Mirena ja iho-ongelmat?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja atoopikko
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

atoopikko

Vieras
Mulla ollut Mirena nyt puoli vuotta ja nyt vasta alan hitaasti laskea 1 + 1... Minkälaisia iho-ongelmia Mirena on teilla muilla aiheuttanut? Vai onko aiheuttanut mitään iholle?

Mulla on ihan kamalasti epäpuhtauksia ihossa ollut siitä asti, kun kierukka asennettiin. Ne tajusin jo vähän aiemmin liittää siihen kierukkaan. Mutta nyt tajusin, että mun atooppisen ihottuman oireet on tulleet aivan mahdottomiksi myöskin siitä asti, kun kierukka laitettiin. Ekana tietenkin ajattelin, että onpa poikkeuksellisen paha ihottuma tänä talvena, kun kerran ne oireet alkoivat paheta alkutalvesta, mutta kun ei ne tunnu paranevan ollenkaan nyt kesälläkään, niin nyt aloin miettiä, että voiko tämäkin johtua siitä kierukasta?

Onko muita, joilla on atooppinen iho ja Mirena? Miten teillä toiminut? Entä muita, joilla olisi ollut tuhottomasti epäpuhtauksia Mirenan vuoksi?
 
Mulla oli ihan järkky iho Mirenan aikana ja onneton tajusin sen vasta vuosien jälkeen! Iho oli aivan erilainen ennen ja jälkeen kierukan kuin sen aikana. Se vaikuttaa monelle muullekin ihoon!
 
Mirena on aiheuttanut minulle aknea. Ei mitään kamalan vahvaa mutta selvästi on huonommassa kunnossa iho nyt kuin ennen Mirenaa. Tämä ei tosin ole tullut yllätyksenä sillä molempien raskauksien ja imetysten aikana minulla on ollut todella huonossa kunnossa iho eli siis finninen. Lääkäri varoittikin, että jos kerta tällaiseen hormooniakneen on taipumusta, niin silloin tästä Mirenasta voi seurata samaa.
 
[QUOTE="mie";26491708]Mulla oli ihan järkky iho Mirenan aikana ja onneton tajusin sen vasta vuosien jälkeen! Iho oli aivan erilainen ennen ja jälkeen kierukan kuin sen aikana. Se vaikuttaa monelle muullekin ihoon![/QUOTE]

Käsitinkö oikein, että sulla oli siis epäpuhtauksia ihossa? Niistä tajusin jo aiemmin, että johtuu Mirenasta, mutta tätä ihottumaa mietin vielä, että voiko sekin johtua...
 
[QUOTE="mie";26491827]Mulla oli myös käsissä ihottumaa mirenan aikana.[/QUOTE]

Mielenkiintoista kuulla... Mulla on ihottumaa kyllä ihan joka puolella, mutta käsien ihottuma on ihan erityisen paha... Hassu sattuma. :D

Noi epäpuhtaudet vielä voisin kestää, mutta jos tää ihottuma oikeesti johtuu tosta kierukasta, niin se otetaan kyllä pois. Onneks tajusin nyt, enkä sitten joskus 5 vuoden päästä! Huh.
 
Mulla ei ole ollut koskaan kiertukkaa, mutta ehkäisyrenkaan käytön aikana, mulla oli iho-ongelmia. Mulla on myös atooppinen iho, mutta aikuisena ihottuma on rajoittunut ainoastaan käsiin ollen välillä lievempi ja välillä pahempi. Pikku hiljaa ehkäisyrenkaan käytön aloitettuani ihottuma paheni ja laajeni niin, että lopulta lähes koko vartalolla (sääret, käsivarret, ristiselkä, vatsa, kyljet) oli ihottumaa, joka kutisi kovasti ja tulehtui. Myös aknea esiintyi enemmän kuin ennen.

Kävin lääkärissä ja sain kortisonikuurin, joka auttoi. Samalla jätin ehkäisyrenkaan pois, koska olin lukenut hormonaalisen ehkäisyn aiheuttaneet muutamille muillekin atoopikoille pahaa ihottumaa.
Lopullisesti ihottuma parani vasta usean kuukauden ehkäisyn lopettamisen jälkeen. Saattoipa mennä puolisenkin vuotta.
 
Mulla kans naama ärähti ihan kauheeks ku otin ton kierukan. Varsinki suun ja silmien ympärys. Joka puolella oli ihottumaa myös. Hupsista, kieurukka otettiin pois ni kyllä lähti oireetkin! :) Samoin iho näytti muutenki sille niinku se olis täynnä epäpuhtauksia. :( hy hyi.
 

Yhteistyössä