MINUSSA ON NIIN VIKAA!Miten en saa arkea toimimaan?

[moekoe]

[QUOTE="a p";29263939]Olet varmastikin oikeassa. Tässä suhteessa hoidetaan miehen kotia, miehen autoa, miehen yksinäisyyttä silloin, kun mulla harvoin on lapsivapaata. Minun kotonani ei olla puuhasteltu kahdestaan koskaan. Minulla saavat jäädä katastrofit hoitamatta (sellaisia sattuu vanhassa talossa), katto voi vuotaa tai putken liitos. Minä hoidan ne kyllä, mutta huomaamatta ja ilman, että ne vievät ylimääräistä aikaa. Auto-ongelmissa joskus olen tarvinnut miehen apua, koska olen autottomana kaukana julkisesta liikenteestä aika heikoilla, mutta niistäkin menetetyistä tunneista ja työpäivistä (ehkä kaksi) olen kuullut senkin edestä. Pitäisi miehen mukaan ostaa uusi auto, niin ei olisi autoylläreitä...[/QUOTE]

Eli sun harvat lapsivapaat sä hoidat tavallaan ylimääräisen lapsen asioita, tai toimit henk koht avaustajana jollekin? :O

Ihan oikeasti. Mikä SUN elämässä ja arjessa menisi vaikeammaksi ja huonommaksi, jos se mies ei enää olis kuvioissa? Sulla on nyt kaksi kokemusta huonoista suhteista, tämä ja se entinen. Talleta kokemus muistiin ja siirry eteenpäin.

 

[öh]

Oletko kauan ollut miehesi kanssa? Kuulostaa niiiiin minun exältäni tuo miehesi..

 

["a p"]

Hyvä kysymys, jota nimenomaan olen miettinytkin.

Jos lopetan suhteen, joudumme jälleen luopumaan jostakin. Menettäminen ei ole koskaan mukava tunne, ei edes silloin, kun yrittää työstää jotakin, josta luopuminen olisi terveellistä ja hyvää itselle. Miehestä on tottakai iloakin ja hän on luvannut talven mittaan jokusen kivan jutun lapsilleni - tosin ei se paljoa ole. Mies välittää minusta ja on ainoa ihminen, joka huomaisi, jos minulle olisi sattunut jotakin ja hän on oikeastaan ainoa, jonka nimen voisin laittaa sairaalassa lappuun, johon täytyy täyttää kontaktihenkilö. Toisaalta hän ei ole se, joka rientää avukseni hädän hetkellä. Ei sellaisia olekaan.

Olen kiitollinen näistä kaikista asiallisista vastauksista!

 

[IhanaValo]

Minkä ikäisiä lapsesi ovat? Oisko heistä apua kodinhoidossa, pyykit tms.? Pystyisitkö vaihtamaan alaa tai edes työpaikkaa lähemmäs kotia?

Miusta kuulostaa että ainut mikä tuossa yhtälössänne ei toimi, on se mies. Ei sillä oo oikeutta lytätä sinun tunteita tai ongelmia, vaatia auttamaan itseään ja valittamaan jos "joutuu" sinua auttamaan.
Onko siulla oikeasti hyvä olla tuollaisen miehen kanssa??

 

["a p"]

Oletko kauan ollut miehesi kanssa? Kuulostaa niiiiin minun exältäni tuo miehesi..

Kohta vuoden verran. Minusta tässä kuviossa on kyllä hyvin paljon tyypillisen miehen piirteitä. Kuten joku tuossa sanoikin, niin moni nainen kyllä ymmärtäisi tilannettani, mutta miehistä vähemmistö - tai voiko kukaan.

 

[moekoe]

[QUOTE="a p";29264033]Hyvä kysymys, jota nimenomaan olen miettinytkin.

