Missin mies uhkaili veitsellä, missi on ylpeä.

["alkup"]

[QUOTE="vieras";28512551]Periaatteessa ymmärrän pointtisi, mutta toisaalta en. Miksi mieheni oli tyhmä antaessaan minulle mahdollisuuden? Ja miksi mieheni on edelleen tyhmä? Noista on aikaa yli 10 vuotta eikä takuulla tule enää tapahtumaan. Oikeastaan vasta nyt en tunne enää syyllisyyttä, monet kerrat olen kysynyt miksei lähtenyt. Toisaalta taas mieheni voimakkaampana osasi myös laittaa stopin asialle, naisella monesti siinä mielessä huonompi tilanne.[/QUOTE]

Voitko kertoa mitä konkreettisesti teit? Aiheutitko muutakin kuin henkistä vahinkoa?

Miehelle voi olla kovempikin paikka jättää väkivaltainen puoliso, se on edelleen sellainen "häpeä" tulla naisen pieksemäksi. Typerää.

 

["vieras"]

[QUOTE="alkup";28512588]Voitko kertoa mitä konkreettisesti teit? Aiheutitko muutakin kuin henkistä vahinkoa?

Miehelle voi olla kovempikin paikka jättää väkivaltainen puoliso, se on edelleen sellainen "häpeä" tulla naisen pieksemäksi. Typerää.[/QUOTE]

Viilsin veitsellä pintahaavan käteen ja uhkailin veitsen kanssa muutamaan otteeseen. Lisäksi löin nyrkillä. Nyt tätä kirjoittaessa huomaan, että ei se syyllisyys ja häpeä näköjään ole vieläkään hävinneet.

 

["alkup"]

[QUOTE="vieras";28512601]Viilsin veitsellä pintahaavan käteen ja uhkailin veitsen kanssa muutamaan otteeseen. Lisäksi löin nyrkillä. Nyt tätä kirjoittaessa huomaan, että ei se syyllisyys ja häpeä näköjään ole vieläkään hävinneet.[/QUOTE]

missä tilanteessa tää tapahtu?

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28512601]Viilsin veitsellä pintahaavan käteen ja uhkailin veitsen kanssa muutamaan otteeseen. Lisäksi löin nyrkillä. Nyt tätä kirjoittaessa huomaan, että ei se syyllisyys ja häpeä näköjään ole vieläkään hävinneet.[/QUOTE]

Anteeksi vaan, mutta ihan syystä ei ole syyllisyys ja häpeä hävinnyt.

Mielestäni on typerää venäläistä rulettia jäädä asumaan psykopaatin kanssa, joka riehuu teräaseen kanssa. Se on täysin eri asia kun pikainen kiivastuminen, ärjäisy, karjuminen, jopa tönäisy. Näihin syyllistyn itsekin, temperamenttisena luonteena - jota en todellakaan tässä halua puolustella. Mutta veitseen tai muuhun tappoaseeseen tarttuminen - saatikka sillä vielä toisen vahingoittaminen (olkoonkin "vain" pintahaava) ja tappamisella uhkailu on täysin eri juttu.

SE on sairasta ja vaatii jonkin sortin hoitoon menoa.

En ikimaailmassa antaisi väkivaltaiselle hullulle toista mahdollisuutta - jo pelkästään lasten takia.

 

["vieras"]

[QUOTE="alkup";28512605]missä tilanteessa tää tapahtu?[/QUOTE]

Hmm..pakko myöntää etten muista. Mutta miehellä ei ole ollut sinänsä osaa eikä arpaa, pienistä, merkityksettömistä asioista olen kilahdellut. Mies ei ole provosoinut. Toki nykypäivänä ymmärrän omalta kohdaltani syitä ja seurauksia ja tavallaan toivon, että tilanne olisi tullut "julki" jo silloin, koska se olisi todennäköisesti pakottanut minut tekemään jotain ennen psyykeen romahtamista, joka sitten lopulta ajoi terapiaan jne.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28512625]Anteeksi vaan, mutta ihan syystä ei ole syyllisyys ja häpeä hävinnyt.

Mielestäni on typerää venäläistä rulettia jäädä asumaan psykopaatin kanssa, joka riehuu teräaseen kanssa. Se on täysin eri asia kun pikainen kiivastuminen, ärjäisy, karjuminen, jopa tönäisy. Näihin syyllistyn itsekin, temperamenttisena luonteena - jota en todellakaan tässä halua puolustella. Mutta veitseen tai muuhun tappoaseeseen tarttuminen - saatikka sillä vielä toisen vahingoittaminen (olkoonkin "vain" pintahaava) ja tappamisella uhkailu on täysin eri juttu.

