[QUOTE="sommarcat";28668680]Niin on surullista, omastanikin mielestä. Mä olen kirjoittanut kiitoskirjaa, joka ilta kolme asiaa joista olen kiitollinen. Sitten siirryin minä olen hyvä-listaan, kolme asiaa joka ilta, missä olen hyvä. Lopetin sen, kun en pystynyt kirjoittamaan sinne olen hyvä äiti. Lapsiani rakastan, tottakai, enkä antaisi heitä pois. Silti mulla vaan menee järki, kun kotona on koko ajan kauhee meno ja mekkala. Mä saatan haaveilla vaikka kaverille soitosta ja meen sisälle, että saan soitettua. Esikoinen juoksee justiinsa mun perään, että pitäs saada vettä ämpäriin tms. Ja jos sanon, että ei vielä, saat hetken päästä tai jos kieltäydyn antamadta, niin rupee inttää vastaan kovaäänisesti. Kiva siinä om johonkin virastoon soitella, kun ei sekään onnistu. Sit mennään työntää pikkukuveli kumoon, kun ei saatu sitä vettä ja äitin on pakko lopettaa puhelu, kun pienempää sattuu. Ja lapset saa huomiota joka päivä, molemmat. Luin tänäänkin pari kirjas heti aamusta, laitoin aamupalat, mentiin ulos, potkin palloa. Luin taas kirjaa isommalle, kun pienempi kävi päikäreille, käytiin hakee illalla jätskiä jne...Mikään ei vaan riitä![/QUOTE]
Kurja tilanne, mutta varmasti helpottaa kun lapset kasvaa.
Itse olen äärimmäisen herkkä v*ttuuntumaan metelöinnistä. Enkä ole sitä lapsiltani peitellyt, vaan napakasti aina puuttunut siihen. Ekan kerran sanon asiasta painokkaasti ja jos ei auta niin laitan lapset huoneisiinsa rauhoittumaan. Meillä ei maanitella lapsia, vaan lopetetaan epätoivottava touhu ennen kuin se ehtii kunnolla alkaakaan. Ulkona saavat juosta ja metelöidä melkein miten tahtovat, mutta sisällä sitä ei tehdä.
Nyt omistan 7v ja 12v ikäiset lapsukaiset, jotka eivät vaadi, riehu ja käy hermoille juuri koskaan.
