H
harmaavaris
Vieras
Meillä oli kiikarissa asunto ja tarkoitus oli remontin jälkeen myydä nykyinen ja muuttaa. No, remontti tehtiin ja siltä jäljiltä asunnossa on tyhjät kaapit ja tyhjät huonekalut ja tuntuu, että mikään tavara ei ole paikallaan. Asunto ei ole mennyt kaupaksi, joten muuttokaan ei ole näköpiirissä vaikka mies vielä toivoo, ettei se tavoiteltukaan asunto menisi kaupaksi vaan me se vielä saataisiin, joten en kehtaa painostaa raahaamaan kaikkia laatikoita takaisin varastosta, enhän niitä kirjoja ja muita tavaroita OIKEASTi tarvitse tällä hetkellä. Masentaa vaan tää välitila, kaikki on hyrskyn myrskyn tai ainakin heikun keikun.
Kaiken huipuks herra halusi lähteä Saksaan katsomaan pojan perhettä ja minun vaihtoehdot oli joko leikkiä kahden pienen lapsen yksinhuoltajaa neljä päivää (eipä oikein innostanut), päästää se reissuun pojan kanssa kahdestaan (sillä olis menny hermo poikaan ensimmäisenä päivänä) tai pakata koko perhe matkaan ja näin tehdään vaikka rahatilanne ei sallisi retkeä ja juuri tajusin, että missaan siskon pojan ristiäiset (oisin todella halunnut olla siellä). Retki neljälle on jo maksettu, joten poisjääminen ei ole enää vaihtoehto.
Mua nyppii tässä se, että kun minä halusin vaihtaa aiemmin asuntoa niin ei puhettakaan, mutta kun hän sen haluaa tehdä niin sehän myös tapahtuu vaikka rahatilanne on äärettömän huono asiaan nähden (olen äitiyslomalla) ja sama juttu on tuossa risteilyssä. Sanoinkin hänelle, että jos tilanne olisi toisinpäin niin ei puhettakaan mistään matkasta, mutta tuntuu, että kun hän sen haluaa ja pitää pojan kolaroitu auto saada Suomeen niin se pitää tapahtua just tasan nyt. Inhoan sitä, että tavarat on siellä täällä, uusia tapetteja ja lattiaa pitää olevinaan suojella vaikka tässä saatetaan asua vielä herra ties miten pitkään enkä edes tiedä missä meidän joulukoristeet on. Onneksi aattoa ei täällä vietetä vaikka oman kuusen haluaisin, mutta tajusin just sekuntti sitten, etten edes tiedä missä meidän kuusen koristeet on.
Aiemmin olen ollut jouluihminen henkeen ja vereen, koristellut asunnon 1.12, askarrellut itse kortit ja paneutunut kunnolla lahjoihin, mutta nyt en ole koristeista edes puhunut, kortteja en aio edes lähettää ja lahjahankinnoissa menen siitä missä aita on matalin (sentään lapsille olen saanut lahjat ostettua, kummeille hankin vain valokuvat ja muutamille olen jo ehdottanut ja muutamille aion vielä ehdottaa, ettei hankita lahjoja ollenkaan, en vaan jaksa enää miettiä mistä kukin ilahtuisi tai tarvitsisi).
Ja silti tuntuu, että just lasten takia pitäis jostain kaivaa omakin joulumieli ja järjestää edes jonkinlaista joulua kotiinkin. Pojalle jo lupasin, että huomenna paistetaan torttuja, onneks tarhassa sai paistaa pipareita ja on saanut askarrella joulujuttuja. Tietty eihän poikanenkaan, vajaa 2-vuotias, sillä tavalla vielä joulusta ymmärrä eikä tyttö 5 kk varsinkaan, mutta silti olis kiva järjestää jotain erikoisempaa, onhan se joulunaika kuitenkin vähän tavallisuudesta poikkeavaa. Tuntuu vaan, että tilanne on niin sekaisin, ettei jaksais ja silti tuntuu, että pitäis...
Kaiken huipuks herra halusi lähteä Saksaan katsomaan pojan perhettä ja minun vaihtoehdot oli joko leikkiä kahden pienen lapsen yksinhuoltajaa neljä päivää (eipä oikein innostanut), päästää se reissuun pojan kanssa kahdestaan (sillä olis menny hermo poikaan ensimmäisenä päivänä) tai pakata koko perhe matkaan ja näin tehdään vaikka rahatilanne ei sallisi retkeä ja juuri tajusin, että missaan siskon pojan ristiäiset (oisin todella halunnut olla siellä). Retki neljälle on jo maksettu, joten poisjääminen ei ole enää vaihtoehto.
Mua nyppii tässä se, että kun minä halusin vaihtaa aiemmin asuntoa niin ei puhettakaan, mutta kun hän sen haluaa tehdä niin sehän myös tapahtuu vaikka rahatilanne on äärettömän huono asiaan nähden (olen äitiyslomalla) ja sama juttu on tuossa risteilyssä. Sanoinkin hänelle, että jos tilanne olisi toisinpäin niin ei puhettakaan mistään matkasta, mutta tuntuu, että kun hän sen haluaa ja pitää pojan kolaroitu auto saada Suomeen niin se pitää tapahtua just tasan nyt. Inhoan sitä, että tavarat on siellä täällä, uusia tapetteja ja lattiaa pitää olevinaan suojella vaikka tässä saatetaan asua vielä herra ties miten pitkään enkä edes tiedä missä meidän joulukoristeet on. Onneksi aattoa ei täällä vietetä vaikka oman kuusen haluaisin, mutta tajusin just sekuntti sitten, etten edes tiedä missä meidän kuusen koristeet on.
Aiemmin olen ollut jouluihminen henkeen ja vereen, koristellut asunnon 1.12, askarrellut itse kortit ja paneutunut kunnolla lahjoihin, mutta nyt en ole koristeista edes puhunut, kortteja en aio edes lähettää ja lahjahankinnoissa menen siitä missä aita on matalin (sentään lapsille olen saanut lahjat ostettua, kummeille hankin vain valokuvat ja muutamille olen jo ehdottanut ja muutamille aion vielä ehdottaa, ettei hankita lahjoja ollenkaan, en vaan jaksa enää miettiä mistä kukin ilahtuisi tai tarvitsisi).
Ja silti tuntuu, että just lasten takia pitäis jostain kaivaa omakin joulumieli ja järjestää edes jonkinlaista joulua kotiinkin. Pojalle jo lupasin, että huomenna paistetaan torttuja, onneks tarhassa sai paistaa pipareita ja on saanut askarrella joulujuttuja. Tietty eihän poikanenkaan, vajaa 2-vuotias, sillä tavalla vielä joulusta ymmärrä eikä tyttö 5 kk varsinkaan, mutta silti olis kiva järjestää jotain erikoisempaa, onhan se joulunaika kuitenkin vähän tavallisuudesta poikkeavaa. Tuntuu vaan, että tilanne on niin sekaisin, ettei jaksais ja silti tuntuu, että pitäis...
Ja mitä lapsiin tulee, niin heille tärkeintä joulussa kuitenkin on lahjat, ja ne sä olet jo hankkinut.