Jos lopetan suhteen, joudumme jälleen luopumaan jostakin. Menettäminen ei ole koskaan mukava tunne, ei edes silloin, kun yrittää työstää jotakin, josta luopuminen olisi terveellistä ja hyvää itselle. Miehestä on tottakai iloakin ja hän on luvannut talven mittaan jokusen kivan jutun lapsilleni - tosin ei se paljoa ole. Mies välittää minusta ja on ainoa ihminen, joka huomaisi, jos minulle olisi sattunut jotakin ja hän on oikeastaan ainoa, jonka nimen voisin laittaa sairaalassa lappuun, johon täytyy täyttää kontaktihenkilö. Toisaalta hän ei ole se, joka rientää avukseni hädän hetkellä. Ei sellaisia olekaan.

Olen kiitollinen näistä kaikista asiallisista vastauksista![/QUOTE]

Tarviiko sanoa muuta?

 

["a p"]

Minkä ikäisiä lapsesi ovat? Oisko heistä apua kodinhoidossa, pyykit tms.? Pystyisitkö vaihtamaan alaa tai edes työpaikkaa lähemmäs kotia?

Miusta kuulostaa että ainut mikä tuossa yhtälössänne ei toimi, on se mies. Ei sillä oo oikeutta lytätä sinun tunteita tai ongelmia, vaatia auttamaan itseään ja valittamaan jos "joutuu" sinua auttamaan.
Onko siulla oikeasti hyvä olla tuollaisen miehen kanssa??

Vanhin on alakoulussa. Heistä pitäisi olla apua, mutta ei kovin paljoa vielä ole. Se vähäinen aika, lyhyet illat, jonka olemme yhdessä on melkoista yhteensovittamista ja harjoittelua yhdessä siitä, miten saisimme kodin pysymään edes jonkinlaisessa järjestyksessä. Yritän leikin kautta, palkitsemalla, selittämällä, vaikka miten, mutta en ole oikein hyvin onnistunut.

Työpaikkoja ei ole lähempänä. Tämä talo on todella halpa asua, vaikka työläskin. Tätä en saisi myytyä kuin purkukuntoisena keskeneräisine remppaprojekteineen. Lapset viihtyvät kuitenkin täällä, emmekä missään voisi asua näin edullisesti. Uudelleenkouluttautumista olen miettinyt toki myös, mutta se pitäisi sitten olla se varmasti oikea ala ja sellaista varmuutta minulla ei valitettavasti ole.

 

[AivanSama]

[QUOTE="a p";29264042]Kohta vuoden verran. Minusta tässä kuviossa on kyllä hyvin paljon tyypillisen miehen piirteitä. Kuten joku tuossa sanoikin, niin moni nainen kyllä ymmärtäisi tilannettani, mutta miehistä vähemmistö - tai voiko kukaan.[/QUOTE]

Itseasiassa muuten, saatat olla oikeassa. Kovin monella miehellä tuntuu olevan vaikeuksia suhteuttaa päässään sitä, että kuka tekee mitäkin ja kuinka paljon. Myös jostakin syystä, useilla miehillä, heidän antamansa apu on jotenkin aivan valtavan suurta ja merkityksellistä, niin, ettei mikään kiitos riitä. Sitä erinomaista auttavaa miestä tulisi ylistää ja kiittää ikuisesti esim. siitä, että osti kauppareissullaan sinulle tamponeita. Tai vaihtoi autoosi ajovalon. Tai vei roskapussisi.
Mä olen kuullut näistä aika monelta taholta.

 

["a p"]

Itseasiassa muuten, saatat olla oikeassa. Kovin monella miehellä tuntuu olevan vaikeuksia suhteuttaa päässään sitä, että kuka tekee mitäkin ja kuinka paljon. Myös jostakin syystä, useilla miehillä, heidän antamansa apu on jotenkin aivan valtavan suurta ja merkityksellistä, niin, ettei mikään kiitos riitä. Sitä erinomaista auttavaa miestä tulisi ylistää ja kiittää ikuisesti esim. siitä, että osti kauppareissullaan sinulle tamponeita. Tai vaihtoi autoosi ajovalon. Tai vei roskapussisi.
Mä olen kuullut näistä aika monelta taholta.

