Missä kannattais myydä kankaita?

Fäbrik
Kankaat on mullekin ongelmallisia. Vuosikaudet olen ostanut metreittäin "ihanaa ja tuikitarpeellistakin, ainakin tulevaisuudessa" -kangasta ja vaikka en enää pariin vuoteen ole saanut uutta ostaa, ratkeavat kaikki mahdolliset säilytyspaikat.


Alkuperäinen kirjoittaja Nalkuttava Talonmies:
Kirpparilla? Tusinakankaasta pyydän vähän, merkkikankaasta vähän enemmän (mutta en kuitenkaan hirvittävästi).
Tuon mukaan minäkin eläisin ja tuon mukaan myös ostan. Tusinakankaita ostin kirpputorilta maksimissaan euron metrihinnalla ja merkkikankaiden tuli olla reilusti alle puolet kaupan hinnoista. Ellei noin ollut, en ostanut. Huviksenihan minä kankaita pääasiassa ostin, joten mikäli eivät ns. taivaasta tipahtaneet, hain kaupasta kankaan, joka oli juuri, eikä vain melkein, oikeanlainen ja oikean mittainen. Esim. huuto.netissä kankaan lähetyskustannuksista saattaa tulla niin kovat, että jo ne tuntuvat kankaan ominaisuuksiin nähden liian kalliilta, vaikka itse kankaan osuus olisi yhden pienen euron.

Jos omista kankaista täytyy joskus alkaa luopua, kysyn todennäköisesti lahjoituskohdetta ensin lähipiiristäni ja ellei kukaan kankaita tarvitse, vien lahjoituskirpputoreille.

Vanhat kotimaiset kankaat ovat mielestäni asia erikseen. Ne voisivat hyvin mennä kaupaksi esim nettihuutokaupoissa. Vanhaa Marimekkoa, Finlaa, Tampellaa jne joku voi mieluusti haluta nostalgiasyistä tai keräilymieltymyksenä.
 

Yhteistyössä