En suosittele muroja. Ovat liian suolaisia. Maidon kanssa läträämistä.
Ostapa saarioisten valmista ruispuolukkapuuroa. No, suolaista sekin on kotitekoiseen verrattuna, mutta meillä se on tosi mainiota matkamuonaa!!
Se on mukavan makeaakin..
Myös muilla valmistajilla on puolukkapuuroa, on myös vatkattua marjapuuroa.
Maidoksi kannattaisi ottaa niitä 2 dl:n hyla-pillimaitoja. Säilyy lämpimässä, ei tarvitse avattuja purkkeja pitää mukana. Lämmin maito maistuu ihan hyvin ainakin meidän lapselle, vaikka normaalisti kylmää juokin. Jos ei osaa pillillä vielä imeä, ota nokkamuki tai tuttipullo mukaan.
Myös mustikkasoppaa on pillimehu-versiona. Litran tölkissä oleva on paksumpaa, ei tule nokkamukun läpi muuten kuin vedellä lantrattuna.
Samoin valmiita kiisseleitä kaupan hyllyt notkallaan. Myös riisipiirakka on hyvää ja täyttävää matkamuonaa.
Jotkut jugurtit on valmistettu niin että säilyvät lämpimässä. Me otamme kuitenkin ihan tavallista jugurttia mukaan ja allergiselle vielä omalla reseptillä: maustamaton bulgarian jugurtti ja puolukkahilloa pilttipurkkiin.
Tai teen valmiin sekoituksen.
Matkaeväsrasioina tiskikoneessa pestyt margariinirasiat ovat mainioita. Kannet eivät ole kovin tiiviitä, pitää vahvistaa teipillä ja vaikka laittaa leipäpussin sisään, mutta tyhjän rasian voi huoletta nakata sitten roskiin!! ei tarvitse kotiin kuljetella takaisin. Toinen vaihtoehto on tyhjät pilttipurkit.
Ja pilttipöperot on aina hyviä. Jos lapsi kerran puolessa vuodessa on vähän vähäenergisemmällä sapuskalla, ei siihen maailma kaadu. Tai poikkeavalla siis: iltapalana pilttijugurttia ja pilttihedelmäsoseita tms.,.. Lapsen kasvu ja kehitys eivät häiriinny ja lapsi ottaa takaisin sitten kotona: nukkuu univelat pois ja syö vähän paremmin ja paremmalla ruokahalulla...
Meillä on alle 2 v tenava ja ollaan reissattu myös olosuhteissa joissa ei voi lämmitellä ruokia tai pitää kotiruokaa mukana. Riisipiirakat, rusileipä (ilman päällysiä) pillimustikkasoppa ja -maito ja ruispuolukkapuuro ovat pitäneet pienen allergikon hengissä matkan aikana.
ruisleipää voi antaa nakerreltavaksi ja ajankuluksi.. pitää nälkääkin poissa..