Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No, mun ymmärrykseen ei vaan mene se, että alle vuoden ikäinen viedään hoitoon. Pieni ihminen, joka tarvitsee äitiään/isiään enemmän kuin mitään muuta. Mielestäni on itsekästä ajatella vain omaa etuaan, että pääsee töihin kun ei jaksa olla kotona. Se riippuu paljon myös omasta asenteesta. Osaa asennoitua siihen, että on kotona lapsen kehityksen kannalta tärkeät vuodet, koska ne on tärkeät nimenomaan sille pienelle lapselle. Toki jos mielenterveydessä on jotain häikkää, diagnosoitu vakavampaa masennusta tms. niin silloin on lapsen parempi olla muualla.
Mutta kyllä ne työäiditkin solvaa kotiäitejä, ja musta tuntuu että he nimenomaan ovat katkeria. Kateellisia siitä, koska itsestään ei ollut elämään lapsen ehdoilla.
Ensinnäkin reilu 10 vuotta sitten, kun mun esikoinen oli pieni oli ihan normaalia, että äidit menevät töihin. Minä en muuten tuntenut yhtä ainutta lasta kotona hoitavaa äitiä. Joten aika nopeasti asiat ovat muuttuneet. Kun sain keskimmäisen nyt 7-vuotiaan poikani paineet olivat jo toisin päin, olisi pitänyt jäädä kotiin, siihen ei ollut taloudellisia mahdollisuuksia, mieheni kun oli lomautettu osan viikosta, joten oli pakko palata töihin. Kolmosen kohdalla sinnittelin kotona muutaman kuukauden, poika oli yli vuoden kun palasin töihin. Enkä ehtinyt 4 kk aikana saada vielä ainuttakaan kotihoidon tukea kiitos kelan, siinä alkoivat rahat olla tosi tiukoilla.
Ja minä näen kyllä nämä solvaukset ihan päinvastoin, niin kuin juuri sinun viimeisessäkin lauseessasi. Jos olen kotiäideille jostakin kateellinen, niin siitä, kuinka helppoa elämää saavat viettää, ja tämä siis oman kokemukseni mukaan, mulla on vaativa työ ja kodin ja työn yhdistäminen ei ole ihan helppoa. Joku toinen voi sitten olla ihan jotain muuta mieltä.
Mutta mä en yksinkertaisesti ymmärrä miksi meidän äitien pitää leimata toisiamme ei kelvottomaksi toisen tekemien valintojen mukaan. Me kun emme tiedä oikeasti miksi toinen niitä päätöksiä on tehnyt!