mistä apu, kun tuntuu ettei ihan oikeasti jaksa?!

[harmaa]

joka jumalan päivä joutuu ajatteleen ja pinnistään kaikki voimansa, ettei ihan koko aikaa olis huutamassa lapsille ja moittimassa!! koko ajan on olo, että haluaisin vaan tiuskia että "ettekö te p*rkeleet tajua yhtään mitään?!!!" ihan koko ajan tekis mieli vaan astua ovesta ulos, ja lähtä hittoon tästä elämästä!! mä rakastan mun lapsia, enkä vaihtais niitä mihinkään!!! mutta mistä mä saan voimia jaksaa?!? tuntuu että mä olen koko ajan niin lopussa! huudan ja tiuskin lapsille, ja mikä tahansa touhuilu lasten kans on niin vastenmielistä.. ja koska musta tuntuu tältä, niin tulee vaan entistä pahempi olla, kun ajattelen, että "taas mä haluaisin olla vaan yksin, rauhassa.." mikä tähän vois auttaa?!

 

[vieras]

Voisitko neuvolassa jutella asiasta, aika monissa neuvoloissa on nykyään perhetyöntekijä.

 

[voimia!]

:hug: itselläni samantapaisia ajatuksia, ei ehkä noin voimakkaana, mutta kuitenkin. Yritä saada hoitoapua jostain: kodinhoitaja, sukulaiset, kaverit, päiväkoti... Kova morkkis on itsellänikin ja koen olevani huono äiti ajatusteni takia. Luulen johtuvan siitä, että mulla ei oikeasti ole ihan omaa aikaa juuri ikinä.

 

[Poolo]

Onko sulla omaa aikaa, harrastuksia tms. jolloin pääsisit hetkeks pois kotiympyröistä? Tukijoukkoja ja lastenhoitoapua? Mistä tää siun väsymys johtuu vai kehittynyt jo pidempään? Eikös neuvolasta ohjata esim. mielenterveystoimistoon, jotta pääsis juttelemaan ja purkamaan jonkun aikuisen kanssa tilannetta?

 

[LisaMarie]

Neuvolasta kannattaa koittaa aloittaa, ainakin jos on mukava ja ymmärtäväinen täti. Hänen kuuluisi osata ohjata eteenpäin.

 

[Rötväles]

Mulla on ihan samanlainen olo ja pyrin helpottamaan tilannetta viettämällä enemmän omaa aikaa, tekemällä töitä jos tarjolla on. Paljon mukavampi touhailla lapsen kanssa kun on välillä tekemässä jotain ihan muuta :hug:

 

[Ninniliina]

Neuvola, kunnan perhetyöntekijät, perheneuvola, mt-toimisto tai sitten ihan lääkärille menet juttelemaan, mutta mul on kyl menny jotenkin luotto siihen, et tk-lääkäriltä apua saisi...
Neuvola on tosiaan hyvä paikka jutella, jos on sen oloinen th, että pystyy juttelemaan. Tai saat soittaa suoraan psykologillekin - oot oikeutettu siihen neuvolan asiakkaana. Eikä se tarkoita sitä, että heti lyötäisiin "hullun leima" otsaan, se voi ihan selkeyttää omia ajatuksia sen keskustelu.

 

[mie vaan]

Monesti ystävät, suku tai muut läheiset eivät aina ymmärrä tilannetta. Apua voi pyytää heiltä ja kannattaakin, mutta joillakin asenne ennekin on pärjätty. Olen itse tähän törmännyt.

Neuvoisin kääntymään ammatti ihmisten puoleen, vaikka termi kuullostaa joistakin kamalalta. Neuvolan terkkari tai sairaanhoitaja tai lääkäri voi auttaa sua ja miettiä kanssasi miten tilanteesta eteenpäin. Jos vain rehellisesti kerrot mitä tunnet ja miten jaksat oikeasti kaunistelematta.

Itse en hakenut apua synnytyksen jälkeiseen masennukseen ensimmäisen lapsen kanssa. Olimme tosi tiukoilla takiani. Nyt toisen raskauden aikana olen jo kertonut tästä ennalta käsin tutulle terkkarille, koska haluan välttää saman virheen ja hakea apua ajoissa jos tilanne sitä vaatii. Terkkari sanoi huomanneensa asian, kuinka tiukoilla oltiin ja yrittäneensäkin auttaa, mutta ei voinut tehdä enempää. En huolinut apua enkä kertonut asiasta rehellisesti, vaan peittelin ja näyttelin et kaikki on okey. Olen tullut siihen tulokseen, et kaikki voi paremmin jos äiti voi hyvin erityisesti lapset.

 

[jeps]

Ite sain apua neuvolasta, ehdottivat perhetyöntekijää ja semmoisen sainkin sit käymään. Aina välillä käyvät poikaa hoitamassa ja auttavat kotihommissa. Virkistää kummasti. Ja aina ku sattuu kohdalle, ni annan kyl pojan hetkeks hoitoon. Kummasti jaksaa paremmin kotona, ku välil tekee jotain muuta.

 

[lahna]

Ajattele asia vaikka siltä kannalta,että miltä sinusta tuntuisi olla oma lapsesi. Mieti ihan rauhassa, ajan kanssa ja kunnolla.Luulisi pinnan venyvän. Jos ei auta, ajattele sitä kuinka häviävän pienen hetken ne pienet on siinä sun kanssa.Sinä luot niille koko ajan muistoja joita ne kantaa mukanaan koko elämänsä.Joskus voi tulla eteen tilanne, (jos ne silloin vielä puhuu sulle) jolloin ne kertoo sulle muistoja lapsuudestaan ja äitisuhteestaan. Ja se on kaikki sitä mitä tapahtuu nyt.Tartuhan itseäsi niskasta.

 

[kohtalotoveri]

Suosittelen hakemaan mielialalääkitystä; musta on tuntunut aivan samalta kuin sustakin. Ja nyt oon lääkityksellä, jonka turvin jaksan vähän paremmin. Huono omatunto kolkuttaa mullakin kun oon huutanut omalle lapselleni niin usein....

 

[hermostunut]

Kannattaa myös varmistaa, että on kaikki labra-arvot ok (esim. sokeri, kilpirauhashormoni yms.) Itse alan hermostumaan ja raivoamaan heti, kun kilpirauhasarvot lähestyy vajaatoimintaa. Eli aina ei ole kyse mielenterveysongelmista