Missä kulkee yltiöpäisen rakastumisen ja riippuvuuden raja?

[Lady in LOVE]

Olen seurustellut mieheni kanssa alle puoli vuotta. Muistan vastaavanlaisia tilanteita nuoruudestani; aluksi tutkailen miestä, mikä hän on miehiään, olen viileä ja itsenäinen. Olen iloinen oma itseni, elän omaa elämääni ja nautin omista jutuistani- aluksi. Kuten tälläkin kertaa. Miehen jatkuva soittelu ja innostuneisuus välillä hieman jopa ärsytti. Mutta nyt- whutum! Olen aivan yltiöpäisen rakastunut häneen, aivan niin rakastunut että tunnen fyysistä kipua kun en ole hänen lähellään. Ajattelen ja ikävöin häntä niin että sattuu. Tuntuu että henki salpaantuu kun alan miettimään että mitä jos hän ei tunnekaan ( niin kun ei varmasti näin voimakkaasti tunnekaan) minua kohtaan samoin? Hän on kuin huumetta, en ajattele muuta kuin häntä eikä mistään, edes työnteosta meinaa tulla mitään. Asumme eri kaupungeissa ja odotan vaan iltaa että hän soittaa. Ja kamala paha olo iskee kun alan miettimään että mitä jos hän ei soitakaan. Ja samaan aikaan kun omat tunteeni ovat kääntyneet tähän suuntaan, tuntuu että hän etääntyy minusta. Tunnustin (tosin paljon lievemmin ilmaistuna) että haluaisin olla enemmän yhdessä, ikävöin häntä ym. mutta hän ei vastaa samoin. Hän ei tule enää yhtä usein luokseni, ei soita jatkuvasti ym. Tuntuu että minusta on tulossa aktviisempi osapuoli, ja tälläisistä tilanteista ei ikinä ole hyvää seurannut. Silti rakastelemme ja harrastamme maailman upeinta seksiä kun näemme, hän pitää minua sylissään koko yön ja soittaa päivittäin ym. Kuitenkaan hän ei tai ilmaise mitään tuntemuksiaan, joten minäkään en uskalla. Ja tuntuu että kuolen tähän että joudun pitämään tälläisen palon ja poltteen sisälläni ja jutustelemaan arkipäiväisistä asoista. Onko hänen puoleltaan niin että yllättäen alkanut riippuvuuteni hänestä on saanut hänen ottamaan askeleen taaksepäin, kavahtamaan? Eikö hän puhu tunteistaan koska ei myöskään uskalla vai onko tämä tilanne jossa sanoja ei tarvita? En voi elää näin!! Sattuu kokoajan pelko että hän on poistumassa elämästäni. Haluaisin sen tietää jos asia olisi niin mutta miten sen kysyisin? Jos kysyn että aiotko jättää minut, laitan ajatuksen vireille jos hän ei sitä ollut aiemmin miettinyt! Auttakaa! Onko tämä normaalia? Mitä teen?

 

[rakkautta ilmassa]

Heippa lady! Voin aivan vallan mainiosti ymmärtää sun tunteet. Mulla oli aivan samanlainen tilanne, kun aloin seurustella nykyisen miehen kanssa. Meillä synkkasi ihan mielettömän hyvin heti alusta alkaen, vaikka en aluksi turhia toiveita antanutkaan. Rakastuin sitten salamavauhtia ja tunsin aivan samanlaisia tunteita kuin sinä nyt. Epäilin miehen tunteita ja samaan aikaan en voinut uskoa hyvää onneani; mies oli ihana ja tuntui uskomattomalta, että hän valitsi juuri mut! Tunnustin sitten rakkauteni jonkin ajan kuluttua, mutta mies ei vastannutkaan samalla mitalla. Tuntui tietenkin tosi pahalta ja olin epätoivoinen ja peloissani ja vaikka ja mitä. Olin haljeta, kun ajattelinkin, että mies ei ehkä rakastakaan minua... Olin jo miettinyt ottavani asian puheeksi, mutta mies ehtikin ensin ja kauniina kevätpäivänä järven rannalla tunnusti rakastavansa minua. Voit uskoa vain miten hyvältä tuntui!! Olin aivan taivaassa. Mies selitti ettei ollut halunnut kiirehtiä asian kanssa. Hän oli kuulemma ollut alusta asti varma siitä, että haluaa olla mun kanssani, mutta halusi silti varmistua tunteistaan ennen kuin päästi suustaan mitään ilmoille. Miehellä ei ollut ollut ennen minua kovinkaan vakavia suhteita, eikä hän ollut ennen ollut rakastunut. Voin hyvin kuvitella, että kesti hetken ennen kuin hän tajusi mitä todella tunsi. Nyt on oltu yksissä kuusi vuotta ja rakkautta on ilmassa edelleen

Ystävällisenä neuvona sanoisinkin sinulle, että annan ensin miehelle vähän aikaa - voihan olla että hän piankin juttelee sulle tunteistaan. Jos ei, niin sitten kyllä sinuna laittaisin itseni peliin ja kertoisin tunteistani. Onnea matkaan!

