minun tarina

perjantaina ultrassa ei näkynyt sitä mitä piti...tuulimunaraskaus.
Sain siellä (en empatiaa,en lohdutusta mitä olisin halunnu) ajan naistentautien polille ja mifegyne lääkkeen. Eilen sitten menin polille jossa paiskittiin ovia nenän edestä ja anneettiin odottaa odotushuoneessa. sitten pääsin sairaanhoitajan 'puheille' jossa nopea selvitys ja lääkkeet suuhun. 5 tuntia olin siellä ja sairaanhoitajalle riitti kun kerroin että vuoto on vähän alkanut, voit lähteä kotiin.Niin rutiinilla vedetään kaikki työt, välillä oli sellainen olo kun olisin aborttia ollut tekemässä.
Kotona alkoi sitten kunnon tyhjennys.' voi tulla pieniä hyytymiä', sanoi sairaanhoitaja. Olisi nyt suoraan sanonut että sieltä sitten tulee todellakin ne sikiöpussit ja kaikki röhnät ja kaiken lisäksi se ei enää niin pieni istukka.
yöllä en saanut nukuttua vaikka olin aivan väsynyt, tajusin senkin, sama juttu kun synnytysten jälkeen. Ne hormoonit.
Jotenkin niin tyhjä olo, kun ei ole edes sitä enkeli vauvaa,jota voisi surra.
:hug: kaikille keskenmenon kokeneille, nyt sen vasta itse todellakin tietää kun sen on kokenut.

 

:hug: :hug:

 

Minulla ei ole varsinaisesti samanlaista kokemuksesta keskenmenosta, mutta halusin silti vastata. Itselläni todettiin keskeytynyt keskenmeno viikolla 17+0, vauvamme oli menehtynyt viikolla 12+. Minulle tehtiin kaavinta ja sairaalan päiväkirurgiselta hyvin samanlaisia kokemuksia kuin sinulla.

Hoito oli sinänsä hyvää ja pätevää, mutta ei kovin inhimillistä. Odotin operaatioon pääsyä parisen tuntia ja aika oli yksinään todella pitkä,kun olo niin surullinen muutenkin (mies ei päässyt osastolle mukaan, piti odottaa muualla). Operaation jälkeen olisin halunnut jutella lääkärin kanssa, mutta lääkäriä ei kuulemma tavannut kun mitään poikkeavaa ei toimenpiteessä ilmennyt. Hoitajalta sain kotihoito-ohjeet ja siinä se. Tyhjä olo jäi.

Ellei keskenmenon todennut lääkäri paria päivää aiemmin olisi ollut erittäin empaattinen, selittänyt asioita selvästi ja kiireettömästi, olisimme jääneet mieheni kanssa molemmat todella suuren epätietoisuuden ja vielä pahemman sokin valtaan. Mutta tästä lääkäristä huolimatta sairaalasta jäi liukuhihnameiningin maku. Ymmärrän kyllä, että keskenmenoja tapahtuu paljon ja hlökunnalle ne ovat jokapäiväisiä tapauksia, mutta kun tämä oli ( ja on edelleen ) itselle niin kipeä ja henkilökohtainen asia...

 

:hug:

 

\

perjantaina ultrassa ei näkynyt sitä mitä piti...tuulimunaraskaus.
Sain siellä (en empatiaa,en lohdutusta mitä olisin halunnu) ajan naistentautien polille ja mifegyne lääkkeen. Eilen sitten menin polille jossa paiskittiin ovia nenän edestä ja anneettiin odottaa odotushuoneessa. sitten pääsin sairaanhoitajan 'puheille' jossa nopea selvitys ja lääkkeet suuhun. 5 tuntia olin siellä ja sairaanhoitajalle riitti kun kerroin että vuoto on vähän alkanut, voit lähteä kotiin.Niin rutiinilla vedetään kaikki työt, välillä oli sellainen olo kun olisin aborttia ollut tekemässä.
Kotona alkoi sitten kunnon tyhjennys.' voi tulla pieniä hyytymiä', sanoi sairaanhoitaja. Olisi nyt suoraan sanonut että sieltä sitten tulee todellakin ne sikiöpussit ja kaikki röhnät ja kaiken lisäksi se ei enää niin pieni istukka.
yöllä en saanut nukuttua vaikka olin aivan väsynyt, tajusin senkin, sama juttu kun synnytysten jälkeen. Ne hormoonit.
Jotenkin niin tyhjä olo, kun ei ole edes sitä enkeli vauvaa,jota voisi surra.
:hug: kaikille keskenmenon kokeneille, nyt sen vasta itse todellakin tietää kun sen on kokenut.

Hei! Ja iso :hug:
Tiedätkö, se oli sinun vauva, sinulle.
Itse olen kokenut saman, ja kyllä se oli vauva heti kun testi näytti positiivista. Ihan sama onko se vauva sisällä vai ei, kyllä se on mielessä. :heart:

Ja minulle tehtiin kaavinta. Ja täsmälleen samanlaisena liuku hihna työnä. Kun itkin osastolla, sain vain tympeitä katseita että "päätösten kanssa on elettävä", siis en ne todellakin kait luuli että minulle tehtiin abortti.
Kun samanlaillahan se tehdään??? Ja papareissa lukee Aborttus. :'(

Mutta voimia sinulle. Pian helpottaa. Itse muistan joka vuosi menetetyn "enkeli vauvan", ja se elää muistoissa vaikka ei enää kipeätä teekkään. Voimia!