MISTÄ mulle kavereita? :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "yksinäinen"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

"yksinäinen"

Vieras
Kertokaa ihmiset, MISTÄ IHMEESTÄ te löydätte kavereita?? Alan olla niin kyllästynyt tähän yksinoloon!! Muutin muutama vuosi sitten mieheni luokse tänne uudelle paikkakunnalle enkä vieläkään tunne täältä oikeastaan ketään. Ainoastaan miehen sukulaisia, ja yksi tuttu minulta on entisen kouluni kautta (jonka kanssa ei kauheasti ole nykyään yhteisiä juttuja). Saatiin lapsi vuosi sitten ja nykyään minä vaan istun aamusta iltaan täällä kotona tuon tytön kanssa. Mies on melkeinpä ainoa ihminen jonka kanssa puhun muutenkuin puhelimessa.

Olen yrittänyt käydä perhekahviloissa, mutta niistä en ole tuttuja saanut. En tykkää siitä hälinästä enkä osaa siinä isossa porukassa kenenkään kanssa alkaa juttusille. Kukaan ei ehdi siinä tohinassa tulla tutuksi. Nettiä olen kokeillut ja yhden äidin luona pari kertaa puolin ja toisin kyläillyt, mutta meillä menee kiinnostukset ja arvot niin ristiin että en enää jaksaisi... :(
 
No kyllä se on tärkeää, että olisi joku ystävä jonka kanssa "jakaa" asioita laidasta laitaan, kun onhan se ihanaa, ku on lapsikin, mutta tarviihan sitä aikuista seuraa myös. Tuo on sitten tosi hankalaa just perhekerhoissa yms. kun ei siellä aina itsekkään niin viitsi alkaa hirveästi juttelemaan ja monet äidit on niiin erilaisia kuin itse vaikka mukavia olisivatkin muuten.

Että itsellä myös sama tilanne ja tuntuu, että hankala löytää sitä "samalla aaltopituudella" olevaa seuraa kieltämättä :/
 
Mä muutin vuosi sitten ihan uudelle ja oudolle paikkakunnalle, 500km päähän kaikista sukulaisista sekä kavereista.
Pari uutta olen löytänyt täältä, toinen on ihan tosta leikkipuistosta, aina oltiin sattumalta samaan aikaan ja se huumorikin natsas ja nyt ollaan vois jo sanoa, ystäviä. Toinen on sit kuntosalilta, muutaman kerran jääty sovitusti kahvittelemaan kaupungille treenin jälkeen.

Mäkään en ole koskaan innostunut noista perhekerhoista tai muista. Mutta kesällä linnoittauduin tohon leikkipuistoon, että edes muksulla olis joskus seuraelämää ja siitä se sit lähti.
 
Mistäpäin te yksinäiset olette? Täällä kans yks yksinäinen keski-suomesta. Musta tuntuu myös,että en löydä ketään joka olis samalla aaltopituudella mun kanssa.
 
Tutulta kuulostaa! Itse tunsin perhekahviloissa itteni hyvin pitkään ulkopuoliseksi. Mutta aikani niissä samoissa paikoissa säännöllisesti pyöriessäni ihmiset siellä ovat tulleet tutuiksi, kaikkien kanssa voi jutella ja tietää kaikkien lapset nimeltä. Huomattavasti kivempaa mennä noihin paikkohin.

Itse olen erittäin arkaa tyyppiä ja tähän tilaan päästäkseni mulla tosin meni varmaan vuosi :)

Mutta käy sitkeesti ja säännöllisesti niissä samoissa tapaamispaikoissa, niin yks kaunis päivä yllätyt iloisesti!
 
Sitä pitää vaan siellä perhekahvilassa yrittää jutella.

Jos et tykkää isosta joukosta, niin pyydä jotakin äitiä vaunulenkille, kahvilaan, uimahalliin tai missä nyt ikinä tapaatkaan käydä kaveriksi? Leikkikentälle sovittavat leikkitreffit ovat hyvin neutraali tapa aloittaa jatkaa perhekerhotuttavuutta.
 
Miksi pitää lähteä siitä, että täytyy olla kovasti samalla aaltopituudella? Kuitenkin nuoren äidin tarpeista valtaosa liittyy proosallisempiin asioihin: tarve päästä kotoa irti, löytää lapselle kontakteja ja itselle myös aikuista juttuseuraa, yya-kuvioiden pohjustaminen ja rakentaminen. Voitaisiin varmaan sanoa, että nuo ovat niin tärkeitä asioita, että sydänystävän metsästyksen takia ujoileminen tulee aivan liian kalliiksi.

