Mistä koet jääneesi paitsi?

Mistä koet jääneesi paitsi lapsen saamisen myötä? Its katsellut, kuinka kaverit ovat eläneet täysillä: olleet nuoria ja itsenäisiä, matkustelleet, lähteneet reilaamaan Euroopan halki, olleet kesätöissä ulkomailla, opiskelleet sen ammatin minkä ovat halunneet, saaneet olla spontaaneja, lähteneet vaikka keskellä yötä elokuviin. Juhlineet, kuka mitenkin, tulleet ja menneet täysin oman mielen mukaan, kaikki ne retket, opintomatkat ja kokoontumiset minne itse ei päässyt. Saada olla itsekäs, hyvällä tavalla, kerran elämässä, saada olla spontaani isosti.

Kaikki ne mahdollisuudet, kun 20-vuotiaani voisi olla mitä vain, ilman mitään rajoituksia. Sellaista aikaa ei koskaan todella saa lapsen hankkimisen jälkeen takaisin.

Lapsi antaa paljon :heart: , sen tiedän, mutta olisi kiva kuulla teidän muiden mietteitä juuri tästä aiheesta

 

Vastaun on. En mistään. Olen opiskelemassa en päässyt sinne minne halusin,mutta ei siihen lapset vaikuttaneet. Hyvä vaihtoehto tämäkin. Ulkomaille en halaja ja retkille voi lähteä lastenkin kanssa. Tosin meillä lapsen vahti löytyy melko helposti,joten voimme mieheni kanssa lähteä ulos kun haluamma. Tosin aika harvoin käymme missään. Ei kiinnosta rilluttelu ja juhliminen ainakaan joka viikonloppu. Käyn ulkona kavereiden kanssa silloin tällöin. Ikää koh 23 sain ensimmäisen 18v ja toisen vajaa 20 vuotiaana.

 

En mistään.

En kyllä ymmärrä miksi ei voisi opiskella sitä ammattia minkä haluaa ja lapset nyt ei todellakaan ole este matkustelulle. En tiedä myös mitä sulle juhliminen tarkoittaa, mutta sitäkään nyt tuskin tarvii joka päivä harrastaa.

"Jos elämästä tekee vaikeaa niin sitä se silloin myös on."

 

mä olen saanut lapseni hyvin nuorena ja olin vielä silloin sitä mieltä etten mistään jäänyt paitsi. että nuoruutta voi elää monella tavalla eikä siihen tarvitse kuulua älytöntä juhlimista ja rajatonta vapautta.
mun lapset on jo aika isoja ja tajuan vasta nyt että tavallaan sitä "nuoruutta" olisi kuitenkin pitänyt elää. elää vapaana että sen jälkeen olisi ollut valmis asettautumaan aloilleen. ehkä seurustella pariin otteeseen vakavasti että tietäisi mitä ihmissuhteelta oikeastaan haluaa. se, että tajusi kuitenkin menettäneensä nuoruutensa omasta tahdostaan aiheutti aikanaan helvetillisen kriisin, josta ei meinattu selvitä. en minä, eikä meidän parisuhde. kuitenkin, omia lapsia rakastaa niin tavattomasti että niitä taitaa olla mahdotonta katua. mitään en vaihtaisi, vaikka en selvästikään tätä ole helpoimman kautta tehnyt.

 

Itse sain lapsen ku täytin 18 ja no ehkä jostain oon jääny paitsi, mutta en mistään merkittävästä. Voin tehä nyt kaikkia mitä sillonki, jopa matkustella. Lapsella on onneksi semmonen mummo, joka hoitaa mielellään, aivan unelmamummo ja muutenki paikkoja on, jonne lapsi voi mennä siksi aikaa kun ite käydään jossain reissussa. Oon yksin, lapsen kans tai koko perheen kans lähössä jenkkeihin joskus vuoden päästä viikoksi sukulaisille ja saan lapsen hoitoonkin siksi ajaksi, jos haluan, mutta en halua. On siellä varmasti lapsellekki paljon nähtävää ja en mä sinne haluais yksin lähtäkkään.

 

Meille on vauva tervetullut piakkoin ja koen eläneeni nuoruuttani jo tarpeeksi. Ikää 20, takana viinanhuuruisia öitä monen vuoden ajalta, matkustelua, törsäämistä... Eiköhän nyt ole hyvä aika asettua aloilleen, tuntuu mukavalta vain olla. Opiskelupaikkakin on, unelma-ammattiini :heart:

 

Kun aloin lasta odottaa, tuntui etten kyllä jää mistään paitsi. Olin jo vuosia ajatellut että tahdon lapseni nuorena.
Kuitenkin kun 18-vuotis synttäreilläni olin raskaana, ja vieraana oli vain oma mies, äiti ja eno, tuntui että ei tämän ihan näin pitänyt mennä. Olin tietysti pienestä pitäen suunnitellut ryyppyjuhlia kavereiden kanssa. Juomaan ei tietenkään voinut lähteä, ja kaikki kaveritkin ovat kaikonneet.
Tein ehkä lapsen liian nuorena, mutta en missään nimessä kadu sitä! Nyt olen viisaampi ja tekisin ehkä toisin, olisin kahden mieheni kanssa muutaman vuoden (ehdimme tuntea alle puoli vuotta ennen kuin tulin raskaaksi) reissaisin ja muuttelisin kaupungista toiseen.
Olen kuitenkin valintani jo tehnyt, ja nuoruuteni näin ollen kuluu vaippoja vaihtaessa. Se ei haittaa, sillä suurin ilo elämässä on oman pienen lapseni hymy ja mieheni rakkaus!