SE on sairasta ja vaatii jonkin sortin hoitoon menoa.

En ikimaailmassa antaisi väkivaltaiselle hullulle toista mahdollisuutta - jo pelkästään lasten takia.[/QUOTE]

Meillä ei ollut "teräaseaikana" onneksi lapsia. Mistä muuten päättelit etten ole hakeutunut hoitoon? Nykypäivänä uskaltaisin lyödä vaikka jo pääni pantiksi, että väkivaltaan en enää sorru. Tunnen ja tiedostan itseni nykyään niin hyvin, ilmaiseksi se ei ole tullut. Minä kokisin huomattavasti pelottavampana sen, jos vielä nykypäivänä, aikuisena tönisin tai olisin muuten fyysisesti "arveluttava" Väkivaltaa ei ikinä saa puolustella temperamenttisella luonteella ikään kuin luonteen takia olisi "hyväksyttävää" töniä tms. Kuulostaa varmasti tekopyhältä, mutta olen täysin muuttunut noista ajoista. Koen myös itselleen ja muille anteeksiannon tärkeänä osana projektia, vaikken olekaan siinä täysin vielä itse onnistunut. Opettelen vielä sitäkin, että antaisin itse anteeksi vanhemmilleni heidän tekonsa.

 

["puks"]

Mitä muita syitä on jäädä väkivaltaiseen suhteeseen kuin pelko tai läheisriippuvuus? Olen kuullut selityksiä "muuten meillä on mahtava suhde" tai "puoliso on niin ihana ja rakkautta riittää" - siis mitä niin mahtavaa suhteessa tai ihmisessä VOI olla, että väkivaltaa koettuaan jää vielä suhteeseen?

Mulle riittäisi nyrkki vallan hyvin, lasten takia (jatkuva, ei kertaluontoinen) henkinen väkivaltakin olisi jo syy pakata kimssut mitä pikimmiten, saati että jäisin nurkkiin pyörimään saatuani kerran puukosta haavan. Mitä tekemistä sillä muka on rakkauden kanssa?

 

["vieras"]

[QUOTE="puks";28512656]Mitä muita syitä on jäädä väkivaltaiseen suhteeseen kuin pelko tai läheisriippuvuus? Olen kuullut selityksiä "muuten meillä on mahtava suhde" tai "puoliso on niin ihana ja rakkautta riittää" - siis mitä niin mahtavaa suhteessa tai ihmisessä VOI olla, että väkivaltaa koettuaan jää vielä suhteeseen?

Mulle riittäisi nyrkki vallan hyvin, lasten takia (jatkuva, ei kertaluontoinen) henkinen väkivaltakin olisi jo syy pakata kimssut mitä pikimmiten, saati että jäisin nurkkiin pyörimään saatuani kerran puukosta haavan. Mitä tekemistä sillä muka on rakkauden kanssa?[/QUOTE]

Sitä sinun varmaan pitäisi kysyä mieheltäni. Minä en väittänyt, että suhteemme olisi tuolloin mahtava vaan minä sanoin, että nykypäivänä se on parempi kuin koskaan.

 

[sivusta]

[QUOTE="vieras";28512653]Meillä ei ollut "teräaseaikana" onneksi lapsia. Mistä muuten päättelit etten ole hakeutunut hoitoon? Nykypäivänä uskaltaisin lyödä vaikka jo pääni pantiksi, että väkivaltaan en enää sorru. Tunnen ja tiedostan itseni nykyään niin hyvin, ilmaiseksi se ei ole tullut. Minä kokisin huomattavasti pelottavampana sen, jos vielä nykypäivänä, aikuisena tönisin tai olisin muuten fyysisesti "arveluttava" Väkivaltaa ei ikinä saa puolustella temperamenttisella luonteella ikään kuin luonteen takia olisi "hyväksyttävää" töniä tms. Kuulostaa varmasti tekopyhältä, mutta olen täysin muuttunut noista ajoista. Koen myös itselleen ja muille anteeksiannon tärkeänä osana projektia, vaikken olekaan siinä täysin vielä itse onnistunut. Opettelen vielä sitäkin, että antaisin itse anteeksi vanhemmilleni heidän tekonsa.[/QUOTE]

No kyllä munkin mielestä karjuminen ja raivoaminen (mikä on toisille ihan tavallista, luonteenomasita käytöstä), jopa tönäisy on täysin eri asia, kun teräaseeseen tarttuminen.

