Missä vaiheessa raskautta...

[sukka]

Eli missä vaiheessa raskautta huomasitte itsessänne tunteen että tuleva vauva on todellakin nyt paljon tärkeämpi kuin sinä itse? Vai tuliko tunne vasta syntymän jälkeen ja missä vaiheessa? Huomaako asian vain joku kaunis päivä vai "kasvaako" siihen??

Huolettaa, rv 20 meneillään eikä vielä oikein fiiliksiä suuntaan tai toiseen.. Toki vauva on toivottu ja odotettu

 

[a]

Vasta sitten kun vauva oli syntynyt tuli itselle se olo, itseasiassa se vaan kasvoi koko ajan mitä isommaksi tyttö kasvoi

 

[vieras]

syntymän jälkeen osaan vasta kiintyä lapseen.

 

[vieras]

Tätä ei nyt taas varmaan saisi sanoa...

Mulla kesti syntymänkin jälkeen pari kuukautta ennenkuin kiinnyin vauvaan. Aluksi jopa inhosin hetkittäin koko vauvaa...

Nyt 4,5 kk poikani on minulle tärkein ja rakkain koko maailmassa!

 

[vieras]

Tätä ei nyt taas varmaan saisi sanoa...

Mulla kesti syntymänkin jälkeen pari kuukautta ennenkuin kiinnyin vauvaan. Aluksi jopa inhosin hetkittäin koko vauvaa...

Nyt 4,5 kk poikani on minulle tärkein ja rakkain koko maailmassa!

Tämän kun moni muukin äiti tunnustaisi, ei olisi niin paljon synnytyksen jälkeistä masennusta. Oikeasti moni masentuu, koska odotukset ovat liian korkealla ja tuntee huonoutta jos ei heti ole ylirakastunut. Joillakin se kypsyy hitaasti, joillakin jo raskausaikana

 

[hei]

Muutama kuukausi syntymän jälkeen. Vaikka raskaus oli toivottu ja rakastin vauvaa jo, kun oli vatsassa, yhtäkkiä synnytyksen jälkeen se tuntuikin ihan vieraalta enkä oikein tiennyt, mitä tuntea.

Mut pari kuukautta ja :heart:

 

[Je]

Minulle esikoista odottaessa ei oikein kiintymystä tullut, vasta kun vauva syntyi ja oli kulunut päivä tai kaksi, tuli tunne, että tämä on minun, tätä ette vie.

Toista lasta kun aloin odottamaan, tuli tuo tunne jo odotuksen aikana, tarkkaa ajankohtaa en osaa sanoa, mutta tosi pian.

Ja tuo tunne senkun kasvaa kasvamistaan sitä mukaa, kun lapset varttuu.

 

[asiaa myös pohtinut]

Tämän kun moni muukin äiti tunnustaisi, ei olisi niin paljon synnytyksen jälkeistä masennusta. Oikeasti moni masentuu, koska odotukset ovat liian korkealla ja tuntee huonoutta jos ei heti ole ylirakastunut. Joillakin se kypsyy hitaasti, joillakin jo raskausaikana[/quote]

Itse olen ajatellut ihan samaa. Kun odotin esikoista, luulin rakastavani häntä jo silloin. Mutta sitten kun hän syntyi, ei vaan oikeen tuntunutkaan miltään. Loppuraskaus oli kuin joku sairaus, josta synnytys parantaa. Ja kun synnytys on ohi, luulee että helpottaa. Mutta siitähän se urakka vasta alkaa! Ja oikeasti se uusi vastasyntynyt vauva on ihan outo ihminen johon pitää tutustua, että sitä oikeasti voi rakastaa. Vaikka en tiedä, kyllä jotkut väittää rakastavansa heti, mutta itsellä kahden lapsen kanssa on kummallakin kerralla mennyt jonkun aikaa, että voi sanoa että rakastaa lasta. Toki sellainen suojeluvaisto löytyy aika pian, mutta rakkaus on mielestäni eri asia.

 

[Chala]

Esikoisen kohdalla olin tosi kiintynyt pikku masuvauvaani jo aika aikaisesta vaiheesta, mutta ei sitä oikein hahmottanut että sieltä tosiaan tulee oikea pieni ihminen. Tyttö syntyi illalla ja vasta aamuyöllä sain hänet viereeni kun oli lämpökaapissa hakemassa vähän vauhtia. Siinä vauvan kanssa köllötellessä alkoi herätä että hei täähän on oikeasti mun pieni ihminen ja vajaa 3vrk synnytyksestä kun päästiin kotiin iski oikein voimalla se äitiys ja ihan järkyttävä suojelemisvimma omaa pientä ihmettä kohtaan :heart:

Toista odottaessa vasta tosi lopussa on alkanut tulla se fiilis että hei mehän saadaan kohta lapsi, jotenkin ei ole kerennyt keskittyä koko raskauteen ollenkaan ajatustasolla. Luotan siihen että vaikka se ylitsevuotava rakkaus ei vielä ole syttynyt eikä välttämättä syty heti syntymän jälkeen, tulee se jossain vaiheessa