missä vaiheessa kertoisin lapselle , että hänellä on bio-isä jossain maailmalla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nyt 3 vuotta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

nyt 3 vuotta

Vieras
lapsi on elänyt siiinä uskossa, että mieheni on lapseni isä. Oikea isä ei kuitenkaan ole koskaan ollut lapseni elämässä mukana, muuta kuin elarien muodossa. Onko synti jättää kokonaan kertomatta, koska isä ei tosiaan välitä, eikä ole tietoa, missä nykyisin asuukaan. Lapseni kutsuu miestäni isäkseen, ja mieheni lastani pojakseen.
 
Kyllä lapsella on oikeus tietää totuus. Tuo on kuitenkin oleelllinen ja tärkeä tieto!!! Mitä aikaisemmin sen kertoo sitä helpompi se kai on käsitellä/hyväksyä ettei se tule yllätyksenä 15-vuotiaalle tai 50-vuotiaalle, sillä jossain vaiheessa se kuitenkin paljastuu ja silloin lapsi voi katkaista välit vaikka äitiinsä joka on tuollaisen valheen pitänyt omana tietona!
 
Kyllä lapsella on oikeus tietää totuus. Tuo on kuitenkin oleelllinen ja tärkeä tieto!!! Mitä aikaisemmin sen kertoo sitä helpompi se kai on käsitellä/hyväksyä ettei se tule yllätyksenä 15-vuotiaalle tai 50-vuotiaalle, sillä jossain vaiheessa se kuitenkin paljastuu ja silloin lapsi voi katkaista välit vaikka äitiinsä joka on tuollaisen valheen pitänyt omana tietona!


yritän vain suojella lastani pahalta, miksi kertoa tuntemattomasta miehestä, joka ei välitä
 
Onko sen ny kiva romuttaa lapsen usko isään?

Aikuisena saattaa ymmärtää tai sitten ei äitinsä itsekkyyden tehdä lapsi miehelle, joka ei ole mukana lapsen elämässä. Siis sellainen nainen joka jo raskaustestiä tehdessään tietää jäävänsä ainoaksi huoltajaksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ilkeä olen;22421410:
Onko sen ny kiva romuttaa lapsen usko isään?

Aikuisena saattaa ymmärtää tai sitten ei äitinsä itsekkyyden tehdä lapsi miehelle, joka ei ole mukana lapsen elämässä. Siis sellainen nainen joka jo raskaustestiä tehdessään tietää jäävänsä ainoaksi huoltajaksi.


millaiseen isään, kun ei ole sitä bioisää, vaan nykyiseni on isänä paras mahdollinen ja ansainnut tittelinsä, toisin kuin hulttio-isänsä.
 
Missään vaiheessa en varmasti olisi valehdellut lapselle asiasta. Kertoisin viimeistään siinä vaiheessa kun lapsi ymmärtää se että hän myös biologisesti tarvisee sekä äidin että isän eli silloinkun lapsi kiinostuu miten hän on perheeseen syntynyt tai tullut, jokatapauksessa hyvissä ajoin ennen kouluikää.
 
Minä kertoisin vasta aikuisena, ehkä parikymppisenä. Miksi pikkulapsen maailmankuvaa pitäisi järkyttää tuollaisella asialla,millä ei ole mitään käytännön merkitystä lapsen elämään. Kertoisin vasta sitten kun lapsi kykenee asian ymmärtämään ja pystytte oikeasti asiasta keskustelemaankin.
 
Tuskin lapselle kannattaa asiaa kertoa ennen kuin tämä edes ymmärtää TÄYSIN sen mitä bio-isä tarkoittaa. Eli tietää oikeasti sen, mistä ja miten lapset tulevat. Toisaalta mitä nuorempana kertoo, niin asian varmasti pystyisi selittämään jotenkin "kauniimmin", eikä lapsi osaisi ehkä kyseenalaistaa asiaa niin paljon. Ehkä? Eli voisi tyyliin puhua siitä, että vaikka joskus lapsi saa alkunsa jostain toisesta miehestä, niin lapsen oma rakas isä on kuitenkin se, joka häntä on kasvattanut, ja joka hänestä on pitänyt huolta tms.
 
