Mistä tiesitte "oikean" lapsiluvun?

En koskaan miettinyt ennen lasta, monta lasta haluaisin/haluaisimme. Lapsiperhe-elämä pääsi vähän yllättämään ja yksi tuntuu hyvältä. On niin isoja unelmia tulevaisuudelle mm. tulevan ammatin suhteen, että siihen ei lapsi mahdu. Parisuhde on natissut jonkin verran liitoksissaan lapsen saannin myötä, eikä leikkiin ryhtyminen enää huvita. Kuitenkin suurin osa saa sen kaksi lasta? Oliko toinen lapsi enemmän järki- vai tunnesyistä toivottu? En usko, että ikinä vauvakuumetta/lapsikuumetta pystyn "potemaan".

 

En koskaan miettinyt ennen lasta, monta lasta haluaisin/haluaisimme. Lapsiperhe-elämä pääsi vähän yllättämään ja yksi tuntuu hyvältä. On niin isoja unelmia tulevaisuudelle mm. tulevan ammatin suhteen, että siihen ei TOINEN lapsi mahdu. Parisuhde on natissut jonkin verran liitoksissaan lapsen saannin myötä, eikä leikkiin ryhtyminen enää huvita. Kuitenkin suurin osa saa sen kaksi lasta. Oliko toinen lapsi enemmän järki- vai tunnesyistä toivottu? En usko, että ikinä vauvakuumetta/lapsikuumetta pystyn "potemaan".

EDIT. Ja niin, meillä esikoinen jo 2,5v. Useimmille tuttavapiirissämme on syntynyt jo toinen lapsi. En voisi kuvitellakaan elämää "oikeana" lapsiperheenä, sidottuna niin tiiviisti tähän vanhemmuus hommaan...

 

6 olen aina halunnut. 6 jälkeen vain tuntui että ei tässä ole vielä kaikki. Vielä joku meiltä puuttuu.. Nyt odotan kahdeksatta ja tuntuu että tässä nämä nyt sitten olisi. Varmaksi en kyllä tuotakaan silti mene sanomaan

 

Meillä oli vähän kuin vitsillä puhetta viidestä lapsesta, kun esikoinen oli syntynyt, musta se synnytys ja muu oli niin ihanaa ja helppoa :wave: Sille nyt vain naureskeltiin, mutta toinen laitettiin tilaukseen heti, kun jälkitarkastuksen jälkeen saatiin lääkäriltä lupa.
Mutta nyt vasta on toinen tulossa, esikoinen on 4,5 vuotias. Nyt ollaan sitä mieltä, että kaks vuotta yritetään kolmatta tän toisen syntymän jälkeen ja neljättäkin, jos kolmas tärppääkin nopeammin.. Meidän perheeseen mahtuis enemmänkin väkeä, jotenkin tuntuu perhe osittaiselta.

 

En tiennyt sitä mistään. En ennen, kun jokin päivä vaan tuntui siltä, että lapset on tehty ja piste. Se perheemme pienin kasvaa tällä hetkellä vielä kohdussa, mutta mulle on täysin selvää se, etten enempää lapsia halua. En oikeastaan osaa edes määritellä syytä...en vaan enää halua enempää. Neljä lasta on jo MONTA ja mä ajattelin joskus vielä elää muutakin elämää, kuin "äitielämää".

Alunperin ajattelin, että kaksi on hyvä. Yksi on aivan liian vähän, kolme jo turhan paljon.

Yhden jälkeen halusin edelleenkin lapsia lisää. Kun tapasin nykyisen mieheni, tuli tunne, että haluankin vielä kaksi lasta lisää. Kun ne kaksi "lisälasta" oltiin tehty, ajatus neljännestä aloi kytemään pinnan alla. Hitaasti, mutta kyti kuitenkin. Kunnes se sitten paukahti sieltä kunnon roihuun.

Neljäs oli vielä saatava, mutta se on mulle ihan maksimi. Enempää en halua.

 

Ei kai suurin osa saa kahta lasta? Keskiarvo on siinä kahden pintaan, mutta suurimmalla osalla lapsia on vähemmän tai enemmän kuin se kaksi

Musta vaan tuntui, että haluan lapsia vielä lisää ja oli vauvakuumettakin, eikä ollut syytä miksi ei voisi toista hankkia. Haluaisin enemmän kuin kaksi lasta, haaveilen suurperheestä, mutta jo kolmatta täytyy kyllä meidän tilanteessa vakavasti harkita, että tekeekö sitä ja jos tekee, niin milloin. Ihan rahatilanteenkin takia, esimerkiksi asunto kävisi komen kanssa jo liian ahtaaksi kun ei kahdenkaan kanssa tilaa ole yhtään liikaa. Tämän toisen jälkeen siis joutuu jo noita "järkisyitä" pohtimaan enemmän.