Näin juuri. Itse tosin olin sellaisessa tilanteessa vuosikausia, jossa tein aivan kaiken itse ja vielä annoin miehelle reppanalle rahaa. Häntä olisi pitänyt ylistää ja kiittää siitä, että hän jaksoi jossakin vaiheessa vuorokautta nousta ylös. Siitä ei tarvinnut, ettei olisi huutanut kuitenkaan, koska se oli aivan välttämättömyys, koska aiheutin sen itse. Yritettiin joskus päästä tavoitteeseen 24h ilman raivoamista, mutta eihän se minun vuokseni voinut onnistua.

Minä vaihdan ajovalot, renkaat, huollatan auton (tosin sain siitäkin kommenttia, että oliko nyt varmasti hyvä paikka ja oikein tehty, kun kuulema aina valitsen omituiset tyypit) jne. Hormonikierukka pitäisi laittaa miehen mielestä, koska menkat ovat niin hankalat, mutta se ei, että hormonaalinen ehkäisy ei ole koskaan sopinut minulle...

 

[Meillä]

tuo mies hyppäs minun kiireisen yh:n avuksi mielellään=)toki alussa olin tosi varpaillaan ja kyselin että jaksatko jaksatko..mies vaan sanoi että älä huoli arki kuuluu pakettiin.Ei oo ikinä valittanut sitä että on minun lapsia kuskannu hoitoon,lääkäriin,harrastuksiin yms..nyt jo pari yhteistäkin lasta olemassa ja yhdessä oltu 10-vuotta.Se on ollut aina onni että lapset on nukahtanut aikaisin..alusta asti silloin oli aikaa tutustua toiseen ja höpötellä=)

 

[äiti...]

[QUOTE="a p";29263626]No ei *kyyneleitä* . Niin vain on ollut aina, jo lapsuudenkodissa. Sittemmin olen ollu parisuhteessa jopa kiitollisuudenvelasta niin oudolta kuin se kuulostaakin. Ei kukaan ole minua koskaan auttanut pyyteettömästi ja JOKA IKINEN KERTA, jos olen erehtynyt pyytämään apua, olen saanut saarnan siitä, kuinka jokaisen olisi järjestettävä elämänsä niin, että selviää siitä, kuinka vastuut on hoidettava, kuinka olen turhasta marisija jne. ja jos joku sitten on auttanut, olen varmasti kuullut sen, mistä kaikesta hän nyt sitten joutuu luopumaan auttaessaan.

Myös tämä mies tekee vähäisistä auttamisistaan numeron, auttamisista, joita hän on itse tarjonnut. Hän kertoo, mitä kaikkea muuta olisi täytynyt tehdä sinä aikana ja kuinka juuri sinä päivänä onkaan nukkunut huonosti. Kun sitten ehdotan, että järjestän asiat toisin, alkaa hän pommittaa sillä,kuinka väännän kaikesta jo sovitusta. Niissä tilanteissa olen ollut yhtä ymmällä kuin aikanaan narsistin kanssa, joka riiteli ihan itsekseen asioista, joita ei voinut mitenkään loogisesti selittää. Näitä tilanteita tosin on ollut vähän, koska minä kyllä hoidan.
Lisäksi mies on painottanut, etten minäkään auta häntä (esim. hänen teini-ikäisten lastensa harrastuksiin kuljettamisissa samaan aikaan kun omat lapseni eivät voi harrastaa tällä hetkellä mitään, kun en mitenkään repeä ajamaan enempää).

Kirjoittaminen avaa kyllä asioita itsellekin...[/QUOTE]

Kuulostat todella "hyvältä ihmiseltä", kun pohdit asioita noin..onneksi oot päässyt narsistista eroon..tiedän, että on todella vaikeaa rakentaa elämää sen jälkeen uudestaan. Mutta sinä pärjäät hienosti siis todella hyvin olet yrittänyt jaksaa kaikesta huolimatta.

