Mistä voimia?

Oiskohan jollakulla antaa mulle vähän lisää voimavaroja ja vaikka lisätunteja vuorokauteen?

Töissä pitäis jaksaa käydä. Mennyt into siihenkin hommaan, kun mitä ilmeisimmin väkeä vähennetään ja niilläkin, ketkä jatkaa saavat, työt vaan lisääntyy. Joulukin pukkaa päälle, kaupan alalla se tietää melkolailla hirmuisesti lisää hommia ja kiirettä.

Kotihommat pitäisi tehdä. Milloinkahan lienee viimeksi imuroitu saati luututtu lattioita? Ikkunat on (edelleen) pesemättä ja puiden lehdetkin ovat (ainakin toistaiseksi) hautautuneet lumihankeen. En nykyään jaksa enää laittaa ruokaakaan, eineksillä mennään hyvin pitkälti. Ennen ruuanlaitto oli intohimoni, joka päivä lämmin ruoka ihan itse tehtynä (ei siis eineksiä tms.), leivoin paljon ja jälkiruokaakin oli usein.

Eniten stressaa kouluhommat. Enää ei olisi kuin opinnäyte ja muutama kurssi jäljellä, opinnäytettäkin kasassa jo ihan reilusti, ei puuttuisi enää kuin loput - mutta kun ei kiinnosta pätkän vertaa. Opintoaika alkaa pikkuhiljaa käymään vähiin, olisi siis pakko toimia, mikäli joskus aioin valmistuakin. Paineita ja painostusta tulee vähintään kerran viikossa, kun isä kyselee, joko hommat on valmiina. Eikä yhtään helpota sekään, että se puhuu jatkuvasti, että kun sitten valmistut, on luvassa jokin kunnon valmistujaislahja. Se siis tavallaan kiristää mua.

Vaikken koskaan olekaan ajatellut, että elämä pitää elää niinkuin vanhemmat tai muut vaatii, kyllä mullakin sen verran kunnianhimoa on, että sekä koulu, työt ja koti on hoidettava kunnialla kuntoon. Tietysti yksi "riesa" olisi vähempänä, kun kouluhommat saisin loppuun, mutta mistä mä mitään energiaa tai aikaa siihen saan? Työpäivien jälkeen olen ihan loppu, enkä osaa oikein mitään aloittaakaan ennen töitä, kokoajan vaan kyttään, milloin pitää olla jo jossain muualla. Vapaapäivinä yritän sit jaksaa laittaa kotia siihen kuntoon, että täällä voisi taas elää seuraavaan vapaapäivään asti.

Mieheni on kyllä tukena, tekee kotihommia, hoitaa koiria jne. Mutta mä vedän hirmuiset stressit siitä, että kun munkin pitäisi osallistua, eikä jättää kaikkea mieheni hartioille. Hänkin käy kuitenkin päivittäin töissä ja tekee todella pitkää työpäivää...

Yritän järkeillä, että ei ole mitään järkeä stressata mokomista, nyt pitäisi pitää itsestään ja omasta mielenterveydestään huolta, olen nimittäin raskaana, laskettu aika alkukeväästä. Olisi kuitenkin niin paljon asioita, jotka haluaisin pois päiväjärjestyksestä ennen lapsen syntymää...

Auttakaahan joku, miten mä saisin järjestettyä päiväni/viikkoni niin, että kaikelle löytyisi aikaa, myös levolle.

Surusilmä

 

Tuli ihan itku silmään kirjoitustasi lukiessa :'(

Neuvoja en osaa sanoa -tuskin kukaan osaa- mutta olen ajatellut itse samalla tavalla noin 1½ vuotta sitten kuin sinä nyt, tosin minulla ei ollut paineita koulusta ym vaan siitä että perheeseemme syntyi kolmas lapsi ja olin henkisesti ihan poikki. Mutta ajatukset oli juuri noita samoja kuin sinulla...

Kun ilmenee lievää masennusta -kuten sinullakin nyt varmaan- niin siitä on vaikea selvitä ilman ammattilaisen apua. Itse kävin n. 5 kertaa juttelemassa psykologin luona ihan just noista asioista ja ajatuksista joita minulla oli. Se auttoi tosi paljon, vaikka oman miehenikin kanssa pystyin puhumaan, mutta kun oli sitten vieras ihminen ja ammattilainen niin oli se ihan eri juttu.

Minullakaan ei riittänyt intoa siivoukseen, pyykkäykseen eikä mihinkään kotihommiin. Mutta tein pakolla niitä, eli pesin koneellisen päivässä pyykkiä (jotka mies tosin ripusti kuivumaan koska olisivat varmaan olleet koneessa vielä viikonkin päänstä) ja illalla laitoin paikat suht järjestykseen ettei olisi koko ajan kamala kaaos. Imurointi, moppaus ja pölyjen pyyhintä jäi meilläkin tekemättä, mutta so what. Jos ei jaksa niin ei jaksa, turha stressata.