 

[shihatsu]

Tiedän itsestäni sen, että vaikka ihastuisin tosi voimakkaasti, niin en heti ensimmäisenä olisi kyllä sanomassa, että olen rakastunut, vaikka näin olisikin käynyt. Ensirakkaudelleni nimittäin kerroin rakastavani häntä ja sen jälkeen ensirakkaus kohteli minua tietoisesti tosi huonosti ja välinpitämättömästi. Sen jälkeen olen halunnut varmistua, että mies on "täyspäinen" ja vaikkei hän tunteisiini vastaisikaan, niin hän ainakin arvostaisi rakkaudentunnustustani. Haluan myös, että rakkaudella on jotakin elämismahdollisuuksia eli ihan toivottomassa tilanteessa en välttämättä tunnustaisi rakkauttani, jos en halua kehittää suhdetta eteenpäin.

Nykyinen mieheni ei ole vieläkään sanonut, että hän rakastaa minua, mutta hän kuitenkin on muutaman kerran kutsunut minua kullakseen ja rakkaakseen. Tiedän hänen katseestaan, että hän rakastaa minua, mutta hän pelkää sitoutua. Hän on myös kertonut, että hänen lapsuudenkodissaan ei tunteista koskaan puhuttu, joten hänen on vaikea puhua ylipäätään minkäänlaisista tunneista, joten en halua painostaa häntä.

Omakohtaisesti sanoin aluksi esim. rakastelun jälkeen, että tässä on maailman paras paikka ja tässä on hyvä olla. Saatoin myös sanoa, että hän on minulle tärkeä ja että tunteeni ovat tosi voimakkaat. Tämäntyyppisten juttujen jälkeen vasta viikkojen päästä päätin, että sanon rakastavani häntä kun sopiva hetki tulee. Kiusottelimme toisiamme ja kutitin miestä. Mies puhui jotain kiusaamisesta, jolloin sanoin, että en kai minä nyt kiusaisi, sillä mähän rakastan sinua. Oma rakkaudentunnustukseni tuli siis sivulauseessa, mutta olin iloinen, että sain sen sanottua. Sen jälkeen mies sitä kyllä saakin kuulla viikoittain!!!

 

[*Viilis*]

Suhteessa aina se toinen on voimakkaammin rakastunut kuin toinen. Siksi pidän etäistä linjaa. En halua olla se, "joka roikkuu" toisessa. Näin saan itse kuulla niitä rakkaudentunnustuksia, joihin en vastaa läheskään aina.

 

[*Ansku]

Kuulostaapa tutulta sinun tilanteesi. Minusta tuntuu kanssa välillä että alan liian riippuvaiseksi, kaipaan miehen seuraa koko ajan ja pelkään ettei hän ehkä haluakkaan olla kanssani. Se on se rakkaus, se on ihanaa mutta samalla kaikkein kiduttavinta mitä tiedän. Mies oli se joka ensin sanoi rakastavansa ja sitten minäkin sanoin niin hänelle. En jotenkin uskaltanut olla ensimmäisenä tunnustamassa rakkauttani, koska pelkäsin etten saa vastakaikua. Ihminen on silloin haavoittuvaisimmillaan kun paljastaa toiselle sydämensä.

Samanlaisten ajatusten kanssa olen painiskellut: tuleeko tästä mitään, haluaako mies olla kanssani vai ei, apua ei kai vain ole kyllästynyt. Kun toisesta alkaa pitää liikaa, alkaa myös pelätä menettämistä. Mutta olen yrittänyt rauhoittaa itseäni sillä, että mies menee jos on mennäkseen. Sille minä en mitään mahda eikä meitä siinä tapauksessa ole tarkoitettu yhteen. Ei auta vaikka kuinka paljon mietin asioita ja pelkään. On vain pakko tulla toimeen omien epävarmuuksien kanssa ja odottaa että asiat menevät eteepäin omalla painollaan. Kyllä se varmuus sieltä sitten tulee jossain vaiheessa. Tsemppiä sinulle ja ajattele sinäkin niin, että jos teidän jutusta ei tule mitään, niin ei ollut tarkoitettukaan ja sinua odottaa jossain se oikea, joka haluaa sinut omakseen loppuelämäksi

 

[Nöperö]

Ylipäätään kannattaa nauttia tässä ja nyt. Ei kukaan voi tietää, mihin suuntaan suhteenne kehittyy. Nauti miehestä äläkä turhaan maalaile piruja seinälle. Vaikka ero tulisi, sinulle jää muistot siitä kaikesta ihanasta, mitä olette kokeneet. Mahdolliseen eroon vaikuttaa myös toinen osapuoli. Turha siis miettiä, miten voisit olla ihanampi, haluttavampi ja ylivertainen, jottei mies jätä vahingossakaan sinua. Ole oma itsesi ja katso mihin se riittää.

