Mistä tiesit, ettet enää halua lapsia? Millainen se tunne oli?

... että olit varma, ettei enää kiitos lapsia?

 

vähitellen varmistui toisen lapse jälkeen. halusin ensin katsoa miten menee kahden kanssa ja huomasin että rahanmeno kaksinkertaistui, työmäärä moninkertaistui, (jos antaa kaapista 1 mukin ja lautasen menee samalla kuin antaa itselle mutta useammalle tuntuu työltä), oma aika- mitä se on?

 

Tunne varmaan kehittyi pikkuhiljaa lasten ollessa pieniä. Tiesin että lapsiluku on tässä, ja halusin myydä tavarat ja vaatteet sitä mukaa pois kun ne jäivät pieniksi. Joskus tietysti haikeutta siitä ettei meillä enää ole vauvaa, mutta se menee nopeasti ohi kun muistelen miten rankkaa tuplien vauva-aika oli.

Ei sitä oikein osaa selittää. Sen vain tietää. Vaikka voihan olla että mieli vielä joskus muuttuu ja ihan välttämättä tahdon lisää lapsia. Mun on vaan nyt just hyvä näin, lapset jo omatoimisia ja niiden kanssa osaa paremmin toimia.

 

lasten kasvaessa tunsin kuinka helppoa kaikki on nykyään, aloitus uuden vauvarumban kanssa tuntuu raskaalta, olen laiskistunut, tykkään kun voin lähteä kauppaan,lenkille yms. yksin ilman lastenhoidon järkkäämistä.
mieskin on paljon enemmän lasten kanssa touhissa kuin heidän vauva/taaperoaikoina, ei ehkä osannut oikein ihan niin pienten kanssa olla.

mulla siis molemmat lapset jo koulussa, toinen ekalla, toinen tokalla.

 

Alkaako toi tunne siitä että rupeaa haaveilemaan esim.kahdenkeskisistä matkoista miehen kanssa? tai tulee ajatus että sitten kun lapset muuttavat pois tehdään jotain? Mä tosiaan toivon että mulle tulisi sellainen tunne!! Muhun sattuu liikaa ajatus ettei enää vauvoja tulisi

 

Ei sitä osaa tarkkaan sanoa, koska se tunne tuli, se vain pikkuhiljaa syveni ja syveni, kaksosten jälkeen aloin myymään tavaroita ja vaatteita pikkuhiljaa. Ei tullut enää vauvankaipuuta nähdessään jonkun toisen vastasyntyneen vauvan, jne. Toisaalta asiaa vauhditti todella raskas tuplavauva-aika, kun toinen tuplista on vammansa vuoksi raskas hoidettava.
Myönnän; nykyään enemmän ärsyttää, kun kaupoissa kohtaa tuoreita äitejä vauvoineen, ja sit siinä kilpaa vertaillaan synnytyksiä, kakan säännöllisyyttä, yövalvomisia jne. Haikeutta ei tosiaan enää tule.
Nyt nautin siitä, että pystyn tekemään omiakin asioita halutessani, lapset ovat omatoimisia, vain yksi tarvitsee edelleen mun hoivaa, mutta hoito vuorotellaan miehen kanssa.
Jäädään odottelemaan mahdollisia lapsenlapsia, ja asennoidutaan mummoksi, kun sen aika on

 

Pikkuhiljaa varmistui. Toisen lapsen syntymän jälkeen oli vielä auki halutaanko kolmatta.
Juurikin se, että omaa aikaa ei nytkään ole tarpeeksi. Miten valtavan paljon kahden lapsen hoito ja kasvatus ja heidän kanssa olo vie aikaa... Työn ja kahden lapsen kasvattamisen yhdistäminen... Sitten se, että tuli tunne, että enää en halua olla raskaanakaan. Alkoi tuntua lähinnä vaan ikävältä ja rasittavalta koko ajatus. Tai valvomiset... Kotitöiden määrä on jo nyt melkoinen ja että pystyy kunnialla suoriutumaan näidenkin lasten hoidosta... Rahan meno yms.
Vauvat/lapset on kyllä sinänsä ihania. Meidän voimavarat vaan riittävät sopivasti kahteen Hyvä määrä, kaikin puolin.

