P
pelkkää ketutustako?
Vieras
Suurimman osan ajasta ottaa kaikki päähän. Ärsyttää tyhmät ihmiset ja paskanjauhajat, lasten kitinä ja ainainen narina. Ahdistaa työ ja elämä yleensä. Tuntuu, ettei minun elämällä ole mitään tarkoitusta. Ehkä lasten vuoksi on kuitenkin hyvä olla olemassa...
Jotenkin on sellainen olo, että minulla on vaan jäänyt jotain keksimättä tästä elämästä, ja vituttaa, kun ei tiedä mitä se on. Ihan kuin en olisi omaa paikkaani löytänyt?
Tajusin yksi päivä, että nauran liian harvoin. Tarkoitan sellaista suu auki hekottamista, että pitää melkein käsi laittaa eteen, ettei kitarisat näkyisi. Hymyän joskus lapsille ja niiden jutuille, nauran kavereiden kanssa (joskus harvoin kun niitä näen) oikeastaan aika ironisille jutuille. Ja sitten saatan nauraa jos vaikka luen Aku Ankkaa. Ei kai sellainen ihminen ihan täys torvi voi olla, jos jotain hauskaa lukiessaan voi nauraa ääneen, häh?
Onkohan mulla keski-iän kriisi, miltä semmonen tuntuu?
Jotenkin on sellainen olo, että minulla on vaan jäänyt jotain keksimättä tästä elämästä, ja vituttaa, kun ei tiedä mitä se on. Ihan kuin en olisi omaa paikkaani löytänyt?
Tajusin yksi päivä, että nauran liian harvoin. Tarkoitan sellaista suu auki hekottamista, että pitää melkein käsi laittaa eteen, ettei kitarisat näkyisi. Hymyän joskus lapsille ja niiden jutuille, nauran kavereiden kanssa (joskus harvoin kun niitä näen) oikeastaan aika ironisille jutuille. Ja sitten saatan nauraa jos vaikka luen Aku Ankkaa. Ei kai sellainen ihminen ihan täys torvi voi olla, jos jotain hauskaa lukiessaan voi nauraa ääneen, häh?
Onkohan mulla keski-iän kriisi, miltä semmonen tuntuu?