 

[Lady in LOVE]

Kiitos vastauksista.
Nyt tässä vaan on käynyt sellainen ikävä käänne että tunteideni ilmaisu lamautti miehen ja hän ahdistui. Sanoi että ei ole oikeanlaista tunnetta. Sanoi ettei tiedä mitä pitäisi tehdä. Menin myös itse lukkoon. Hän ei halua päättää suhdettamme vielä ainakaan, mutta tuli surulliseksi siitä miltä hänestä itsestään tuntui (ahdistavalta) minun tunteiden ilmaisu.
Onko kenellekään käynyt näin? Onko mitään toivoa että hänen tunteensa vielä syttyisivät jos lakkaan ahdistamasta häntä yhtään enempää omien tunteideni ilmaisulla?

 

[toinen samanlainen]

Kiitos vastauksista.
Nyt tässä vaan on käynyt sellainen ikävä käänne että tunteideni ilmaisu lamautti miehen ja hän ahdistui. Sanoi että ei ole oikeanlaista tunnetta. Sanoi ettei tiedä mitä pitäisi tehdä. Menin myös itse lukkoon. Hän ei halua päättää suhdettamme vielä ainakaan, mutta tuli surulliseksi siitä miltä hänestä itsestään tuntui (ahdistavalta) minun tunteiden ilmaisu.
Onko kenellekään käynyt näin? Onko mitään toivoa että hänen tunteensa vielä syttyisivät jos lakkaan ahdistamasta häntä yhtään enempää omien tunteideni ilmaisulla?

Sanoisin niin että ei kannata lähteä tuolle tielle, jolla muokkaat omaa olemista ja sanomisia jotta toinen ei ahdistuisi... melkovarmasti siinä vaan myyt itsesi puoleen hintaan - niin sanotusti. Kyllä vielä tiellesi osuu mies, joka ei ahdistu vaikka kuinka tunteilet ja joka arvostaa sitä että uskallat laittaa itsesi peliin ja kertoa miltä tuntuu, ja jonka kanssa ei tarvitse miettiä jälkikäteen mitä tuli sanottua (tyyliin mitäköhän sen nyt ajattelee, ahdistuiko se tuosta tai tästä)... Älä lähde tuolle tielle... minä kerran sen kokeilin, ja lopputulos oli että mies etääntyi vielä enemmän ja minun itsetuntoni kärsi paljon isomman kolauksen, kuin mitä olisi jos olisin tajunnut aikaisemmin tilanteen toivottomuuden. Toisaalta elämässä usein oppii omien kantapäiden kautta, ei toisten... eli toisten neuvoja on kyllä ihan hyvä kuulla ja saada, mutta osaako niistä ottaa opikseen valintojan tehdessään on eriasia. Yleensä sitä vaan on hakattava päätään seinään itse, ennenkuin tajuaa että se pää hajoaa ennekuin seinä. Mutta tsemppiä sinulle ja lämpimiä ja myötätuntoisia ajatuksia näin netin välityksellä!

ps. tuosta omasta päänhakkaamisesta on nyt jo 4 vuotta... pään sain korjattua ;-) ajallaan ja löytyi reilu vuosi sitten myös se mies... ihana mies, joka ei ahdistu... ja jonka kanssa saan olla ihan oma tunteileva itseni... ja taakse päin kun katsoo, niin toisaalta ei harmita mikään... enhän olisi nyt se mikä olen, ilman noita kaikki 'kurjia' kokemuksia!