 

Ei ikinä enää, sen päätöksen tein, kun toista punnersin.

 

Kuopuksen raskausaikana olin niin tyytyväinen, että koen viimeistä kertaa ne raskauskrempat. Pitkän imetyksen aikana päätös vahvistui. Mulle se oli hirveän selvä asia eikä mieli tule tästä muuttumaan. Ehkä jos se kuopus olisi jäänyt tekemättä, niin voisin jotenkin haaveilla vielä vauvasta, mutta nyt ei enää tarvitse.

 

Haaveilin kolmesta lapsesta, mutta kahden lapsen jälkeen huomasin olevani niin väsynyt ja hermot kireällä, että luovuin tuosta haaveesta. Elämä olisi mennyt liian vaikeaksi ja monimutkaiseksi. Olisi pitänyt ostaa isompi auto ja talo, koska emme halua asua ahtaasti. En halunnut rikkoa esikoiselle tärkeää kaverisuhdetta muuttamalla. Eikä taloudellisestikaan olisi ollut varaa isompaan taloon, saati äitiysvapaaseen.

Kahdelle lapselle pystyn olemaan hyvä äiti ja tarjoamaan heille sekä henkisesti että aineellisesti hyvän lapsuuden. En ole katunut päätöstäni, että lapsiluku jäi vain kahteen. Iltatähteä en aio hankkia, koska ikä tulee minulla vastaan, enkä enää halua luopua omasta ajastani, jonka olen saanut takaisin taaperovaiheen mentyä ohi.

 

Mä tiesin jo ennen kolmannen syntymää, että enempää ei tule ja tunne on vaan vahvistunut
tän vuoden aikan kun kolmas on ollut olemassa. Tiedän, etten jaksaisi enää yhtään raskautta,
imetystä, vauvan sitovuutta ym. Nytkin on välillä voimat ihan loppu, vaikka isommat on jo
isoja ja kuopuskin on ollut melko helppo tapaus.

 

Sen vaan jotenkin tiesi. Kun aloin odottamaan nuorimmaistani niin tiesin varmasti että hän jää viimeiseksi lapseksi. Kun nuorin oli 2v menin sterilisaatioon.
Vaikka vauvat on ihania ja suloisia ja mielellään muiden vauvoja hoidan niin päälimmäisenä on kuitenkin se tunne että onneksi ei tarvitse itse enää yhtään vauvaa tehdä.

 

upp

 

Mulla se tunne ei ole kadonnut, mutta on siirtynyt. Kolmen pienen lapsen kanssa arki vie tehokkaasti kaiken liikenevän energian. Koulu ja työt tuntuu ihanan helpolta ajatukselta
Ei se silti ole poistanut halua vielä yhdestä lapsesta, mutta tiedän että ei olisi kovinkaan järkevää tehdä tähän putkeen, vaan kaikki saisimme paremmi "irti" jos ikäeroa tulisi useampi vuosi.
Eilen itseasiassa hain kouluun, ja nyt toivon pääseväni pääsykokeisiin

 

siitä kun mies sanoi että ensin pitää pudottaa painoa 20kg ennen kuin tehdään neljäs.

 

Vähän samankaltainen, kun on syönyt levyllisen suklaata ja tuntuu että ei palaakaan enää ja vaikka tällainen suklaasyöppö kuin minä voikin syödä taas parin päivän päästä uuden levyn, niin tämä tunne että ei enempää lapsia on säilynyt jo monta vuotta. Ja ikäni puolesta se ei tästä enää muuksi muutu.

 

4.lapsi oli ns.vahinko, joten asia varmistui jo raskausaikana. sen vaan tietää koska aika on tullut. ihanaa kun ei tarvi enää olla raskaana, synnyttää ja imettää, vaikka nuo 4 kertaa olivat aivan ihania ja nautin joka sekunnista. ihanaa kun lapset kasvaa ja elämä helpottuu.

