Mistä te tiedätte mitä te (elämältänne) haluatte?

Mistä sitä oikeen tietää mitä sitä (elämältään) oikeen haluaa...? Musta tuntuu että koko elämä on joka asiassa (niin pienissä kuin suurissakin) vain täynnä erilaisia vaihtoehtoja. Mistä sitä sitten oikeen tietää mitä haluaa kun kaikkia ei millään pysty kokeilemaan ja osa valinnoista sulkee toisien ees kokeilemisen...

 

Pääasiassa otan vain vastaan, mitä elämä antaa. Valitsen kun voin.

 

En tiedä mistä. Jotenkin sitä vaan tietää.

 

Onko ne väärät valinnat niin pahoja, jos ne viitoittaa tien oikeaan suuntaan? Teininä tahdoin kymmenen lapsen äidiksi, lähdin tavoittelemaan lukion kautta lääkärin uraa, joka matkan varrella vaihtui valtiotieteelliseen painotukseen ihmisten auttamisessa. Nyt, saatuani 3.biolapseni ja perheen 6.lapsen, en tiedä töihinpaluusta, mutta olisin valmis kotikouluun ja lisälapsiin. Tulin alkuun?

 

Täällähän on jo paljon hyviä vastauksia. En minäkään tiedä, ajatukset on niin moneen kertaan muuttuneet, kun elämä on heitellut, välillä mukaviin suuntiin, välillä vähemmän toivottaviin. Halusin kuitenkin hyvän, onnellisen parisuhteen, sen olen saanut, halusimme yhdessä lapsen, se on nyt tulossa, työkin oli välillä tärkeää, tällä hetkellä ajattelen alanvaihtoa, mutta nyt aion keskittyä perheeseen. Jos ne suuret linjat on kunnossa, on katto pään päällä ja ruokaa, puhtautta, terveyttä, niin siinä jää helpommin säätövaraa niitten pienten toiveitten suhteen

 

Jotain pientä 30-kympin kriisiä varmaan vaan pukkaa kun päässä pörrää kaikenlaista... Parempi varmaan vaan elää tätä elämäänsä ja lakata pohtimasta niin paljon

 

Haluan vaan, et mies paranee ja päästään elään ns.normaalia elämää.
Ilman pelkoa toisen menettämistä.

 

Toisena hetkenä haluaa toista ja toisena toista, nuorena halusin Parturi-Kampaajaksi ja tein sitä työtä 10 vuotta, nyt olen jo kolmatta kertaa vaihtamassa ammattia, nyt motiivina on lomat lasten mukaan, en halua pitää lapsia lomiaan hoidossa, joten vaihdan alaa sellaseen jossa on samat lomat, motiivit ne ratkaisee mihin päädyt lopulta.

 

Tiedän eläväni juuri sitä elämää, mitä haluan. Tiedän sen siitä, kun mieltä kalvava tunne siitä, että elämäni menee koko ajan jossain muualla on tyystin häipynyt ja olen sanomattoman onnellinen tässä elämässäni. Elän maalla, rauhan ja kauniin luonnon keskellä perheeni kanssa, käyn työssä josta pidän, tapaan ihmisiä joista pidän, teen asioita joista pidän, noudatan elämäntapaa, johon uskon. Ei kai elämältä voi haluta enempää, voi vain toivoa, että tämä kestää, ettei kukaan sairastu vakavasti tms, joka järkyttää koko tasapainon.

 

No ei kai sitä kovin pitkälle voikkaa tietää?

Mä ainakin haluan tänään eri asioita, kuin ehkä huomenna. Joskin huomenna on toki sitten turha parkua tämän päivän valintoja, jotka vaikuttavat sitten huomisen päivän mahdollkisuuksiin niitä kenties vähentävän.

Toisaalta aika harva asia poissulkee toisensa aivan kokonaan. Tai no joo, et ehkä voi elää suurperheen vanhempana ja samaan aikaan viettää reppureissaajan elämää ympäri maailman vailla lasta taikka lammasta. Mutta harvemmin ne erot, mitä haluaa ja mitä ei halua, sentään ihan tuota luokkaa on.

Ja jos itse joku aamu havahtuisin moista pohtivani, niin päättäisin elää NYT sitä perhe-elämää ja 18-vuoden kuluttua sitten pakata repun ja sanoa adios

 

nuorena sitä luuli tietävänsä. mutta elämä ei mene niinkuin haluaa. on vaan otettava vastaan mitä tuleman pitää, koska kaikkeen ei voi vaikuttaa