Komppaan edellisiä; mahdollisimman pienestä pitäen kannattaisi kertoa, jotta lapsi ei koe, että hänelle on valehdeltu tai asiaa on salailtu. Asia ei välttämättä ole mitenkään iso juttu jos sen on aina tiennyt, mutta myöhemmin selvittyä se voi olla todella iso asia käsiteltäväksi.
 
Kannattaa kuitenkin huomioida, että jossakin tilanteessa bio-isä ehkä haluaakin tavata lapsensa. Sain käsityksen, että hän kuitenkin maksaa elareita, ymmärsinkö oikein?
 
ja lapsellanihan on isä, paras mahdollinen

No jos ja kun näin on, niin silloin ehkä tosiaan harkitsisin asian kertomista varsin pian. En usko että asia horjuttaa pienen lapsen elämään niin paljon, kuin vaikka teini-ikäisen. Eli heti kun lapsi ymmärtää, mistä vauvat tulevat, niin voisi minun mielestä asian kertoa.

Hyvä tilanne voisi olla joku sellainen kirjanlukemishetki, jossa käsitellään asiaa, siis vauvojen saamista (lapsen tasolla). Siitä voisi lähteä juttelemaan, että "tiedätkö, äiti sai aikanaa sinun vauvasiemenen (heh, tai mitä nyt haluaakin käyttää) "Mikko" sedältä, josta äiti tykkäsi silloin paljon. Mutta sitten äiti tapasikin isäsi, kun olit vielä mahassani ja rakastui isään ja isä rakastui sinuun ihan hurjasti. Ja halusi olla sinun isäsi."

Jotain siis tuon tyylistä.
 
meillä ei tavallaan sitä koskaan salailtu
sitten lapsen ollessa 8v hän alkoi kyselemään asiasta enemmän ja sitten asia jäi taas moneksi vuodeksi

murrosiässä asia tuli esille taas, ei lapsi bio-isäänsä halunnut tavata mutta kritisoi "uusperhettämme" ja kasvatti-isäänsä hyvin paljon
 
ja lapsellanihan on isä, paras mahdollinen

Siitä minun mielestäni ei olekkaan kysymys että hänen pitäisi luopua isästään. Tässä tapauksessa luulisin että bio-isä tolellakin on vain biologiaa ja osa geneettisiä juuria. Asia vain täytyy osata lapsellekin selittää siten että hänellä ei ole mitään syytä luopua isästä, joka hänellä on nyt todellisena.
 
maksaa pakosta elarit, muuta sidettä ei ole, eikä tule olemaan, välillämme satoja kilometrejä

Kannattaa muistaa, että bio-isälläkin on oikeuksia, eikä vain velvollisuuksia. Eikä kukaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Sellainenkin saattaa tulla eteen, että jonkun sairauden takia olisi hyvä selvittää myös isän perimä. Mun mielestäni kannattaa varautua kaikkeen. Salailusta ei ole hyötyä.
 
Jos itse olisin saanut tietää vasta teininä tai aikuisiällä, ettei oma isäni olisikaan biologinen isäni, olisin kokenut itseni todella loukatuksi, koska noinkin tärkeä asia olisi minulta pimitetty. Tieto olisi myös ollut todellinen kriisin paikka ainakin minulle (mitä se ei olisi ollut jos olisin asiasta tiennyt jo lapsena). Mielestäni kertomatta jättäminen ei ole lapsen edun mukaista eikä todellakaan suojelua. Eikös adoptiolapsillekin nykyään kerrota adoptiosta aika avoimesti?
 
