Mistä sisältöä elämään?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sekaisin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

sekaisin

Vieras
Tuntuu että elämä valuu hukkaan. Töitä ei ole.. Etsin kyllä kokoajan aktiivisesti mutta näin pienessä kunnassa on vaikea löytää mitään.. Naapuri kunnissa joka paikka on osa-aika työtä siinä kun maksaa bensakulut ja lastenhoito kulut niin käteen jää vähemmän kuin työttömänä. Olen päättänyt ainakin töiden osalta etten enää lähde oman kunnan ulkopuolelle ellei kyseessä ole kokopäivätyö. Osa-aikaisen työn voin hyvinkin ottaa jos sijaitsee omassa kunnassa.

Ammatinvaihto on käynyt mielessä varsinkin nyt kun on haku aika meneillään.. Mutta tässäkin tökkää se ettei meidän kunnassa ole kuin ammattikoulu jossa ei edes mahdollista opiskella kaikkia linjoja. Naapuri kunnassa sitten isompi ammattikoulu ja ammattikorkea. Mutta siinä taas tulee vastaan se välimatka ja bensakulut. Mä en jaksa kituuttaa pienellä rahalla kun olen tehnyt sitä siitä päivästä lähtien kun olin 19v ja muutin pois kotoa.

Lisäks mä haluan olla lähellä lapsia. Mies on töissä toisella paikkakunnalla niin olis tosi ikävää jos minäkin olisin yhtä kaukana jos jotain sattuisi. Meillä kun ei ole ketään muuta joka vois tulla sitte apuun.

Muutto pois täältä ei tule kyseeseen. Tai no jos muutan joudun eroamaan miehestä.

Äh mä en jaksa enää kirjoittaa kaikkea tänne mitä mun mielessä pyörii nyt...
On niin monta solmua ja ongelmaa ja mutta....

Mutta nyt on vaan iso tyhjyys mulla ei oo mitään merkitystä kenellekkään paitsi lapsille... miehellekin oon vain ilmaa...
 
Jos ihan hukassa suunnan kans, niin juttelemaan jollekin vieraalle. Saattaa aukasta ajatuksia. Ja ootko kyselly oppisopimus-hommat ym? Toi on tuttua toi et kun maksaa hoitokulut, ni osa-aikasella ei paljon elellä. Kuitenkin pää pystyyn, ja rauhallisesti asiaa pohtimaan. Ite olin tos tilantees, ja lähdin opiskelemaan, siitä aukes mun umpisolmu. Sain aikuiskoulutusrahan, jolla pärjättiin ihan mukavasti se opiskeluaika. Tsemppiä, älä luovuta!
 
[QUOTE="vieras";28150526]Pystysitkö muuten opiskelemaan työkkärin tuella?[/QUOTE]

Tästä oli kyllä työkkärissä puhetta että vois olla mahdollista mikäli mä löydän jotain mitä haluan opiskella..
 
En ymmärrä miksi et voi muuttaa, varsinkin jos olet miehelle pelkkää ilmaa. Eikö mies voisi katsella toista työtä isommalta paikkakunnalta ja muutatte yhdessä sinne. Kai mies jotain voisi tehdä, että sinun tyhjyytesi helpoittaisi. Vai oletko oikeasti hänelle pelkkää ilmaa? Olisiko mahdollista päästä vaikka kauppaan töihin omalle paikkakunnalle? Kesä on tulossa niin kesäsijaiseksi. Siitä on sitten helppo jatkaa osa-aikaisena, jopa vakituisena. Yritä napata joku kesäduuni ja hieroa siitä sitten vakituisempaa hommaa.
 

Yhteistyössä