V
"vieras"
Vieras
Älä lue, jos et jaksa. Pakko tätä on ulos purkaa
Olin jo ennen raskautta riskiodottaja liian suuren painoni vuoksi ja riskit kasvoi heti ekan ultran jälkeen kun selvisi sikiöiden määrä. Olen aina ollut kaikkia lääkkeitä vastaan ja liitoskivut ja muut kestin ilman särkylääkkeitä ja se ei ollut mikään ongelma. Aluksi kilpirauhaslääkitystäni jouduttiin nostamaan jatkuvasti ja seuraamaan miksi se vaan huononee. Viimeisin arvokaan ei ole kovin hyvä. Lopulta iski kaikki mahdolliset raskausvaivat eli ensin maksa antoi kymmenen kertaa sallittua isommat arvot kohonneiden sappiarvojen kanssa ja jouduin seurantaan ja syömään adursalia tähän. Tottakai näissä pillereissä lukee, että jos suunnittelet raskautta tai olet raskaana niin keskustele lääkärin kanssa asiasta. Seuraavaa pommia osasin jo odottaa ja jäin sitten kiinni raskausdiabeteksestä rimaa hipoen. Olen koko raskauden pitänyt tarkasti kiinni ruokavaliosta ja tuon rasituksen jälkeen vieläkin enemmän ja painoni on pudonnut niin silti jouduin insuliinille 2krt/vrk ja jatkuvaan seurantaan tästä. Sukurasitteeni kakkostyypin diabetekselle on toivoton eli voin odottaa sen tulevan minullekin(kyseessä täysin terveet, normaalipainoiset ihmiset hyvine ruokavalioineen). Loppuniitin tähän ihanuuten antoi lääkäri, joka sanoi synnytyksen menevän todennäköisesti sektioon. Tuntuu siltä kuin viimeistään tuohon se kuolema sitten tulee En voi kuvitella mitään kamalampaa kuin sektio Siis se että maha revitään auki On niin suuri pelko siihen vauvojen terveyteenkin nyt loppuraskaudessa ja synnytyksen jälkeen Jospa joku käyttämistäni lääkkeistä on aiheuttanut jotain, jospa vähän ennen plussaa ottamani isompi alkoholimäärä on vaikuttanut jotenkin. Ei voi kun jossitella.
Nyt iskee niin toivoton pelko kaikkeen Olen miettinyt sitä synnytyksen jälkeistä aikaa ihan iloisesti miten olen kotona ja mitä sitten. Nuo pelot on nyt vaan niin voimakkaita ja kun tuntuu koko ajan tulevan jotain ongelmaa joihinkin veriarvoihin niin tuntuu ettei tämä elimistö kestä enää yhtään mitään. Raskaus ei ole ensimmäinen ja nämä tunteet ja vaivat on olleet vain tässä raskaudessa.
Olen puhunut näistä asioista neuvolassa ja käynyt läpi lääkärinkin kanssa. Tämä toivottomuus vaan iskee niin rajusti päälle.
Olin jo ennen raskautta riskiodottaja liian suuren painoni vuoksi ja riskit kasvoi heti ekan ultran jälkeen kun selvisi sikiöiden määrä. Olen aina ollut kaikkia lääkkeitä vastaan ja liitoskivut ja muut kestin ilman särkylääkkeitä ja se ei ollut mikään ongelma. Aluksi kilpirauhaslääkitystäni jouduttiin nostamaan jatkuvasti ja seuraamaan miksi se vaan huononee. Viimeisin arvokaan ei ole kovin hyvä. Lopulta iski kaikki mahdolliset raskausvaivat eli ensin maksa antoi kymmenen kertaa sallittua isommat arvot kohonneiden sappiarvojen kanssa ja jouduin seurantaan ja syömään adursalia tähän. Tottakai näissä pillereissä lukee, että jos suunnittelet raskautta tai olet raskaana niin keskustele lääkärin kanssa asiasta. Seuraavaa pommia osasin jo odottaa ja jäin sitten kiinni raskausdiabeteksestä rimaa hipoen. Olen koko raskauden pitänyt tarkasti kiinni ruokavaliosta ja tuon rasituksen jälkeen vieläkin enemmän ja painoni on pudonnut niin silti jouduin insuliinille 2krt/vrk ja jatkuvaan seurantaan tästä. Sukurasitteeni kakkostyypin diabetekselle on toivoton eli voin odottaa sen tulevan minullekin(kyseessä täysin terveet, normaalipainoiset ihmiset hyvine ruokavalioineen). Loppuniitin tähän ihanuuten antoi lääkäri, joka sanoi synnytyksen menevän todennäköisesti sektioon. Tuntuu siltä kuin viimeistään tuohon se kuolema sitten tulee
En voi kuvitella mitään kamalampaa kuin sektio Siis se että maha revitään auki On niin suuri pelko siihen vauvojen terveyteenkin nyt loppuraskaudessa ja synnytyksen jälkeen Jospa joku käyttämistäni lääkkeistä on aiheuttanut jotain, jospa vähän ennen plussaa ottamani isompi alkoholimäärä on vaikuttanut jotenkin. Ei voi kun jossitella. Nyt iskee niin toivoton pelko kaikkeen
Olen miettinyt sitä synnytyksen jälkeistä aikaa ihan iloisesti miten olen kotona ja mitä sitten. Nuo pelot on nyt vaan niin voimakkaita ja kun tuntuu koko ajan tulevan jotain ongelmaa joihinkin veriarvoihin niin tuntuu ettei tämä elimistö kestä enää yhtään mitään. Raskaus ei ole ensimmäinen ja nämä tunteet ja vaivat on olleet vain tässä raskaudessa. Olen puhunut näistä asioista neuvolassa ja käynyt läpi lääkärinkin kanssa. Tämä toivottomuus vaan iskee niin rajusti päälle.
Koita päästä vaikka neuvolapsykologille juttelemaan peloistasi?