 

Se ihan tajuton väsymys kahden erittäin huonosti nukkuvan, allergisen ja toisen synnyttyään melkein henkensä menettäneen ja vielä nopean synnytyksen jälkeen...ei en pysty enempään, eikä parisuhdekaan kestäisi uutta vastaavaa....Nyt kun jo helpottaa, en uudestaan halua enää samaa rääkkiä!!!

 

Vielä yhtä vailla Sitten kun aika on siihen kypsä ja raskaus alkaa.
On tuota jo yritetty kohta 2v mut onneks ei oo ikä esteenä, se kamu vaan vielä odottaa <3

Nyt kun vanhemmat lapset on jo "isoja" 7v ja 4v ei vauvan tulo "pelota".

 

Kolmannen vauva-aikana tiesin ja päätin että tämä oli tässä. Ei mitenkään vaikea vauva, päin vastoin, helpon kaikista mutta kyllä minun voimat ovat sen suhteen niin loppu, etten jaksa enää yhtään vauvaa täysipäiväisesti hoitaa. Odottelen kymmenen- parikymmentä vuotta ja niitä lapsenlapsia...

Pakko miettiä, tuoreena eronneena, että mitenkähän kukaan uusi mies huolii naista jolla kolme lasta eikä enempää halua. Tuskin mitenkään. Eli lopun elämää lienen myöskin sinkku.

 

Se tunne kun pidät toisen vastasyntynyttä ihanaa tuoksuvaa vauvaa sylissä ja huomaat että yhtäkkiä ei jokainen solu kropassa enää huuda omaa vauvaa vaan on ihana antaa se vanhemmilleen ja mennä kotiin nukkumaan vähintään 8h yöunet .

 

Mahtava ja helpottava tunne! kaksosten jälkeen ei enää yhtään lasta!

 

no siitä kun alkoi tehdä mieli jotain muuta ku vauva-aikaa. luulin olevani niitä jotka aina haluaa "sen yhden vielä" mutta niin se tunne vaan muuttui.

 

Meillä on seurustelun alusta asti ollut selvää että jos vain lapsia saamme, niitä halutaan kaksi mutta ei sen enempää. Kaikki on suunniteltu siten ihan talon pohjapiirrosta myöten
Toista odottaessa olin helpottunut ettei raskausvaivoja ja synnytystä enää tulisi. Kuopuksen koliikki löi viimeisen arkun naulaan, ei enää vauvavuosia.
On ihanaa elää ja olla noiden kahden kanssa, mutta en missään nimessä enää enempää haluaisi, eikä mieskään. Mietitään usein mitä kaikkea tehdään kun lapset ovat isompia. Nykyään voi reissata jne. kun lapset ovat jo sen verran isoja. Koko ajan toiminta laajenee ja omaa aikaa on helpompi saada.
Ollaan annettu vauvavehkeet eteenpäin ja nautin kun kroppani ei enää tule paisumaan raskaudesta. Seuraavaksi näen itseni mummona, en vauvan äitinä.
Tälläkin hetkellä kaksi ystävää ovat raskaana ja odotan innolla heidän vauvojensa syntymää ja olen jo tarjoutunut hoitajaksi kun vanhemmat haluavat omaa aikaa. Mutta silti kiljun riemusta etten se ole minä joka sitä pallomahaa kantaa ja värkkinsä repii synnytyspöydällä, tai valvoo yön toisensa jälkeen ja hukkuu kakkavaippoihin. Noin niinkuin kärjistettynä koetan kuvailla tuntojani vauva-ajatuksista

 

Mahtava ja helpottava tunne! kaksosten jälkeen ei enää yhtään lasta!

Kun meidän kaksoset syntyi, niin isäni kysyi että "mistähän se muuten johtuu, että monissa perheissä kaksoset on juuri kuopukset?" miksiköhän