 

Ekan jälkeen tuli puhe toisesta ja se tuntui hyvältä idealta, tehtiin toinen, kolmas puistattaa jo ajatuksenkin tasolla. Siitä tiiän että lapsiluku on täynnä.

 

Minulla on nuoresta saakka ollut sellainen olo että kaksi lasta olis aika ihana määrä.Nyt on kaksi lasta ja tuntuu että näin on hyvä.Vannomatta toki paras

 

Meillä on nyt kaksi lasta ja kuopus on 6 kk. Mietin viikko sitten, että miltähän tuntuisi jos tulisi kolmaskin lapsi (kesäkuussa mulle tehdään sterilisaatio, joten asiaa on pyöritelty kaikilta kanteilta esikoisen raskaus ajasta lähtien). Seuraavana yönä näin unta plussaamisesta ja se kauhu mikä jäykisti minut pelkästä ajatuksesta oli aika musertavaa.. Olinpa onnellinen herätessäni, että se plussaus olikin vain unta Kaksi siis riittää.

 

Mulla ei ole koskaan ollut mitään selvää lapsilukua mielessä. Mutta miehen kanssa ennen esikoista tuumattiin että ainaki se 3 lasta, jos vaan kaikki hyvin menee. Ollaan molemmat 3 lapsisista perheistä niin varmaan sen takia. Mutta mielessä on ollut jopa 4-6, aika näyttää miten käy. Vauvakuumeinen en ole ollut koskaan, ehkä vasta raskaana ollessa. Mutta jotenkin ihan selvä ajatus on siitä että esikoiselle piti saada sisarus ja mielellään useampi. 1 tai 2 vaan tuntuu liian vähältä määrältä, 3 ehkä menettelis mutta aika pieni perhe sekin on.

 

Meillä oli vähän kuin vitsillä puhetta viidestä lapsesta, kun esikoinen oli syntynyt, musta se synnytys ja muu oli niin ihanaa ja helppoa :wave: Sille nyt vain naureskeltiin, mutta toinen laitettiin tilaukseen heti, kun jälkitarkastuksen jälkeen saatiin lääkäriltä lupa.
Mutta nyt vasta on toinen tulossa, esikoinen on 4,5 vuotias. Nyt ollaan sitä mieltä, että kaks vuotta yritetään kolmatta tän toisen syntymän jälkeen ja neljättäkin, jos kolmas tärppääkin nopeammin.. Meidän perheeseen mahtuis enemmänkin väkeä, jotenkin tuntuu perhe osittaiselta.

Näin meilläkin oli. Vaikka oli kolme lasta niin oli tune, että yksi vielä puuttuu joukosta. Tai ei yksi vaan joku. Meillä ei koskaan oltu oikeastaan päätetty kuinka monta tehdään. Neljännen synnyttyä perhe tuntui kokonaiselta. Oltaisiin voitu järkisyistä tehdä kuopuksella "ikätoveri" kun muut olivat jo isompia, mutta tuntui tyhmältä tehdä yksi lapsi lisää vain kuopuksen takia. Lapsella on oikeus syntyä haluttuna ja toivottuna. Neljännen jälkeen perhe oli koossa ja lapsiluku tavallaan täysi. En kaivannut enää enempää.

 

Fiilispohjalla on menty, nyt on neljä lasta ja lapsiluku täynnä, minä olisin ehkä ollut valmis vielä vaikka pariin ajatuksen tasolla. Miehellä on yksi entuudestaan ja hän kokee että hänellä on lapsia tarpeeksi, tottahan se on että meillä ei resurssit riitä jos halutaan että kaikki saavat harrastaa yms, autokin pitäisi olla isompi ja asunto. Olen onnekas, minulla on neljä ihanaa lasta, siispä suuntaan ajatuksen vähän erilaiseen elämään kun kuopus täyttää kohta vuoden.=)

 

Ennen ensimmäistäkään lasta oli haaveissa vähintään 2, enintään 3 lasta. Ja se omakotitalo ja koira Sitten kun niitä lapsia oli oikeesti 3 ja se talo, niin oli vahva tunne että jotain vielä puuttuu. Sitä koiraa ei voinu aatella, kun olen allerginen. Neljännen synnyttyä oli heti tunne, että meidän perhe on nyt tässä.

 

Mie hartaasti toivoisin vielä yhden tämän jälkeen, mutta epäilen, ettei mies kuitenkaan tule sille kannalle kallistumaan. Pelkään, että tästä iltatähdestä tulee pilalle passattu ja hemmoteltu. Haluaisin antaa hänelle kiinteän sisarussuhteen samaa ikäluokkaa olevan sisaruksen muodossa. Tahtoisin tuntea potkuja sisälläni uudemmankin kerran. Toisaalta en pidä raskauden aiheuttamista muutoksista kropassani. Tuntuu haikealta ajatella, että Eimi jää todennäköisesti haaveen tasolle, mutta olen pyrkinyt hyväksymään että niin luultavasti käy.