 

[Juulia36]

Olen seurustellut mieheni kanssa alle puoli vuotta. Muistan vastaavanlaisia tilanteita nuoruudestani; aluksi tutkailen miestä, mikä hän on miehiään, olen viileä ja itsenäinen. Olen iloinen oma itseni, elän omaa elämääni ja nautin omista jutuistani- aluksi. Kuten tälläkin kertaa. Miehen jatkuva soittelu ja innostuneisuus välillä hieman jopa ärsytti. Mutta nyt- whutum! Olen aivan yltiöpäisen rakastunut häneen, aivan niin rakastunut että tunnen fyysistä kipua kun en ole hänen lähellään. Ajattelen ja ikävöin häntä niin että sattuu. Tuntuu että henki salpaantuu kun alan miettimään että mitä jos hän ei tunnekaan ( niin kun ei varmasti näin voimakkaasti tunnekaan) minua kohtaan samoin? Hän on kuin huumetta, en ajattele muuta kuin häntä eikä mistään, edes työnteosta meinaa tulla mitään. Asumme eri kaupungeissa ja odotan vaan iltaa että hän soittaa. Ja kamala paha olo iskee kun alan miettimään että mitä jos hän ei soitakaan. Ja samaan aikaan kun omat tunteeni ovat kääntyneet tähän suuntaan, tuntuu että hän etääntyy minusta. Tunnustin (tosin paljon lievemmin ilmaistuna) että haluaisin olla enemmän yhdessä, ikävöin häntä ym. mutta hän ei vastaa samoin. Hän ei tule enää yhtä usein luokseni, ei soita jatkuvasti ym. Tuntuu että minusta on tulossa aktviisempi osapuoli, ja tälläisistä tilanteista ei ikinä ole hyvää seurannut. Silti rakastelemme ja harrastamme maailman upeinta seksiä kun näemme, hän pitää minua sylissään koko yön ja soittaa päivittäin ym. Kuitenkaan hän ei tai ilmaise mitään tuntemuksiaan, joten minäkään en uskalla. Ja tuntuu että kuolen tähän että joudun pitämään tälläisen palon ja poltteen sisälläni ja jutustelemaan arkipäiväisistä asoista. Onko hänen puoleltaan niin että yllättäen alkanut riippuvuuteni hänestä on saanut hänen ottamaan askeleen taaksepäin, kavahtamaan? Eikö hän puhu tunteistaan koska ei myöskään uskalla vai onko tämä tilanne jossa sanoja ei tarvita? En voi elää näin!! Sattuu kokoajan pelko että hän on poistumassa elämästäni. Haluaisin sen tietää jos asia olisi niin mutta miten sen kysyisin? Jos kysyn että aiotko jättää minut, laitan ajatuksen vireille jos hän ei sitä ollut aiemmin miettinyt! Auttakaa! Onko tämä normaalia? Mitä teen?

Olet varmasti iskenyt kätesi minun kultasuoneen. Siihen mieheen joka alussa soitti, oli aktiivisempi, laittoi posteja joissa kertoi kuinka paljon kaipaa. Sitten........ kaikki menikin päin helvettiä. Tuttavuus jota tulen katumaan lopunelämääni. Taustalta löytyi kieroutunut narsisti, joka on oppinut syyllistämään minua jokaisesta sanasta ja teosta. Inhottavin ihminen mitä maailmassa voi olla. Läpeensä paha ja itsekeskeinen. Olen täällä "ruikuttanutkin" kohtaloani, edelleen mietin, mietin, mietin ja mietin, yöt valvon, valvon ja valvon. En jaksa opiskella enkä keskittyä mihinkään. Muutaman kerran olen jo meinannut lopettaa opiseklun. VITUTUS on valtava. Kirjoituksesi on niin sataprosenttisesti samanlainen kuin minun elämä on ollut tämän miehen kanssa, varsinkin alussa. Kyseessä täytyy olla sama vittumainen paska. Pelasta itsesi ja ota takapakkia ja äkkiä, ettet joudu kärsimään niin kuin minä. Jaksamista sinulle, koska sitä tulet tuossa suhteessa tarvitsemaan.

 

[pettynyt miehiin]

Mulla kanssa oli tollanen mies. Yhdessä oltiin puoli vuotta. Eroon pääseminen vei vuoden. Kauanko te olette olleet yhdessä, tai olitte yhdessä?

 

[Juulia36]

Mulla kanssa oli tollanen mies. Yhdessä oltiin puoli vuotta. Eroon pääseminen vei vuoden. Kauanko te olette olleet yhdessä, tai olitte yhdessä?

Noin 4 vuotta. Olen miettinyt ja murehtinut ja viettänyt unettomia öitä hänen takiaan. Kunnes hän tänään soitti. En kysellyt kuulumisia sen enempää, ilmoitin vain, että homma on ohi ainakin minun osalta. Temppuili viimeisen kerran minulle. Toivotin hänelle vain kaikkea hyvää ja siinä se. Yritti selitellä sitä sun tätä, mutta sanoin että minulla on kiire, ei ole aikaa kuunnella, soita ystävillesi. Nyt on huomattavassti parempi ja helpottuneempi olo.