Jos olisit läheltä niin minä haluisin auttaa jotenkin =)

 

["a p"]

tuo mies hyppäs minun kiireisen yh:n avuksi mielellään=)toki alussa olin tosi varpaillaan ja kyselin että jaksatko jaksatko..mies vaan sanoi että älä huoli arki kuuluu pakettiin.Ei oo ikinä valittanut sitä että on minun lapsia kuskannu hoitoon,lääkäriin,harrastuksiin yms..nyt jo pari yhteistäkin lasta olemassa ja yhdessä oltu 10-vuotta.Se on ollut aina onni että lapset on nukahtanut aikaisin..alusta asti silloin oli aikaa tutustua toiseen ja höpötellä=)

Tämä persoona on jo mukavuudenhaluinen ja terveen(?) itsekäs. Hän haluaa aikaa itselleen ja tehdä asioita, joista nimenomaan itse pitää. Minunkin on pitänyt alkaa haluta samoja juttuja ja hänestä onkin hienoa voida tehdä yhdessä vaikka mitä. Ongelma vain saattaa olla se, että minä en tykkää tehdä niitä samoja asioita kuin hän kuitenkaan ja on huono juttu, kun tykkään omistani: pyörälenkit maalla, perunamaan kuokinta, lasten vieressä kölliminen tai vaikka se, että olen tehnyt kotitöitä sen verran, ettei kaikki kaadu päälle. En halua matkoille, en nauti ulkonasyömisestä, en shoppailusta, en "julkiliikunnasta", en veneilystä...

Itse asiassa on tässä miehessä se samaa kuin muissakin elämäni miehissä, että jos tähän olisi vielä lisää tullut lapsia, niin mies olisi varmastikin alkanut kapinoida huomiosta, joka jäisi saamatta minulta. Näin on tapahtunut aikaisemminkin ja näin, minusta tuntuu, olisi tapahtunut tässäkin.
Saattoipa joku olla oikeassa veikatessaan minun aina valitsevan vääränlaisia miehiä.

 

[joku vaan..]

[QUOTE="a p";29264166]Näin juuri. Itse tosin olin sellaisessa tilanteessa vuosikausia, jossa tein aivan kaiken itse ja vielä annoin miehelle reppanalle rahaa. Häntä olisi pitänyt ylistää ja kiittää siitä, että hän jaksoi jossakin vaiheessa vuorokautta nousta ylös. Siitä ei tarvinnut, ettei olisi huutanut kuitenkaan, koska se oli aivan välttämättömyys, koska aiheutin sen itse. Yritettiin joskus päästä tavoitteeseen 24h ilman raivoamista, mutta eihän se minun vuokseni voinut onnistua.

Minä vaihdan ajovalot, renkaat, huollatan auton (tosin sain siitäkin kommenttia, että oliko nyt varmasti hyvä paikka ja oikein tehty, kun kuulema aina valitsen omituiset tyypit) jne. Hormonikierukka pitäisi laittaa miehen mielestä, koska menkat ovat niin hankalat, mutta se ei, että hormonaalinen ehkäisy ei ole koskaan sopinut minulle...[/QUOTE]

Ihan hävettää miesten puolesta ja näitä löytyy, oikeasti.

 

["a p"]

Kuulostat todella "hyvältä ihmiseltä", kun pohdit asioita noin..onneksi oot päässyt narsistista eroon..tiedän, että on todella vaikeaa rakentaa elämää sen jälkeen uudestaan. Mutta sinä pärjäät hienosti siis todella hyvin olet yrittänyt jaksaa kaikesta huolimatta.

Jos olisit läheltä niin minä haluisin auttaa jotenkin =)

Kiitos.
Olen Etelä-Suomesta, vaikka kuulostaakin varmaan siltä, että asuisimme aivan susirajalla pitkine ajomatkoineen.

 

[äiti...]

[QUOTE="a p";29264324]Kiitos.
Olen Etelä-Suomesta, vaikka kuulostaakin varmaan siltä, että asuisimme aivan susirajalla pitkine ajomatkoineen.[/QUOTE]

Joo no..minä enemmän keski-Suomesta Minullakin lapsia ja mieskin löytyy, mutta olis kyllä ollut kiva olla jotenkin avuksi Vaikka varmasti asiat järjestyy, kun noin sisulla pusket eteenpäin