Haluan nimenomaan kantaa mieheni lasta. Tämä ei ole vain vauvakuume, vaan perheenlisäyskuume yhden tietyn ihmisen kanssa. Uusi oma yksilönsä, jolla olisi omat tapansa, oikkunsa ja valloittavat piirteensä, kuten perheen vanhemmillakin lapsilla on.

 

Meillä molemmilla on taas tunne, ettei jakseta enää ikinä aloittaa tätä rumbaa alusta nyt kun tietää mitä tämä elämä lapsen kanssa on. Lapsi on toivottu ja maailman rakkain, mutta tuntuu ettei kummankaan pää vaan kestäisi toista ja sen toisen tuomaa vähän suurempaa sekasortoa elämään. Tykätään niin paljon aikuiselämästä ja toisistamme puolisoista, että tarvitsemme valtavasti kaikkea muutakin kuin perhe-elämää. Ihmettelin monesti, miksi halusin edes tämän yhden lapsen, mutta sen aina tiesin sisälläni että lapsen haluan, joten heti ryhdyttiin yrittämään kun aika oli sopiva. Enää ei ole tunnetta, että tarvitsisin enempää lapsia. Tulevaisuutta olen suunnitellut pitkälti yhden lapsen kanssa (ja toteutankin suurinta haavettani, johon kuluu vuosia ja taas vuosia). Mies halusi kaksi aikaisemmin, "koska lapsella pitää olla sisarus", mutta ei enää kun elämä alkaa vihdoinkin asettumaan uomiinsa lapsen kanssa...

ap

 

EDIT. Ja niin, meillä esikoinen jo 2,5v. Useimmille tuttavapiirissämme on syntynyt jo toinen lapsi. En voisi kuvitellakaan elämää "oikeana" lapsiperheenä, sidottuna niin tiiviisti tähän vanhemmuus hommaan...

Minä koin kyllä jo sen yhden jälkeen olevani täysin sidottu, joten samoilla tulilla tehtiin toinen. Nämä eka vuodet nyt sitten eletään lasten ehdoilla, onpahan kuitenkin sisarus molemmilla ja ikuinen leikkikaveri. Helpottaahan se sitten meitäkin kun toinen lapsi tuosta kasvaa vauvaiästä pois, ettei tarvitse jatkuvasti olla sitä yhtä ainokaista leikittämässä. Eli aika järkisyistä varmaan tämä toinen hankittiin, mutta tietty nyt en antais pois vaikka tulis mikä ja ihan yhtä rakas on tämä toinenkin murunen.

 

Yhteenhän sitä vasta onki sidottu Ekan kohdalla tuntu kaikki paljo raskaammalta. Nyt ku näitä on jo useempi niin on huomattavasti helpompaa sen sitovuuden tunteen kannalta Tottakai lapsiin on sitouduttu mutta se ei enää tunnu vaan niin rankalta.

 

Kaksi kun näitä tässä sopivasti on, ei missään nimessä haluta enempää. Juuri nämä kaksi ovat täydellinen pari täydellisellä ikäerolla. Sattumusten summa.

Ei ikinä enää uudestaan sitä kamalaa kiljukaulatissitakiaisyövalvomista, ei enää raskausvaivoja eikä synnytystä, nämä on ainakin minun osaltani läpikäyty. Mies voi lisääntyä muualla jos tuntee siihen joskus vielä pakottavaa tarvetta vastoin kaikkien puheidensa.

 

[QUOTE="vieras";28480829]Minä koin kyllä jo sen yhden jälkeen olevani täysin sidottu, joten samoilla tulilla tehtiin toinen. Nämä eka vuodet nyt sitten eletään lasten ehdoilla, onpahan kuitenkin sisarus molemmilla ja ikuinen leikkikaveri. Helpottaahan se sitten meitäkin kun toinen lapsi tuosta kasvaa vauvaiästä pois, ettei tarvitse jatkuvasti olla sitä yhtä ainokaista leikittämässä. Eli aika järkisyistä varmaan tämä toinen hankittiin, mutta tietty nyt en antais pois vaikka tulis mikä ja ihan yhtä rakas on tämä toinenkin murunen.[/QUOTE]

Aika pitkälti samoilla linjoilla. Paitsi lapsilla ikäeroa enemmän. Aika puhtaasti järkisyillä toinen tehtiin. Mutta nyt lapset on tässä, ei yhtään enää.

 

Noh, pikkulikasta saakka haaveillut kahdesta lapsesta. Tytöstä ja pojasta. Kuin myös mies. Ja ne myös saimme.
Ekan jäleen ajatus oli ettei yksinään ilman sisarusta ole kiva kasvaa joten siinä syy myös toiseen. Ikäeroa mukavat 2v4kk.
Enempää en enää jaksaisi. Kuopus sen verran haastava ka sairasteleva tapaus ollut. Nyt jo lapset sen verran isompia että kaiklo niin paljon helpompaa. Näin on hyvä olla, joten emme halua aloittaa kaikkea taas alusta.