 

[LADY in love]

Tämän minun tapaukseni kohdalla käytös puhuu aivan päinvastaista kun sanat. Aivan käsittämätöntä. Olen kyllä varma että hän todella tarkoittaa ettei ole tunteita jos niin sanoo, vaikuttaa siltä että hän haluaisi niitä tunteita olevan mutta ei osaa selittää miksi niitä ei ole. Heti kun kysyin että otetaanko etäisyyttä, pohditaan rauhassa asioita hän alkoi käyttytyä yliavuliaasti, sanoi ettei tämä nyt ollut mikään eron julistus, halusi vaan olla rehellinen. En voi olla hänelle vihainen siitä jos ei ole tunteita, ihmettelen vaan miksi alkaa huolehtimaan minusta ja tekemään eteeni asioita joista kuka tahansa normaali ihminen voisi päätellä että kyse on syvästä kiintymyksestä? Sanoi että kyllähän hän minusta tykkää- jolla tarkoitti ettei kuitenkaan ole rakastunut sillä tavalla. Olen itsekin ihan sekaisin ja huomaan että tunteeni häntä kohtaa viilenee kohisten.En enää suunnittele ajatuksissanikaan mitään hänen kanssaan, en pyydä häntä luokseni, en soittele ym. Sellainen minun ilmeisesti pitäisi olla jotta hänen mielenkiintonsa säilyy: hän soittaa, päättää koska tavataan, jne. En tod. tiedä mitä tekisin. Vielä olisi toivottavasti mahdollista päästä helposti yli ( tai sellaisia toiveita elättelen..) mutta mietin että jos alan rakastua uudelleen lisää, minkälaiset seuraukset siitä syntyy.
Luin myös tuosta narsismista ja monet narsismin "oireet" osuvat häneen, toisaalta osan kohdalla hän on aivan päinvastainen. En edes tiedä onko hän narsisti vai onko hänen tarkoitusperänsä todella olleet vilpittömät kanssani mutta tunne ei vaan ole tullut?
Mietin myös että hänet oli kylmästi petetty ja jätetty ennen ennen kuin tapasimme. Olinko kosto exälle? Olen meinaa sellainen että hän voisi kuvitella exänsä tulevan mustasukkaiseksi minusta- kaikinpuolin. Minä itse vaan rakastuin.
Jotenkin tuntuu että ainoa keino pitää hänen mielenkiintoaan yllä on välinpitämättömyys ja vahvuus. En usko että pystyn siihen.

 

[Lady not so in love anymore..]

Ja yhtä on pidetty mekin puoli vuotta.. toiv. eroon pääseminen ei kestä yhtä kauaa. Mietin kokoajan että olen vahva, tehköön mitä tekee, hänhän tässä menettää, ym. mutta kuitenkin salaa itseltänikin toivon että hänen tunteensa roihahtavat ja ihme tapahtuu.
Haluaisin tietää onko kenelläkään kokemusta viiveellä roihahtaneesta todellisesta rakkauden palosta- vai olenko naiivi toiveeni suhteen?

 

[toi ei ole rakkautta usko pois]

Noin se menee suhteen alussa mies on se aktiivisempi osapuoli ja naista voi jopa alkaa ärsyttää miehen soitto /viesti pommitus...
Muttta,sitten osat vaihtuu kun mies ottaa etäisyyttä,naisesta tulee yht'äkkiä riippuvainen p***a miehen suhteen,alkaa kyttää vain sitä puhelinta elikkä,koska se soittaa?
Kummallista...
been there done that..

En enää ikinä ala olla se osapuoli joka alkaa jahtaa miestä joka ottaa etäisyyttä mutta,silti haluaa seurustella kanssasi..
Yhteydenpito pitää olla molemminpuollista hommaa,muuten varsinkin NAISILLA voi käydä huonosti niin kuin sulla alkaa jo mennä miehen suhteen sust on tullut läheisriippuvainen,ennen niin itsenäisestä naisesta jolla oli ihana oma elämä ei pään vaivaa jostakin tyypistä,mutta nyt mielirauhakin mennyt p*******n yhden tyypin takia.
ja ps: jotkut tyypit ottaa tahallaan etäysyyttä koska ne tietää että nainen alkaa ihmetellä miksei se soita tai miksei se tule enää käymään niin usein??? koska mies tietää että nainen alkaa roikkua perässä,miehet tekee susta tommosen jos et varo..

Ei kiitos mulle enää koskaan tuollaista suhdetta!molemminpuollista hommaa sen pitää olla en ainakaan ala vinkua 'enää'jonkun tyypin perään jos ottaa etäisyyttä syy voi olla mikä tahansa niin onko tuo rakkautta? en usko! omalle kullalle ei aiheuteta ahdistukohtauksia! niin kuin sulla on jo alkuperäinen..
' Jotenkin tuntuu että ainoa keino pitää hänen mielenkiintoaan yllä on

välinpitämättömyys ja vahvuus. En usko että pystyn siihen."

