T
"Tiheän palstailun kausi"
Vieras
Ostettiin alun toistakymmentä vuotta vanha talo, ja lumen alta tuli esiin samat toistakymmentä vuotta ryvettynyt piha. Ongelma on se, että en osaa tehdä pihalle mitään enkä tiedä missä järjestyksessä edetä. Rahaakaan ei nyt hirveästi ole, joten pihasuunnittelijaa en palkkaa.
- Tontti on etelä-pohjoissuunnassa. Etupiha etelään ja takapiha pohjoiseen.
- Takapiha on suurelta osin luonnontilassa, mäntyjä ja puolukkaa.
- Takapihalla tontin reunassa on koiranaitaus, joka on täynnä p*skaa. Koppi ja verkko on lähdössä pois, mutta siihen menee varmaan vielä aikaa.
- Etupihalla on pensasaita, josta en tiedä, mitä se on sekä pari matalaa pikkupensasta. Lisäksi kaksi rikkaruohottunutta ja risuista kukkapenkkiä terassin molemmin puolin (mielestämme liian lähellä terassia).
- Sokkelin reunassa on etupihan puoleisella seinällä mukulakivet, takapihalta ja yhdeltä päätyseinältä ne puuttuvat. Kivien välistä kasvaa voikukkaa.
- Mattoteline jököttää takapihan parhaalla paikalla.
- Takapihalla on kaksi pensasta, joista en tiedä, mitä ne ovat.
- Takapihalla on penger, jossa on isoja kiviä, mutta ne ovat peittyneet pitkäksi kasvaneen ruohon alle.
- Liiterin seinustalla on rikkaruohottunut kukkapenkki.
- Etupihan kulkuväylät ja autokatoksen edusta on kivetty. Kivien välistä pukkaa sammalta.
- Takapihan terassilaudoitus on tosi likainen ja sieltäkin välistä tulee rikkaruohoa.
- Koirankopin takana on _järjetön_ kasa puutarhajätettä, roskaakin seassa, koiran kakkaa ja luita, lehtiä jne. Mitä tälle läjälle voi tehdä? Kaatopaikalle sellaisenaan vai kannattaako lajitella puutarhajäte (saa viedä ilmaiseksi)?
- Grillikatoksen piippu on ruosteessa ja puuosat kaipaavat maalia.
- Ruoho on laikukas, jotenkin "kulunut" ja kasvaa sammalta.
Antakaa jotain vinkkejä! Jotain ehostusta piha kaipaa jo ennen mahdollisia tupareita, mutta pikkuhiljaa olisi tarkoitus edetä eteenpäin.
* Vuokraanko ensi töikseni painepesurin ja käyn läpi kivetyksen ja takapihan terassin?
* Mitä teen kukkapenkeille tässä vaiheessa?
* Voiko koirankakat jättää alle ja lyödä multaa päälle ja perustaa siihen kukkapenkin?
* Millä välineellä saan pengerryksen isot kivet esiin ruohon alta? Jollain trimmerillä?