 

sain itse esikoiseni sinä vuonna ku täytin 20, eli 19v olin kuitenkin vielä kun vauva yhtenä huhtikuisena iltana maailmaan tupsahti. Aviomies minulla oli jo ja vauvakuumetta olin ehtinyt potea jo abikeväästä lähtien, tärppäsi vasta joidenkin kuukausien jälkeen.
En tiedä, nyt olen pian 22, eli esikoiseni 2v ja näin on aivan loistavaa. En osasi kuvitellakaan tilannetta että mieheni kanssa yksin elettäisiin, on mahtavaa että on saanut tuollaisen ihanan naperon vielä lisäksi
Olen jo nuoresta asti ajatellut, että ilman muuta haluan lapset nuorina (alle 30v), ja kun löysin oikean miehen rinnalleni niin mikäs siinä, ihanaahan se on olla äiti
En koe jääneeni mistään paitsi, saimme mieheni kanssa seurustella kuitenkin hyvän aikaa ennen lapsen syntymää ( reilu 2v) ja muutenkin sitä ennen tuli käytyä viihteellä yms. Ja nykyään alkaa olla ihan kypsä jo sille elämälle, jos pääsee vapaalle miehen kanssa (poika hoidossa mummolla) niin silti tulee mentyä vaan elokuviin ja syömään ja nukkumaan aikaisin. Enkä valita yhtään siitä.
Nykyään suurin tavoitteeni on nyt saada ammatti, aloitan ensi syksynä 2.vuoden opiskelut amks:ssa, eli n 2,5v jäljellä ja tradenomi musta tulee. Miehellä on jo ammatti ja työpaikka. Ja minulla myös työpaikkan koulun ohella. Ja pojalla aivan loistava hoitopaikka. Elämä on siis reilassa nytte, et ny ajattelen sillai että näin olisi hyvä vielä pitkän aikaa. Maksimissaan 5-6v päästä vielä toinen vaavi, kuitenkin niin että ennen 30v ikävuotta

 

Meille on vauva tervetullut piakkoin ja koen eläneeni nuoruuttani jo tarpeeksi. Ikää 20, takana viinanhuuruisia öitä monen vuoden ajalta, matkustelua, törsäämistä... Eiköhän nyt ole hyvä aika asettua aloilleen, tuntuu mukavalta vain olla. Opiskelupaikkakin on, unelma-ammattiini :heart:

kuullostaa ihan multa. mun pikkunen periaattees pelasti mut. olin niin viina höyryissä ollu pitkän aikaa et mietein jo et miten siittäkin hommasta selviin. sit tein raskaustestin ja se viinan juonti, polttaminen ja kaikki sellanen "paha" jäi taakse. pelottaa ees ajatus siittä et joskus tarvis tehdä viel sellattia ryyppy reissuja mun masu asukki on kasvattanut niin paljon mua tän raskauden aikana ettei rajaa masu asukin pitäis putkahtaa 3vk päästä ja olen myös pian 20v.

 

En periaatteessa tunne jääneeni mistään paitsi. Olen nyt 19, ja lapsen kun sain olin juuri ja juuri täyttänyt 18. En päivääkään kadu "pidänkö lapsen vai en" päätöksen jälkeen. Välillä kyllä on mielessä käynyt että olisihan sen koulun kuitenkin käydä loppuun ennen lasta, mutta eipä se estä lapsen tulon jälkeenkään käydä. Jotkut kaverit on jättäneet yhteyden pidon sen jälkeen kun lapsen olen tehnyt, mutta onneksi jäi kuitenkin muutama sellainen jonka kanssa aktiivisesti olen tekemisissä. Kyllä välillä on kateeksi käynyt kun kaverit reissaa pitkin maapalloa, mutta olen näin miettinyt että onhan minullakin vielä aikaa. Silloin kun raskaaksi tulin, monet sanoivat että saat kateellisesti seurata kun kaverit juhlii ja rellestää. En kyllä ole päivääkään ryyppäämisestä ollu muille kateellinen.

 

No mä en koe kyllä jääneen mistään pois paitsi mun ikästen draamoista ja sekös ei haittaa ollenkaan. Välillä koitetaan minua vetää niihin mutta olen sanonut itteni irti. Lasten kanssa oon saanu elämästä kaiken parhaan irti enkä todellakaan oo kaipaillu baareihin tai kaupan eteen notkumaan autoon moneksi tunniksi. Ei vaan oo mun juttu ollu eikä koskaa tuu olemaankaan

 

Mistään en ole jäänyt paitsi. Lapset on tuonut elämään enemmän sisältöäkin ja minun mielestä omat kaverit jää paljosta paitsi kun heillä ei ole lapsia.

 

Pikkusen työnarkkarina olisin halunnu vaan paiskia töitä, mutta tässä kun on kaheksan kuukautta ollut kotona niin oppii tätäki.. Nyt lähin takas töihin, kun tyttö just ton 8 kk, isä hoitaa tyttöö, kun minä oon päivän töissä. Mutta tämäki tilanne saattaa vielä muuttua..

Rahat on väliin aika tiukassa, mutta en mie rahan takia töitä tee, vaan siksi kun tykkään siitä.. Ei sillä, tykkään tirppanastakin