No jos tyyppi on oikeasti tommonen mitä kuvailit niin joo kyllä vaan pystyt siihen!
Mieti vain että,onko tuollainen käytös rakkautta? tommosta yksipuolllista hommaa? sanoo vielä ettei tunne samoin siis? ei ole rakkautta. on vaan kivaa hengailla sun kaa joskus,paremman puutteessa näes ja kestäkööt aikansa.
tuo tyyppi ei vaan ole tarkoitettu sulle.

 

[se.............]

ja muista mies sanoo sinulle, ettei tunne sinua kohtaan samoin mutta, kelpaat kyllä panopuuksi,ja tyydyt että se tulee joskus paijaa sinun päätä,mieti vähän jooko?
unohda mokoma,elä ota siihen enää yhteyttä pysy kovana toi mies ei ole oikea mies sinulle.

u want?

 

[hmm.........................]

aina samat panopuu jututu, etkö muuta keksi. aivan varmasti ap merkitsee muutakin miesystävälleen kuin pelkkää panemista, kaikki ei vain etene suhteessa samallalailla.
se.......... sinä taidat olla miehille pelkkä panopuu kun jatkuvasti toisia sillä nimellä nimittelet, sun tyylin tuntee jo.

 

[Lady in LOVE]

Sitäpä juuri mietin että mitä merkitsen hänelle?
Meillä on aivan taivaallista seksiä, joten sekin saattaisi riittää syyksi, mutta hän on kuitenkin esitelly minut koko suvulleen, ystävilleen, kertonut minusta kaikille, vielä hetki sitten suunnitteli kanssani matkaa ensi syksylle, aikaisemmin pyytänyt muuttamaan luokseen ym. Ja nyt yhtäkkiä ei tunnu miltä pitäisi. Miten voi muuttua noin yhtäkkiä? En ole ihmetellyt rakkauden tunnustusten puuttumista koska teot puhuvat puolestaan eikä muutaman kuukauden jälkeen ole välttämätöntäkään alkaa puhumaan rakkaudesta.
Taistelen kokoajan itseni kanssa että en ota yhteyttä ja se tuntuu järjettömältä olla ottamatta kun olen aina ajatellut että pitää tehdä sen mukaan miltä tuntuu.
Ihan kun tässä olisi jokin valtataistelu, kumpi pysyy jäätävänä pidempään.
En voi uskoa että tilanne meni tälläiseksi, hän ei tod. vaikuta yhtään ihmiseltä joka toimisi näin! Hän on itsekin hämillään, ainakin oli olevinaan.
Lisäksi pelkään että tälläinen etäisyys ja välinpitämättömyyden TEESKENTELY (ainakin mun puolelta) tuhoaa lopuullisesti kaiken. Että menee liian pitkälle tällänen coolistelu. Jos jutellaan, jutellaan ihan niitä näitä. Kumpikaan ei ota puheeksi koska tavataan, ym. Onko asia niin että hän ei ota koska ei halua tavata, minä en ota koska en halua olla ruikuttaja joka kyselee kokoajan koska tulet. Ja näin emme tapaa kohta ollenkaan enää. Pitäisikö taistella ja yrittää sen sijaan että vetäytyy omiin oloihinsa itkemään ja nuolemaan haavojaan? Kun tietäisi!!!

 

[vuoh.]

plaah................

sulle voi kirjoittaa loputtomiin mutta,ei sulle neuvot auta.

Vaikka äijä on tehnyt sulle jo ihan selväksi ettei sitä kiinosta,ei ainakaan "niin kuin kuuluu.
" Pelasta itsesi ja ota takapakkia ja äkkiä, ettet joudu kärsimään "
just noin.

 

[ymmärrys]

Minua ainakin vaivaisi ap. lailla kun on jo ihastunut ja toinen ei vaan ole. Mutta tosiasia on tuokin että mies ei sittenkään ole se sinun ykkönen tasavertainen kumppani. Tyttöystävälläni oli monesta miehestä oiva esimerkki 4 kk aikoihin alkoi hiipumaan jos on ukkomies, vaikka oltiin ensin niin rakastuneita että.
Usko ap. niin kuin minäkin lopulta uskoin aikanaan että tuollainen suhde loppujen lopuksi näivettää ne oikeat tunteetkin itseltäsi.
Niimpä tulet potkimaan monet hyvätkin miehet läheltäsi ennen kuin toivut.
Nämä tyypit ihan oikeesti on niitä tunnevammaisia jotka vammansa ovat saaneet entisiltä vaimoilta rakkailtaan ja kostavat sen alitajuntaisesti uudelle naiselleen.