Kun tutustuu ihmisiin ilman liian suuria odotuksia yhteensopivuudesta, kehittyy omat vuorovaikutustaidot, maailmankuva avartuu, elämänkokemus karttuu, ja kertyy jopa sellaista tietoa jota ei samanhenkisen kanssa saisi (kun molemmat tietäisivät suht tarkkaan samansorttisista asioista). Ja kaiken tämän lisäksi tosiaan saa arkista hyötyä ja helpotusta runsain mitoin. Lisäksi kun tarpeeksi avoimesti haluaa tutustua sopivassa määrin kaikkien mahdollisten ihmisten kanssa, niin tutustuu heidän kauttaan aina uusiin ihmisiin ja kasvattaa juuret.

Siltä pohjalta on sitten ihan toista etsiä sitä henkiystävää myös.
 
  • Tykkää
Reactions: moekoe
Kuka puhui,että olen nuori äiti? Ja kyllä se vähän minun kohdalla on niin,että tarvitaan samoja aaltoja voidakseni heittäytyä ystävyyssuhteeseen täysillä. Näitä hyvänpäivän puistotuttuja on kyllä jo vaan niitä todellisia ystäviä joille on ns.turvallista kertoa kaikki,niitä ei ole =( Mikä sinä(elitismi) olet sanomaan....meillä kaikilla on omat tarpeemme. Jotkut pystyvät avautumaan vai samoilla aalloilla ;)
 
Tie todelliseen ystävyyteen kulkee puistotuttavuus-tason kautta.

Samoja aaltoja voisit yrittää hakea oman henkilökohtaisen harrastuksesi ja sen ympärillä pyörivän väen seasta?
 
Alkuperäinen kirjoittaja elitismiä;25919914:
Miksi pitää lähteä siitä, että täytyy olla kovasti samalla aaltopituudella? Kuitenkin nuoren äidin tarpeista valtaosa liittyy proosallisempiin asioihin: tarve päästä kotoa irti, löytää lapselle kontakteja ja itselle myös aikuista juttuseuraa, yya-kuvioiden pohjustaminen ja rakentaminen. Voitaisiin varmaan sanoa, että nuo ovat niin tärkeitä asioita, että sydänystävän metsästyksen takia ujoileminen tulee aivan liian kalliiksi.

Kun tutustuu ihmisiin ilman liian suuria odotuksia yhteensopivuudesta, kehittyy omat vuorovaikutustaidot, maailmankuva avartuu, elämänkokemus karttuu, ja kertyy jopa sellaista tietoa jota ei samanhenkisen kanssa saisi (kun molemmat tietäisivät suht tarkkaan samansorttisista asioista). Ja kaiken tämän lisäksi tosiaan saa arkista hyötyä ja helpotusta runsain mitoin. Lisäksi kun tarpeeksi avoimesti haluaa tutustua sopivassa määrin kaikkien mahdollisten ihmisten kanssa, niin tutustuu heidän kauttaan aina uusiin ihmisiin ja kasvattaa juuret.

Siltä pohjalta on sitten ihan toista etsiä sitä henkiystävää myös.

Kyllä minulle kelpaisi vähemmänkin samanhenkinen ystävä, vaan kun tuntuu etten niitäkään mistään löydä/saa! :(

Äitiystävä josta puhuin ja jonka luona en enää haluaisi vierailla on ihan muista maailmoista. Hän mm. polttaa tupakkaa sisällä liesituulettimen alla vaikka hälläkin on vuoden ikäinen lapsi jaloissa pyörimässä, ja toista odottaa... En pysty tuollaista sietämään tai katselemaan. Viime viikolla kertoi myös että pettää miestään, ja että tuleva lapsi on hänen ystävänsä veljen eikä miehen. :O
 
Me olimme vain puisto tuttuja yhden mamman kanssa.Mä jopa pelkäsin hänen ulkokuortaan aluksi.Hän hakeutui seuraani useasti ja minä yritin pysyä etäämpänä näin viisi vuotta myöhemmin olemme edelleen yhteyksissä ja voin sanoa häntä ystäväkseni.Pois ennakkoluulot ja anna mahdollisuus jokaiselle mammalle :)
 

Yhteistyössä