Mistä tiiän jos joku inhoo mun seuraa? ym paranoiaa

[ahdistus]

Aina kun tapaan uusia ihmisiä, mua alkaa jälkikäteen ahdistaa ja mä alan puida tapahtumia: mitä sanoin, sanoinkohan jotain tyhmää, miten käyttäydyin, millaisen kuvan ne minusta sai, mitähän ne musta ajattelee..

Välillä mä alan jopa poraamaa kun tuntuu että annoin itestäni ihan väärän kuvan, tai jotain muuta, et ei ihmiset varmaan haluu olla missään tekemisis munkaa..

Mistä tiiän jos joku inhoo mun seuraa?! Ei täällä ainakaan oo tapana sanoo suoraan jos joku ärsyttää, puhutaan vaa selän takana.

Mieskin joutuu tiukille kun aina sen kavereitten tapaamisen jälkeen (sellaistenkin joita olen tavannut useamman kerran) tivaan että käyttäydyinkö tyhmästi, puhuinko liikaa (olen kova puhumaan ja mulla taitaa olla mielipide joka asiaan) tms.

Hulluksiko mä oon tulossa vai mitä tää on olevinaan? En muista että aina ois näin ollu, ehkä pari viime vuotta..

 

["vieras"]

Kaltaisesi naiset ovat kyllä rasittavimpia tapauksia mitä maa päällään kantaa, tuollainen epävarmuus ajaa kyllä suhteen kuin suhteen kaivoon ennemmin tai myöhemmin miehen kärsivällisyydestä riipuen. Minä olen kaltaisiasi sen verran nähnyt että jos yksikin vielä vastaan tulee niin laitan suhteen poikki heti kun merkkejä moisesta alkaa olla ilmassa. Epävarma saa joskus jokainen olla muttei luulosairas.

 

[ahdistus]

mistäs apua, en tahallani kuitenkaan ole tällainen luulosairas..!

 

["mimmu"]

Mulla tuli ekana mieleen, että millainen omanarvontunto sulla on? Ja itsetunto?

 

["mimmu"]

mistäs apua, en tahallani kuitenkaan ole tällainen luulosairas..!

Mielenterveystoimisto? Psykologi? Neuvola? Toi haittaa jo selvästi sinun ihmissuhteita= asiaan on saatava muutos elämän mielekkyyden saavuttamiseksi, eikös?

 

[ahdistus]

oon kyllä paininu itsetunto-ongelmien kanssa aina, mut ulkonäköön liittyen lähinnä..
sitä samaa vanhaahan tää sit onkin, laajemmassa mittakaavassa vaan.
Kumma ku ulkonäköahdistus on aika lailla helpottanu hyvän parisuhteen myötä, mut sit tulee tällasta tilalle/lisäks..

 

["Vieras"]

Kohtalotoveri ilmoittautuu!

Minulla on myös tapana vatvoa lyhyitäkin tapaamisia eri ihmisten kanssa jälkeenpäin ja miettiä omia tekemisiäni, sanomisiani ja tekemättä tai sanomatta jättämisiäni. Yleensä löydän toimistani aina jotakin moitteen sijaa. Muiden ihmisten sosiaalisille virheille olen joko täysin sokea, tai sitten he eivät niitä vain tee.

Jännitän sosiaalisia tilanteita jonkin verran ja pelkään kyllä mokaamista jo etukäteenkin. En kuitenkaan koskaan jätä jännittämisen takia menemättä jonnekin tilaisuuteen.

Kai minullakin on sitten vain itsetunnossa parantamisen varaa.

 

["vieras"]

Yleensä ihmiset eivät pidä sellaisista, joista selvästi näkee, että ajattelevat, mitä heistä ajatellaan. Tekee kanssakäymisen sen tyyppiseksi, että tuntuu kuin vaadittaisiin jotakin hyväksyntää koko ajan. Se on helkkarin rasittavaa.

 

[toinen vieras]

[QUOTE="vieras";23752413]Yleensä ihmiset eivät pidä sellaisista, joista selvästi näkee, että ajattelevat, mitä heistä ajatellaan. Tekee kanssakäymisen sen tyyppiseksi, että tuntuu kuin vaadittaisiin jotakin hyväksyntää koko ajan. Se on helkkarin rasittavaa.[/QUOTE]

mä en oo koskaan huomannut kenessäkään tollasta ominaisuutta! En kai sit oo kovin hyvä lukemaan ihmistä.

 

["Vieras"]

Mistä sen näkee, että joku ajattelee mitä hänestä ajatellaan? Olisi oikeasti mielenkiintoista tietää ulkopuolista näkemystä tähän asiaan, en siis mitenkään puolustele toimiani.

Tiedän oikeastaan senkin, että nimenomaan hyväksymisen hakemisesta tässä on kysymys. En ehkä ole saanut sitä lapsena sopivasti, vaan aina joko liian vähän, liikaa tai epäaidosti.