Tämä minunkin ex on nykyään vain kahvituskaveri. Kiva jutella mutta eip sen enempää..niin ja takaa paljastui avo(ent.avioliitto) saman naisen kanssa vaikka viralliset puh.luettelo osoitteet olivat ihan muualla. Os. rekisterin kautta sitten tuli bingo ja kuvasin herran exänsä kanssa. Nykyisin muistankin aina kysyä mitä vaimolle kuuluu ??

 

[yks]

Sitäpä juuri mietin että mitä merkitsen hänelle?
Meillä on aivan taivaallista seksiä, joten sekin saattaisi riittää syyksi, mutta hän on kuitenkin esitelly minut koko suvulleen, ystävilleen, kertonut minusta kaikille, vielä hetki sitten suunnitteli kanssani matkaa ensi syksylle, aikaisemmin pyytänyt muuttamaan luokseen ym. Ja nyt yhtäkkiä ei tunnu miltä pitäisi. Miten voi muuttua noin yhtäkkiä? En ole ihmetellyt rakkauden tunnustusten puuttumista koska teot puhuvat puolestaan eikä muutaman kuukauden jälkeen ole välttämätöntäkään alkaa puhumaan rakkaudesta.
Taistelen kokoajan itseni kanssa että en ota yhteyttä ja se tuntuu järjettömältä olla ottamatta kun olen aina ajatellut että pitää tehdä sen mukaan miltä tuntuu.
Ihan kun tässä olisi jokin valtataistelu, kumpi pysyy jäätävänä pidempään.
En voi uskoa että tilanne meni tälläiseksi, hän ei tod. vaikuta yhtään ihmiseltä joka toimisi näin! Hän on itsekin hämillään, ainakin oli olevinaan.
Lisäksi pelkään että tälläinen etäisyys ja välinpitämättömyyden TEESKENTELY (ainakin mun puolelta) tuhoaa lopuullisesti kaiken. Että menee liian pitkälle tällänen coolistelu. Jos jutellaan, jutellaan ihan niitä näitä. Kumpikaan ei ota puheeksi koska tavataan, ym. Onko asia niin että hän ei ota koska ei halua tavata, minä en ota koska en halua olla ruikuttaja joka kyselee kokoajan koska tulet. Ja näin emme tapaa kohta ollenkaan enää. Pitäisikö taistella ja yrittää sen sijaan että vetäytyy omiin oloihinsa itkemään ja nuolemaan haavojaan? Kun tietäisi!!!

Ladylle ja Juulia36:lle:

If you love someone, set him free. If he comes back, he is yours. If he doesn't, he never was.

 

[jotakin]

Entäpä, jos mies on ollut sinuun voimakkaasti ihastunut, mutta kun into vähän hiipuu, niin hän kuvittelee, että sen valtavan ihastumisen pitäisi vain jatkua ja jatkua ikuisuuksiin?

Tai entä jos hänen omasta erostaan on sen verran lyhyt aika, että hän ei tunnista tunteitaan eikä uskalla sitoutua sinuun? Onko mahdollista, että hän jollakin tasolla olisi vielä henkisesti kiinni exässään? Tällaisessa tilanteessa "laastarisuhde" auttaa pääsemään irti edellisen suhteen tuskasta, mutta se ei helpota sitä seikkaa, että tunteita on päättyneeseen ja alkaneeseen suhteeseen, jolloin tunnemylläkkä on valtava.

Oletko kysynyt mieheltä, onko hän koskaan ollut rakastunut? Jos hän myöntää, että on joskus rakastanut exää, muttei rakasta sinua, niin sitten on vain pakko vetäytyä suhteesta.

Toisaaltahan on hienoa, että mies myöntää todelliset tunteensa. kamalampaa olisi se, että hän valehtelisi rakastavansa ja sitten jossakin vaiheessa tulisi romahdus ja hän paljastaisi, ettei oikeasti koskaan rakastanutkaan. Olen jostakin lukenut, että miehet syttyvät asioihin hitaammin kuin naiset. Vastaavasti heidän tunteitaan on sitten vaikeampaa muuttaa eli naisten rakkaus hiipuu nopeammin kuin miesten. Voisiko hän vain olla hidas syttymään?

Onko mahdollista, että mies ei uskalla tunnustaa rakkauttaan, koska hän pelkää, että siitä seuraisi heti avioliitto, lapsi, asuntolaina ja kaikki muut sitoutumiset? Ehkä hän haluaa vain nauttia elämästä ja yrittää elää helppoa elämää.