 

["vieras"]

No kyllä munkin mielestä karjuminen ja raivoaminen (mikä on toisille ihan tavallista, luonteenomasita käytöstä), jopa tönäisy on täysin eri asia, kun teräaseeseen tarttuminen.

Totta kai on eri asia! Mutta minä sanoinkin, että olisin hyvin huolissani jos vielä nykypäivänä, aikuisena tönisin tai olisin muuten fyysisesti pelottava. Luojan kiitos, menneisyydestäni huolimatta en ole nykyaikana tippaakaan väkivaltainen vaikka temperamenttinen luonteeni on säilynyt. Siltä osin olen kulkenut pitkän tien.

 

["alkup"]

[QUOTE="vieras";28512695]Totta kai on eri asia! Mutta minä sanoinkin, että olisin hyvin huolissani jos vielä nykypäivänä, aikuisena tönisin tai olisin muuten fyysisesti pelottava. Luojan kiitos, menneisyydestäni huolimatta en ole nykyaikana tippaakaan väkivaltainen vaikka temperamenttinen luonteeni on säilynyt. Siltä osin olen kulkenut pitkän tien.[/QUOTE]

Onnea siitä.

Ja uskon, että se on ihan mahdollista.

Tuossa alkuperäisessä jutussa minun korvaani vaan kalskahtaa se, että ko. ihminen on syytteet kiistänyt, eli jutusta ei ole kunnolla kannettu vastuuta.

 

["puks"]

[QUOTE="vieras";28512669]Sitä sinun varmaan pitäisi kysyä mieheltäni. Minä en väittänyt, että suhteemme olisi tuolloin mahtava vaan minä sanoin, että nykypäivänä se on parempi kuin koskaan.[/QUOTE]

Olisi oikeasti mielenkiintoista päästä kysymään. Jostain syystähän hänkin on antanut sinulle mahdollisuuden, vaikkei suhde ollutkaan parhaimmillaan ja tilanne pääsi kärjistymään. Mun aivoillani tätä pulmaa ei ratkaista, pitäisi lainata niitä miehesi aivoja.

 

["vieras"]

[QUOTE="alkup";28512733]Onnea siitä.

Ja uskon, että se on ihan mahdollista.

Tuossa alkuperäisessä jutussa minun korvaani vaan kalskahtaa se, että ko. ihminen on syytteet kiistänyt, eli jutusta ei ole kunnolla kannettu vastuuta.[/QUOTE]

Samaa mieltä, sama kalskahti. Ja vaikka väkivalta on aina väärin niin vielä surullisempaa se on silloin, kun mukana on jo lapsia. Kiitos asiallisista kommenteista Vaikka toki rääkkini olenkin ansainnut.

 

["vieras"]

[QUOTE="puks";28512743]Olisi oikeasti mielenkiintoista päästä kysymään. Jostain syystähän hänkin on antanut sinulle mahdollisuuden, vaikkei suhde ollutkaan parhaimmillaan ja tilanne pääsi kärjistymään. Mun aivoillani tätä pulmaa ei ratkaista, pitäisi lainata niitä miehesi aivoja.[/QUOTE]

Ollaan me monet kerrat tästä puhuttu, silloin ja myöhemmin. Ja mies on sanonut miettineensä eroa useammankin kerran. Uskon vilpittömästi, että yksi syy oli rakkaus ja se, että olin aina aidosti pahoillani ja lupasin muuttua, vaikken siihen sitten ilman ulkopuolista apua pystynytkään. Lisäksi ihan keittiöpsykologilla luulen, että sekin vaikutti että mieheni ei saanut kotoa ihan parasta mahdollista parisuhdemallia. Toki hänellä on ollut esim. minuun verrattuna ns. hyvä lapsuus eikä perheväkivaltaa, mutta jos isä on pettävä alkoholisti niin se varmasti vaikuttaa jotenkin siihen, ettei osaa pitää sairaita asioita niin sairaina kuin ns. normaalissa perheessä asuva näkisi. Oliko tarpeeksi monimutkaisesti selitetty?

 

["vieras"]

ei oo tytöllä kaikki inkkarit kanootissa..