Mistä te muut vähävaraiset tingitte?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja HippuTAR
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="Kifa";28977024]Itse luin juuri vanhaa Meidän Perhe -lehden artikkelia köyhyydestä. Siinä oli kaksi perhettä jotka olivat niin köyhiä että piti leipäjonossa käydä eikä ollut varaa lapsilla harrastuksiin eikä itsellä vaatteisiin. Perheiden viikon ostokset oli listattu. Toinen perhe valitti ettei ollut varaa ostaa broilerinfilettä kaupasta kun on niin kallista, eikä lapselle 10 e maksavaa lelua synttäriksi. Silti pistivät esimerkkiviikolla 10 e limsaan ja sipsiin jotka ostettiin kioskista kaupan sijaan (eli vähintään tuplahintaan, Lidlin hinnoilla varmaan kolminkertaiseen). Tupakkaa ei mainittu erikseen mutta veikkaanpa että sitä kului kyllä myös.

Toisesa perheessä taas ei ollut varaa lasten harrastuksiin eikä mihinkään uuteen vaatteeseen mutta talouteen tuli Hesarin vuositilaus johon menee halvimmallakin tarjoushinnalla ainakin 180 euroa vuodessa.[/QUOTE]

Niin, näinkin se voi olla. Ja varmaan mullakin on jotain mistä voisin luopua mutta en vaan tajua sitä.
Meillä kyllä toi 4 vuotias alotti just painin, ei se maksa ku 40/vuosi mutta mun pitäis maksaa se täs kuus, tiukkaa tekee.
 
Olen yhden lapsen yh ja saan työmarkkinatukea.
Syödään enimmäkseen kasvisruokaa, lihaa/kalaa kerran tai pari viikossa, mutta ruoka on hyvää ja terveellistä. Sienet ja marjat pakastimessa on itse kerätty.
En osta lehtiä, kirjoja tai dvd-elokuvia vaikka joskus mieli tekisi. Onneksi on kirjasto.
Värjään itse hiukset ja käyn kampaajalla 1-2 kertaa vuodessa.
En matkustele juuri, mutta en koe tarvettakaan siihen tällä hetkellä.
En käytä alkoholia tai tupakkaa, ei juoda limskoja yms.
En koe että joutuisin luopumaan paljosta. Vaatteetkin saadaan ostettua uutena kaupasta (joskus alesta). Oikeastaan olen yllättynyt miten hyvin pärjätään ja miten "paljon" rahaa työtön saa.
 
Onko teillä tosi vähävaraisilla ollut aina tuollainen tilanne, vai onko jotakin sattunut, että se on mennyt noin pahaksi? Onko tilanne väliaikainen, vai onko tulevaisuudessa jotain parempaa näköpiirissä?
 
Meillä minä opiskelen ja mies on töissä. lapsia on kaksi. Tulomme n. 2500e kuussa ja siitä menee 900 vuokraan. Meillä säästetään siinä, että ostan itselleni erittäin harvoin vaatteita. lapsilla on merkkivaatetta conversea, adidasta, guessia yms. Ei olisi varaa ostaa niitä jos laittaisin rahat itseeni. kampaajalla en käy kuin kerran vuodessa siistimässä hiukset, maksaa 10e. Itselläni on sikavanha puhelin, sellainen kulunut ja kauhea jota vähän jo häpeän. n tarvitse uusinta iphonea, vaikka lapsillani onkin älyluurit. kaikki rahat menevät lapsiin ja heidän menoihinsa. Mies leikkaa itse hiukset ajelukoneella, ostaa harvoin vaatteita ja kengätkin vasta kun on pakko. Ruuasta ei säästellä kauheasti. Paheenani on tupakka, johon menee kuukaudessa 20e. mies ei polta. Sisustamiseen menee kuussa myös jonkin verran, esimerkiksi verhoja yms. ehkä 50e.Lastenvaatteisiin tuhlaan rahaa ehkä 100-150e kuussa. Riippuu kuukaudesta, jos pitää ostaa kenkiä ja takkeja yms niin menee paljon enemmän. Meillä ei ole autoa ja siinä säästää todella paljon. Kuljemme pyörillä ja lataamme talvisin bussikortit. me emme matkustele, ruotsinlaivalla käydään vain. Meillä jää kuukaudessa pakollisten laskujen jälkeen ja vuokran jälkeen rahaa n. 1300e. Siitä ostamme ruuan ja siihen menee n. 600e, jopa 700e. muut rahat ohjautuvat budjetin mukaan, lapsiin eniten.
 
Ai niin käytämme kirjastoa paljon. Ja meillä minä syön kasvisruokaa eli lihaa kuluu vähän. Korvaan soijalla sen. Ps. pahoitteluni isojen kirjainten puuttumisesta ed. viestissä. Näppäimistössä vikaa.
 