Mieli voi muuttua jos lapsi on vasta 3-vuotias, eikä ne kilometrit silloin esteenä ole. Mitä jos sinulla tulee ero nykyisen miehen kanssa?

sitten eroaisimme, kuin kuka tahansa ydinperhe, eli selittäisin lapselle, että äiti ja isä erosivat, mutta silti tapaa isäänsä säännöllisesti, kuten tapahtuisikin :) mieheni on todella kuin isä lapselleni. en ymmärrä miten tämä elämään kuulumaton bio-isä tähän asiaan liittyy.
 
voin omasta lapsuuden kokemuksesta sanoa suoraan että kyllä lapselle pitää kertoa tälläiset asiat, ei lapsi ole mikään mimosa-kukka jota pitää varjella kaikelta, sitä kovempaa ne asiat iskee sitten jos venyttelee pitkälle aikuisiälle kertomista. saattaa jopa mennä luotto omaan äitiinsä kun pimittänyt niinkin tärkeää asiaa. lapsille voi kertoa aika paljon asioita jo yllättävän nuorena, kun osaa sen tavan kertoa ja perustella / kertoa taustoja, että lapsella on sitten helpompi ymmärtää. jokainen siihen kykenee kun ennalta miettii miten sen tekee.
 
En tajuu mikä siin on ollu niin hankalaa sanoo et äiti on tehny sut toisen miehen kanssa,ja se toinen mies on sun isäsi.
Saahan poika silti kutusa nykysitä miestäs isäkseen.

Miksi pitänyt ylipäätään valehdella,ja viel jatkaa sitä valehteluu.
Hallaa sä vain lapselles teet,vaik ehkä yritätkin suojella...mut miltä?
 
[QUOTE="mie";22421559]No jos ja kun näin on, niin silloin ehkä tosiaan harkitsisin asian kertomista varsin pian. En usko että asia horjuttaa pienen lapsen elämään niin paljon, kuin vaikka teini-ikäisen. Eli heti kun lapsi ymmärtää, mistä vauvat tulevat, niin voisi minun mielestä asian kertoa.

Hyvä tilanne voisi olla joku sellainen kirjanlukemishetki, jossa käsitellään asiaa, siis vauvojen saamista (lapsen tasolla). Siitä voisi lähteä juttelemaan, että "tiedätkö, äiti sai aikanaa sinun vauvasiemenen (heh, tai mitä nyt haluaakin käyttää) "Mikko" sedältä, josta äiti tykkäsi silloin paljon. Mutta sitten äiti tapasikin isäsi, kun olit vielä mahassani ja rakastui isään ja isä rakastui sinuun ihan hurjasti. Ja halusi olla sinun isäsi."

Jotain siis tuon tyylistä.[/QUOTE]

Jotain tällasta itseki olisin ehdottanu.
 
Minä taas omasta kokemusesta sanoisin, että miksi sotkea selkeää kuviota ja järkyttää lapsen mieltä, jos ei kerran alun alkaenkaan ole kerrottu. Miksi tehdä miehestä joka haluaa olla isä erillinen yksikköön (mikä tulee taatusti jossain vaiheessa ilmi murrosiässä) ja toisaalta lapsesta erillinen osa jos saattekin nykyisen miehen kanssa yhteisiä lapsia. En olisi tehnyt mitään sillä tiedolla, että minulla on velipuoli. En ole koskaan häntä tavannut, enkä tule tapaamaan. Kyseistä veljeä ei myöskään löydy virallisista papereista, joten en voikaan saada tietoa jos en ala kysellä. Mutta minun mieleni saatiin moneksi vuodeksi sekaisin, kun mummo koki tarpeelliseksi kertoa asiasta.

Ennemmin katkaisin sen elarinkin, miksi pitää edes viimeistä sidettä mieheen, joka ei halua olla lapsen elämässä mitenkään tekemisissä. Miksi vereen pitäisi olla kytköksissä vaikka henkilö sen sisässä ei halua? varsinkin jos lapsella kerran on isä.
 

Yhteistyössä