, ei saa tulta alleen. Ai miten niin erilainen? Tyyyylllllssääääääää!