En enää onneksi lue itseäni vähävaraiseksi, mutta opiskelijana kolmen lapsen kanssa tuli köyhäily tutuksi ja on se osittain jäänyt päällekin. Tässä säästökohteitani:
- soijarouheella jatkettua jauhelihaa kaikkiin jauheliharuokiin
- hedelmät vain sesonkihedelmiä, kun ovat edullisempia
- kasvikset pakasteesta
- kananmunaa suosin paljon (halpaa, terveellistä ja täyttävää)
- halvinta maitoa (Rainbow, Lidliä ei täällä ole). Itse en juo maitoa, kalkkitabletit tulevat halvemmiksi.

Sitten muita kuin ruokaan liittyviä säästöjä:
- en värjäytä hiuksia, koska en halua käydä kerran kuussa tai parissa kampaajalla. Käyn 2 krt/vuosi.
- lasten vaatteet pitkälti kirpparilta, itselleni harvoin löydän sieltä ja siksi ostan enimmäkseen alesta vaatteet.
- töissä olisi lounasmahdollisuus hintaan 6,40 €, mutta syön yleensä eilisen tähteitä tai jotain eineksiä.
- meikit ostan myös alesta jos suinkin mahdollista. Käytän samaa ripsaria niin kauan että suosimani ripsiväri tulee tarjoukseen.
- lapsilla halpoja harrastuksia
- leffassa olen käynyt viimeksi ehkä vuosi sitten.

Talouspaperittomuuden moni mainitsi säästökohteeksi, meillä käytetään sitä kyllä enkä näe sitä kovin merkittävänä säästökohteena. Paketti n. joka toinen kk ei ole iso taloudellinen rasite, mutta helpottaa elämää. Puoliarkillista kun ostaa niin ei sitä niin paljon kulu.

Eikä talous niin merkittävästi helpottunut kun töihin meni, nyt on asuntolaina (vuokraan olisi tosin mennyt sama kun asumistuki olisi poistunut), on hoitomaksut ja työmatkakulut. Edelleen ensisijaisesti etsin esim. huonekalut käytettynä kuin ostan uutena.
 
Hmm, tarkotin tässä nyt lähinnä asioita joita haluais mutta rahojen vähyyden vuoksi jättää ostamatta/tekemättä.

Tää oli hyvä selvennys. Me ei todellakaan olla vähävaraisia (perheen tän vuoden bruttotulot yli 100 000 €), mutta silti moni täällä listattu asia pätee meihin. Emme tilaa lehtiä, en käy kosmetolgilla tms., ostan harvoin meikkejä, syömme paljon edullista kasvisruokaa, ostan lasten vaatteita paljon käytettyinä, mulla on noin pari vuotta vanha ostohetkellä 100 e maksanut puhelin. Toki meillä on sitten rahaa käyttää haluamiimme juttuihin enemmän, mutta en koe että nuo listaamaani asiat olisi jostain luopumista, koska halutessamme niihin olisi kyllä varaa. En vain koe tarvitsevani esimerkiksi älypuhelinta yhtään mihinkään.
 
Elänköhän mä kovinkin "tinkivää" elämää kun mulle lähes kaikki muut paitsi ruokajutut on ihan arkipäivää ja kuuluu elämäntyyliin eikä sinänsä mihinkään säästämiseen. Ehkä se on enemmän priorisointia? Meillä ei mm. punaista lihaa syödä kovin paljoa, hedelmiä ja herkkuja taas kuluu aika paljon :D Ja harrastuksiin menee rahaa. Ja autoihin. Tosin nekin ovat siinä määrin halpoja, että esim. autolainoja ei ole otettu. Asuntolainasta maksaa kaikkine kuluineen vähemmän kuin tästä maksaisi vuokraa, että sinänsä säästöä kai tuohon nähden.
 
En kyllä ymmärrä tuota köyhiksen kommenttia tuosta että lapsilla pitää olla merkkivaatetta ja iphonea. Ymmärrän jos vaika synttärilahjaksi pyytää erityisesti jotain vähän kalliimpaa ja saa sen, mutta pitääkö lapsi muuten opettaa saamaan moisia merkkejä? Varsinin jos on rahasta tiukkaa. Sen ymmärrän että laatuun kannattaa panostaa köyhänkin tietyissä asioissa (itse panostan esim. ulkovaatteisiin esikoisella niin että toivon niiden kestävän vielä tuolle kuopusellekin siistikuntoisina).


