Mistä tunnistaa pedofiilin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Meillä oli ystäväpiirissä keskustelua tästä asiasta. Ollaan kaikki kolme eronneita, ja lapsiakin meiltä kaikilta kolmelta löytyy. Kahdella meistä uudet kumppanit hakusessa, kolmas ihan onnellinen toistaiseksi sinkkunakin. Tulipa sitten puhetta uusien kumppanien etsimisestä ja siitä, että maailma on täynnä kaikenmaailman hulluja. Ruvettiin miettimään, mistä tunnistaa pedofiilin. Siis kaiketi yksi kriteeri voisi olla sellainen "liiallinen kiinnostus lapsia kohtaan", mutta mitä tuo voi pitää sisällään? Ihan vain yleensäkin sellaista ns. ylenpalttista kiinnostusta? Inhottaa ajatella, että kävisi huonosti, ja tuollainen vahingossa tarttuisi perheenjäseneksi... :x Siksipä näistä "merkeistä" kyselen.
 
Et välttämättä tunnista mitenkään. Eikä kiinnostus (kai) kohdistu kaikkiin lapsiin. Tuttavapiirissä on yksi pedofiili, jonka taipumus (sairaus) oli järkytys meille kaikille. Kymmenen vuoden tuttavuuden jälkeen en olisi mistään merkeistä tunnistanut, silloin jäi kiinni. Tosin emme olleet kovin tiiviisti tekemisissäkään.
 
ei mistään.
eräs läheiseni paljastui sellaiseksi. olen tuntenut miehen koko elämäni. en olisi ikinä uskonut, eikä sitä todellakaan huomannut mistään

Oho. Olitko/oletko tekemisissä ko. henkilön kanssa enää tuon salaisuuden tultua julki? :O

Tätähän oikeastaan todella moni sanoo, ettei sitä oikein mistään voi huomata. Koska kaipa nuo "tuollaiset" pyrkii sen sairaan halunsa piilottamaan mahdollisimman hyvin ja olemaan mahdollisimman normaaleja. Oikeasti, tuo on varmaan mun pahin painajaiseni, siis että tuollainen kammotus sattuisi mulle esimerkiksi mieheksi, ja jotain pääsisi tapahtumaan... Hyi että.. Tavallaan takaraivossa kolkuttaa sellainen ajatus, että uskaltaako sitä uutta kumppania ottaa ollenkaan - niin, niin, tiedän totta kai ettei kaikki ihmiset ole läpimätiä :) Mutta jotenkin kuitenkin pelottaa ja hirvittää, koska maailma on sairas :/
 
No pelkäätkö, että tuleva miehesi on myös esim. sarjamurhaaja, raiskaaja jne.? Nyt jotain tolkkua peloille, elämässä mikään ei ole varmaa, paitsi se kuolema...
 
No pelkäätkö, että tuleva miehesi on myös esim. sarjamurhaaja, raiskaaja jne.? Nyt jotain tolkkua peloille, elämässä mikään ei ole varmaa, paitsi se kuolema...

No en juurikaan pelkää tuollaisia asioita, mutta enemmänkin sitä, että uusi puoliso kohtelisi lapsiani jotenkin väärin. En tiedä, mistä tällainen pelko oikein kumpuaa, ei kai sille oikein ole mitään varsinaista syytä, mutta en myöskään tiedä miten näistä peloista voisi päästä eroon ja uskaltaa elää.
 
No pelkäätkö, että tuleva miehesi on myös esim. sarjamurhaaja, raiskaaja jne.? Nyt jotain tolkkua peloille, elämässä mikään ei ole varmaa, paitsi se kuolema...

Aika harva meistä on sarjamurhattu, mutta moni on törmännyt ihan oikeaankin pedofiiliin tai ainakin teininkuolaajaan. Ehkä pedofiileilla on keskimäärin enemmän uhreja kuin sarjamurhaajilla, mutta en pysty ajattelemaan etteikö tätä asiaa olisi syytä ottaa huomioon.

Itse taitaisin olla aika varovainen ottamaan uutta miestä juurikin tuosta syystä, että olen itse näitä törmääjiä. Toisaalta saalistajia löytyy kodin ulkopuoleltakin. Mutta luulen että jos joutuisin uuteen suhteeseen, antennini heiluisivat metrien korkeudella.
 
Ei mistään niin, että voisi varmasti tietää. Ainoa mikä tulee mieleen, on tietynlainen rajattomuus seksuaalisissa asioissa. Siis, että voi vaikka jutella todella rivoja, katsella pornokuvia tms. vaikka olisi lapsia paikalla, eli ei siis välitä jos lapset altistuu sellaiselle eikä erota, mikä on sopivaa käyttäytymistä. Eikä tämäkään aina tarkoita, että olisi pedofiili. Joistain ihmisistä "aistii", ettei heillä ole kaikki kunnossa, mutta harvoin siitäkään osaa yhdistää, että olisi lasten hyväksikäyttäjä ellei ko. henkilö ole tehnyt jotain epäilyttävää.
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="vieras";27991524]Eipä jotenkin yllättänyt että täällä kirjoittelijoilla on pedofiili tuttuja hyvin paljon.[/QUOTE]

Noh, pedofiilit eivät ole kovin harvinaisia ja sen lisäksi aihetta koskevaan ketjuun tulee todennäköisesti juuri heitä, joilla on aiheesta jotain kokemusta.
 
Noh, pedofiilit eivät ole kovin harvinaisia ja sen lisäksi aihetta koskevaan ketjuun tulee todennäköisesti juuri heitä, joilla on aiheesta jotain kokemusta.

Juurihan täällä oli taannoin yhdessä ketjussa linkki artikkeliin, jossa arveltiin pedofiileja olevan paljon luultua enemmän ja heistä luultavasti vain pieni osa syyllistyy rikoksiin. Näitä rikoksiin syyllistyviä pedofiilejakin on paljon ja hyväksikäyttöä on kokenut muistaakseni lähelle 10% ihmisistä, eli todennäköisesti jokaisen tuttavapiiriin kuuluu uhreja ja rikoksentekijöitä kun iso osa tapauksista ei tule ilmi.
 
  • Tykkää
Reactions: fortunate

Yhteistyössä