Hyvä pointti mielestäni tuo, että lapsella olisi diagnoosina esim. "kokenut hylkäämisen". Itseäni nimittäin kauhistutti kun vähän aikaa sitten A-talkissa haastateltu, itsekin adoptioäiti, kieltäytyi pitämästä adoptiolapsiaan millään lailla erityistarpeisina. Mieheni kanssa siitä keskusteltiin ja mielestämme pitää ymmärtää, että se, että on menettänyt jo pienenä niin paljon/kokenut hylkäämisen - tekee kyllä ainakin meidän lapsistamme (2kpl -toinen adoptoitu vauvaikäisenä ja toinen leikki-ikäisenä) erityisen tarvitsevia tuolla psyykepuolella. Ulkopuoliset eivät tätä taatusti meidän lapsista huomaa kun ovat niin reippaita, sosiaalisia ja tasapainoisia, mutta itsellemme on päivänselvää, että tietyt "hankaluudet" (jotka esiintyvät pääasiassa vain kotona, sillä meille onneksi ovat uskaltaneet aina näyttää sen vähemmän reippaankin, haavoittuvan, puolensa) juontavat noihin eroasioihin. Myös vauvaikäisenä adoptoidun kohdalla on näin eli itse olen alkanut uskoa, että vauva tutustuu todellakin äitiinsä jo isossa määrin kohdussa ollessaan. Minusta tuntui pahalta että koin tämän A-talkissa haastatellun äidin ikäänkuin kieltävän lastensa mahdolliset psyykkiset tarvitsevuudet jotka tulevat hylkäämiskokemuksen /varhaisen eron kautta useimmille kuitenkin.
En muuten usko, että on ketään joka osaisi sanoa mitään todennäköisyyksiä siitä mistä maasta vähiten on tullut "sairaita" lapsia "terve"-jonosta. Olen itsekin kuullut tuon jutun Venäjä-adoptiosta, mutta itse en kyllä näe tossa asiassa eroja maiden välillä. Toki me esim. (lapsemme ovat eri maista) saimme toisen lapsen kohdalla todella kattavat, monisivuiset terveystiedot (nämä saimme itsellemme kylläkin lapsen hakumatkalla eikä etukäteen) ja toisen kohdalla tutkimukset syntymämaassa olivat puutteellisemmat eikä hakumatkaltakaan jäänyt juuri dokumentteja kotiin tuotavaksi. Nimeämistilanteessa molemmat oli mainittu terveiksi. Kotiintultu sitten hoideltiin ne "sairaudet" mitä ilmeni täkäläisellä lääketieteellä. Terveen kirjoissa ovat molemmat nyt kaikkien silmissä - myös lääkäreiden, mutta itse näemme sen psyyken puolen erityistarvitsevuuden kohtuu usein. Itse näemme tietysti lapsemme myös erityisen ihanina yksilöinä.
Itse en siis näe mahdolliseksi tehdä maavalintaa sairastavuustodennäköisyyksien perusteella ellei tyydy siinä mutu-tuntumaan. Sitä sen sijaan kannattaa miettiä esim. Kiina-adoption kohdalla, että miltä tuntuu ettei lapsesta ole todennäköisesti taustatietoja lapselle välitettäväksi kuin lastenkoti-/sijaiskotiajalta. Yksi mietinnän aihe on myös odotuksen luonne: Joissakin kontakteissahan pääsee hakumatkalle heti lapsitiedosta ja joissakin joutuu tuijottelemaan lapsensa kuvaa vuodenkin ennenkuin byrokratia on siinä pisteessä, että matkalle pääsee ja lapsen luokseen. Niin ja viimekädessähän kun prosessi etenee kontaktin valintaan niin tosiasia on ainakin meidän kohdalla ollut molemmilla kerroilla, ettei niitä vaihtoehtoja sitten välttämättä niin montaa olekaan kun välillä jotkut kontaktit toimivat huomattavasti paremmin ja toiset saattavat olla esim. kiintiöiltään täynnä tai muuten toimimattomia siinä vaiheessa.