Meillä siis sama tilanne, että minä opiskelen ja miehen tulotkaan ei päätä huimaa. Kaksi lasta löytyy. Itse olen valmis tinkimään juurikin vaatteista ostamalla käytettyä niin lapsille kuin itsellekin kirppikseltä. Paljosta muustakin tulee tingittyä (lehdet ym. mitä tässä ketjussa on jo mainittu), mutta lasten harrastuksista en ole valmis tinkimää. Haluan antaa molemmille mahdollisuuden harrastaa sitä mitä haluavat, niin intohimoisesti ja paneutuen kun haluavat.
 
Sun rahatilantees johtuu tasan siitä, että olet kynnysmattona lastesi kanssa miehellesi. miehelle, kuka ei välitä sinusta eikä lapsista paskan vertaa. jos välittäisi, hän elättäisi perheensä. lopeta kitinä ja mene töihin, jätä ukkosi ja pelasta lastesi lapsuus köyhyydeltä ja surkealta miehenmallilta. sun lapset kärsii sun surkean miesmaun takia. ja kyllä, KÄRSII. vai luuletko että lapsesi valitsisivat köyhyyden?
 
onpas kurjaa, jos ei ole rahaa syödä mahaa täyteen. Vaikka eipä paastoaminen kai aikuiselle ole muuta kuin hyväksi, pienessä nälässä oleminen.
Mulla ei rahan vähyyden vuoksi ole kesämökkiä.
Muuten eläisin miljonäärinäkin näin.
Ostaen tavaraa mahdollisimman vähän. yritän ostaa lähiruokaa ja kausiruokaa, nniin ei ilmastonmuutos pahenisi.
esim banaanit halpoja mutta omatunto kolkuttaa jos niitä ostaa, koska kaukaahan ne rahdataan. mutta kun lapset tykkäävät niin joskus ostan vaikka eivät taida eettistä ruokaa ollakaan.

Harkitse eroam iehestäsi, jos tuhlaa rahat itseensä, törkeää.
Kyllähän pojat hemmotellaan yleensä ja oppivat itsekkäämmäksi ja kyllähän se on tiedossa että miehet syövät enemmän lounaita ravintoloissa ja työpaikkaruokaloissa, naiset säästävät tässäkin ja tekevät leipiä.
 
Hmm, tässähän alkaa tuntua oma taloudellinen tilanne melko hyvältä kun lukee näitä listauksia, vaikka tuloina tässä taloudessa on vain 2xopintotuki.

Ainoita sellaisia mistä olen oikeasti joutunut rahan vuoksi tinkimään ovat Hesarin kestotilaus ja (ulkomaan) matkustelu. Muuten olen saanut hankittua aikalailla kaiken tarvitsemani ja enemmänkin. Tottakai isompia hankintoja täytyy harkita pidempään kuin silloin kun tienasi enemmän.
 
Ruoka on hyvä tinkimiskohde. En osta kalliita lihoja tai kaloja. Tarjouksesta ostan lohta, koska siitä tykätään. Leikkeleitä ja juustoja ostetaan harvemmin, mutta iso juustopala riittää kyllä meillä pitkään kun ei sitä viittä viipaletta tarvii yhdelle leivälle laittaa. Teen ruoan alusta asti itse ja pyrin siihen, että ruokaa ei tarvitse heittää roskiin.

Vaatteita ostan harvoin itselleni. Olen sairaanhoitaja, joten töissä on työvaatteet. Ei tule edes kulutettua vaatteita niin paljon. Ostin tosin kuukausi sitten 50€ hintaiset farkut, mutta edelliset farkut ostinkin yli vuosi sitten.

Emme syö ulkona juuri koskaan. Viimeksi taisi olla kesälomalla yksi pizzeria-reissu.

En osta mitään kallista kosmetiikkaa, marketista kaikki. En käy kosmetologilla. Kampaajalla käyn harvoin, mutta meillä on onneks tässä lähellä halpa kampaamo. Mies ajaa itse koneella.

Käyn uimassa silloin tällöin, muita maksullisia harrastuksia mulla ei ole.
 
Kyllä meidän perheessä tingitään ruuassa. Ei osteta valmisruokia, eineksiä, leipää, kalliita juustoja tai kinkkuja. Ei syödä jogurtteja, vaan puuroja aamuisin. Ei juoda limsaa, vaan kotitekoisia mehuja. Kaikki raaka-aineet ruokiin tarjouksista. Kesäisin ja syksyisin pakkaset täyteen marjoja, hedelmiä ja sieniä.
 
Meillä tulot tippui 4500 eurosta 3000 euroon (brutto) kun jäin pitkälle sairaslomalle. Ensimmäisenä vähensin shoppailua ja lopetin kaikki lehtitilaukset.