Kuten alussa kirjoitin, neuvoja en osaa antaa. Ehkä kuitenkin se on tärkeintä että saat levättyä kunnolla eli nuku yö hyvin äläkä tee silloin mitään kouluhommia. Tee kouluhommat illalla ja jätä vaikka tunti aikaa vielä kotihommille JOS JAKSAT. Ulkoilukin antaa lisää energiaa ja piristää, vaikka puolen tunnin kävelylenkki illasta.

Paistaa se päivä risukasaankin -kokemuksesta voin sanoa.

:hug: :hug: :hug:


Tiia 25v ja tenavat 02/00, 08/02, 06/04 ja 10/05

 

Masennukselta kuulostaa... Itse tunnen samanlaisia ajatuksia, just siivoaminen, ruuanlaitto yms. kotihommat. Kokeile oikein syvällistä puhumista miehesi kanssa, mua se ainakin auttaa. Kun voi vain käpertyä toisen kainaloon ja itkeä. Ehkä noihin tunteisiin vaikuttaa raskauskin todella paljon, pelottaa ja jännittää tuleva vauva ja miten kaikki sitten sujuu, miten voimat ja aika riittää jos ei nytkään. Anna itsellesi oikeus tuntea mitä tunnet, yritä järjestää vaikkapa yksi päivä kokonaan itsellesi. Rentoudu ja helli itseäsi. Jos taloudellisesti ei ole mahdollista tehdä jotai luxusta niin esim. lämmin kylpy, jalkahoito, hieronta, joku uusi kiva vaate tms., kasvonaamio, kävelylenkki, lemppariruokasi (esim. miehen tekemänä) yms. voi piristää. Yritä unohtaa sinä päivänä kaikki muu ja anna aikaa omille ajatuksillesi. Mieti hyviä ja ihania asioita mitä vauveli tuo tullessaan, miltä valmistuminen tuntuisi, miksi alunperin halusit ko. kouluun ja ammatin, onko loppujen lopuksi niin tärkeää jos kämppä ei ole tip top jne... Ja lopuksi; anna miehesi auttaa kotitöissä! Se varmaan tekee hänenkin itsetunnolle hyvää, jos nainen luottaa. Meillä ainakin on niin, kun oon ollut masentunut enkä paljon jaksanu kotihommia tehdä, mies halusi mielellään auttaa ja vaikka yritin kieltää, sanoi ettei tekis muuten eikä edes tarjoais apuansa ellei todella haluaisi auttaa ja ottaa osaa kotitöihin. Muista että vauva on tärkein ja sun on annettava aikaa ja lepoa itsellesi! Luin just tänään vauvakirjasta että kun odottavan äidin keho vaatii lepoa, sitä on saatava koska se on luonnollinen pyyntö levon tarpeesta.
No joo, varmaan aika sekavaa tekstiä, mutta tuli vaan sellanen olo että halusin kirjoittaa sulle... Vierailen ekaa kertaa näillä sivuilla ja oon ollu täällä jo monta tuntia :hug: Vauva on vasta suunnitteilla, mutta ei millään malttais odottaa että ne raskauden ihanuudet ja kamaluudet alkais... Sain sen käsityksen että sä odotat ensimmäistä, vai? Voimia ihan tosi tosi paljon ja muista että arjen pienistä iloista lähtee se suuri onni, ja toinen perusneuvo: JAETTU TAAKKA PUOLITTUU JA ILO KAKSISKERTAISTUU, muista siis puhua miehesi, ystäviesi, perheesi jne. kanssa tilanteestasi jos se vain suinkin on mahdollista. Uskalla näyttää tunteesi! Itelläni on myös ollut vanhempien kanssa ongelmia koska musta on tuntunu et ne painostaa koulun suhteen ja itellä ei vaan voimat riitä enempään. Puhuminen auttoi meitä aika paljon, ja lopulta se sai ne tajuamaan mun tilanteen kun ne ite näki kuin voimaton olin. Sun isä varmasti rakastaa sua ja haluaa vaan auttaa, eikä ymmärrä että sulle tulee sellanen olo et sua painostetaan.
Noh, ehkä mä nyt lopetan, mutta jaksathan :heart:

 

no hei!Koitan kantaa korteni nyt kekoon ja toivon että voisisn edes jotenkin olla avuksi.Mulla itselläni on synnytyksen jälkeinen masennus ja otettiin mieheni kanssa seuraavanlaiset keinot käyttöön:

-sovittiin päivittäiset asiat jotka on pakko tehdä.(esim tiskata ja pyykätä)
-jaetaan tasan imurointi jne. kumpikin tekee kun parhaiten sopii
-se joka tulee ensin kotiin hoitaa ne hommat valmiiksi.
-se joka on tehnyt vähemmän viikon aikana tekee pakolliset vapaapäivinään.
-sunnuntaisin tehdään pakkaseen koko viikon ruuat joten ne tarvii sit vaan lämmittää
-vuoroöinä hoidetaan poikaa ja aina kotiin autolla tuleva tuo kaiken tarpeellisen kaupasta.

jos sulla olis esim, la ja su vapaata niin voisit hoitaa toisena päivänä kotia ja levätä täysin ja sit toisena päivänä esim edistää koulun näytetyötä jos sulla on mahdollisuus.

jos haluisit jutella täällä mä oon ,laita privaa