Mä en jaksanut, anteeksi ap, jolla on hätä, lukea kamalan paljon edes alotustekstiä.
Teillä homma on sairaalla pohjalla. Elin itse sairaalla pohjalla olevassa parisuhteessa ja olin tosi loppu. Olin valmis jonkun kerran tappamaan itseni.
Kun sitten alotin uuden elämän, kohtasin uusia ihmisiä pääsin irti. Se maksoi minulle ihan kaiken, sain haukkuja ties mistä suunnasta, en juurikaan ole yhteydesä sukulaisiini (koska kaikesta paskasta mitä en enään kestänyt, oli tehty kuva että se oli minun syytäni.)
Facessa perheeni on exäni kavereita, ei minun.
Kukaan ei koskaan ole suostunut noteeraamaan sitä että radikaali irtautuminen elämästäni johtui niin monesta asiasta, ei paljoa paina sekään että ihan oikea ystäväni teki ls-ilmoituksen sen jälkeen kun näki kerran minut mustelmilla. Itse en osannut silloin sitä fyysistä väkivaltaa pitää huonona ja peittelin sitä ja olen siitä oikeasti maksanut niin kovan hinnan ettei monenkaan ihmisen järki pysty sitä käsittelemään. Enkä kyllä itsekkään koskaan. Kyllä se henkinen alentaminen, valehtelu, hyväksikäyttäminen fyysisesti kuin taloudellisesti oli jotain, joka aiheutti syvää tuskaa.
Ole hyvä itsellesi, lähde. Jos on lapsia lähde vaikka hakemaan sossun kautta apua, se on hidasta ja se on nöyryyttävää mutta siitä voi saada ehkä apua.
On mailmassa muitakin kun se oma kultainen perhe. Ehkä jonkun muun perheen kautta saat positiivisuutta ja hyväksyntää. Minulla ystävien vanhemmat on ne kahvittelupaikat mitkä korvaa omien vanhempien luona käymiset. Jos omat ns. samaa lihaa ja verta olevat ei osaa tukea ja auttaa ei niitä tarvita mihinkään. Narsistin pauloissa monet saavat olla loppuunsa asti.
Sinuna juoksisin ja kovaa.