Kannattaa myös huomata, että miehelle on ihan tyypillistä jojoiluliike. Rakastunut nainen usein haluaa olla miehen kanssa koko ajan, mutta jos miehen pakottaa samaan, mies ahdistuu. Miehen pitää päästä joskus etääntymään. Kun hän on erossa rakkaastaan, hän tuntee taas kaipuuta ja kokee sitä kautta uudelleen rakastumisen tunteen.

Vastaavantyyppinen ilmiö naisella on muuten se, että nainen kokee rakkauden olemassaolon mieheltä epävarmaksi. Siksi nainen haluaa, että mies tunnustaa uudestaan ja uudestaan rakkauttaan naista kohtaan. Kun mies kehuu naista, mies sillä tavoin "tankkaa" naisen hetkellistä heikkoa hetkeä, jolloin hän haluaa kokea ja tuntea olevansa rakastettu. Jos miehen etääntymisen kaipuu ja naisen "halipula" osuvat samaan aikaan, siitä voi tulla todellinen kiistan paikka, kun mies haluaa lähteä kavereiden kanssa vaikka baariin ja nainen haluaa hellittelyviikonloppua kotona.

 

[Lady in l]

Suurkiitokset kaikille minua tukeneille elleille.
Tästä on ollut suuri apu. Aikani sinniteltyäni olemaan soittamatta en voinut enää pidätellä itseäni. Olin niin ahdistunut että tuskin pystyin hengittämään.
Soitin ja kerroin miltä minusta tuntuu ja että haluaisin selvyyden asioihin ja että se että joudun kokoajan pohtimaan omassa päässäni mitä meille on tapahtumassa hajottaa minut ym.
Sitten kävi ilmi että syynä vetäytymiseen , tunteiden epävarmuuteen ym. on minun oma huono käytökseni menneenä viikonloppuna.
Olin käyttäytynyt lapsellisesti ja typerästi. Humalassa.
Ja itse ajattelin että epävarmuus johtuu minusta itsestäni kokonaisuutena.
Jos emme olisi keskustellut asiaa selväksi, olisin tullut aivan kohta hulluksi.
Sanoi ettei minun tarvitse huolehtia muusta kuin siitä etten enää ole yhtä typerä ja holtiton alkoholin kanssa.
Tämä oli rangaistus minulle. Rankimman kautta.
Jos asiat kääntyvät parhain päin, tiedän ainakin että hän on minulle todella tärkeä. Sen tämä osoitti. Tuska oli niin kova.

 

[naisia!]

Jos suhde alkaa jo alussa noin huonosti miehen puolelta niin ei siitä mitään hyvää seuraa ei varsinkaan sille naiselle joka jää kuitenkin roikkumaan!
esim. soittaa / lähettää textareita tyypille.

Siis lopettakaa jo tommonen vuodatus yhdestä tyypistä!
ja jos otat tyyppiin vielä yhteyttä vaikka se sano sulle jo ettet kelpaa sille,joo lue,ET KELPAA 100% sille mutta se VAIN tykkää ,niin pönkität vain se EGOA!

Jos haluat jotakin vakavampaa niin heivaa tuollainen tyyppi.

Voitte ottaa rennostikin ja vain nauttia elämästä ihanista hetkistä se tyypin kanssa joskus yhdessä!

miksi?

No,Koska tiedätte itsekin ihan hyvin sydämessä ettei tuo mies teille se oikea mies ole !
tiedät ettei tosta mitään vakavampaa seuraa siis?

Have Fun sen tyypin kaa! tai heivatkaa tommoset tyypit jossette kestä!

 

[Puhas]

et sille jostain syystä riitä. Anna sen olla. Se on sen tappio.

 

[ellelle]

"Sitten kävi ilmi että syynä vetäytymiseen , tunteiden epävarmuuteen ym. on minun oma huono käytökseni menneenä viikonloppuna.
Olin käyttäytynyt lapsellisesti ja typerästi. Humalassa.
Ja itse ajattelin että epävarmuus johtuu minusta itsestäni kokonaisuutena."

Miehelle on syntynyt sinusta kuva, ehkäpä todellista todellisempi. Se panee hänet miettimään. Ainakaan hän ei pidä sinua enää täydellisenä, ehkäpä on havainnut vikoja ja huomauttamista enemmänkin. Ei sellaista heti kerrota. Et voi tietää miehen ajatuksia kaikesta, onko edes seksi hänelle taivaallista. Aluksi pientä kaiverrusta ajatuksissa, joka voi merkitä myös rakkauden loppua. Ajatukset muuttuvat kun oppii tuntemaan toisen...

Ja oletko varma, ettei oma yltynyt rakkaudentunteesi ole vain pelkoa. Pelkoa siitä, välittääkö toinen sinusta virheinesi ja pelkoa menettämisestä. Kirjoituksesi jotenkin viestii sellaista paniikkia.