Oon aina ollut sen verran pihi että vaatteet ostan alesta, kosmetiikkamäärä on rajallinen ja kosmetiikkakin alesta. Alesta löytyy ihan hyviä merkkivaatteitakin. Esim. uusimmat löydöt: conversen tennarit 30€ (norm. 99€), adidaksen juoksupuku 25€ (norm. 69€) ja columbian juoksukengät 25€ (norm. 89€). Lapselle en osta mitään satasen haalaria. Toinen 25€ alesta ja toinen 15€. Lapsen kengätkin on alesta, 10-20€.

Ruuasta ei koskaan tingitä!

Ja tiedän joo että emme ole vähävaraisia. Kerroin vain mistä karsittiin kun tulot tippui. Moottoripyörän mies oli just ehtinyt myydä pois kun jäin sairaslomalle, onneks!
 
[QUOTE="vieras";28977645]Meillä tulot tippui 4500 eurosta 3000 euroon (brutto) kun jäin pitkälle sairaslomalle. Ensimmäisenä vähensin shoppailua ja lopetin kaikki lehtitilaukset.

Oon aina ollut sen verran pihi että vaatteet ostan alesta, kosmetiikkamäärä on rajallinen ja kosmetiikkakin alesta. Alesta löytyy ihan hyviä merkkivaatteitakin. Esim. uusimmat löydöt: conversen tennarit 30€ (norm. 99€), adidaksen juoksupuku 25€ (norm. 69€) ja columbian juoksukengät 25€ (norm. 89€). Lapselle en osta mitään satasen haalaria. Toinen 25€ alesta ja toinen 15€. Lapsen kengätkin on alesta, 10-20€.

Ruuasta ei koskaan tingitä!

Ja tiedän joo että emme ole vähävaraisia. Kerroin vain mistä karsittiin kun tulot tippui. Moottoripyörän mies oli just ehtinyt myydä pois kun jäin sairaslomalle, onneks![/QUOTE]

Kampaajalla olen viimeksi käynyt joskus 4 vuotta sitten, ennen raskautta, ja kosmetologilla 10 vuotta sitten. Kasvo- ja käsihoidon mulle teki kaverini 5 vuotta sitten kun opiskeli kosmetologiksi.
 
- Emme tilaa mitään lehtiä saati kanavapaketteja
- Ruokakauppaan mennään ostoslistan kanssa ja ruokakaupassa katsotaan kilohintoja ja mietitään mikä on järkevää
- Kotona pyritään elämään ruokapolitiikan kanssa niin, ettei ruokaa heitetä roskiin
- Vaatteissa satsataan laatuun ja järkevyyteen sekä tsekataan alet, jos mahdollista niin hankitaan käytettynä (esim. minulle äitiysvaatteet sekä vauvalle vaatteet)
- Lasten synttärijuhlat järkätään pienesti, vaikka kavereilla on varattuna isoja tiloja ja on party plannerit niin meillä sit enempi kotisynttäreitä tms.
- Isot hankinnat tehdään harkiten
- Ei ole autoa
- Vakuutukset ja liittymät sekä sähkösoppari on kilpailutettu
- Teen miehelle eväät töihin
 
Viimeksi muokattu:
Ruoasta ja vaatteista. En käy koskaan kampaajalla ja mitään lehtiä nyt ei tietenkään tilailla. Mies leikkauttaa hiukset yleensä tutuilla, joilta saa halvemmalla. Miehelle teen töihin ruokaa aina viikon satsin, ettei hänen tarvitse osta kalliita valmisannoksia. Itse hyödynnän arkipäivisin koulun ilmaista ruokaa. Vaikka onkin hyvä puhelinpaketti, niin käytän monesti Whatsappia normaalien tekstiviestien sijaan. Enkä harrasta paljon mitään mihin menisi rahaa.
 
Meillä ei tarvisi säästää mutta elämäntapa on sellainen että kaikki mahdolliset kasvatetaan itse, perunat, porkkanat, sipulit, mansikat, viinimarjat, omenat jne. ja käydään metsässä poimimassa toinen pakastin täyteen marjoja. Leivät ja kaiken muunkin leivon itse, mehut myös teen itse. Ruoat tehdään alusta saakka, valmiita ei syödä. Vaatteita ostan vain kun tarvin ja ensin katson kirpparilta ja jos ei löydy niin sitten kaupasta. Pojalle etsin siistejä vaatteita myös kirpparilta mutta alkaa olla teini joten kaikki ei kelpaa ja siinä en säästä. En ole koskaan meikannut enkä aio opetella, kumpikaan ei polta eikä juo. Eläimiin menee reilu 100 e kk. Kaupassa käydään kerran viikossa ja mies tuo muuten töistä tullessa jos jotain tarvii, kauppaan mtkaa 15 km joten pikkuasian takia ei viiti lähteä.
 

Yhteistyössä