Minun lapseni ei ole pihan lasten nyrkkeilysäkki!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja totaalisen kyllästtynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

totaalisen kyllästtynyt

Vieras
Mikä ihme siinä on että vanhemmat ei saa lapsiaan olemaan lyömättä ja potkimatta?
Pihalla liikkuvat 4-10 vuotiaat pojat lyövät, kuristavat ja potkivat muita lapsia ja vanhempien mielestä "se on poikien tapa selvittää välejään", "mutta kun toi Pekka haukkui, niin kai meidän Matti lyö" yms yms.
Itselläni on 3 poikaa, joista 2 jo murkkuiän ja ylikin, eikä he ole koskaan selvitelleet välejään lyömällä, toisiaan tai kavereitaan joten se on pötypuhetta että se olis joku poikien tapa.
Eilen meidän 6v kimppuun oli käyty ensin lyöden ja sitten takaapäin kuristaen, jolloin poika puri tätä hyökkääjää. Tuon nyrkkisankarin vanhemmat sitten läksyttivät poikaani tästä puremisesta ja väitti että se kimppuunkäyminen oli pojan syy kun kolmas poika oli heidän lastaan kiusannut?!?
Sanoin kaikkien heidän kuulleen että poikani oli todellakin toiminut kuten pitääkin, purrut että pääsi isomman otteesta irti ja mennyt välittömästi sanomaan sen pojan kotiin.
Sanoin että takaisinlyöminen ei olisi itsepuolustusta, mutta todellakin jos toinen (isompi) pitää voimalla takaapäin otteessaan niin pureminen on itsepuolustusta ja niin saa tehdä!
Vahtisivat noita väkivaltaisia kakaroitaan tai yrittäisivät edes kasvattaa.
 
Meillä on pihalla sellainen poika porukka, joissa omat kaksi poikaa mukana. Niillä sattuu ja tapahtuu kyllä ja tappeluitakin tulee ajoittain, mutta sekä naapurit että itse hoidamme asian niin, että jos tulee tapppeluita niin anteeksi pyydetään ja halataan päälle oli syy ja aloittaja kuka vaan.
 
[QUOTE="vieras";29143406]Meillä on pihalla sellainen poika porukka, joissa omat kaksi poikaa mukana. Niillä sattuu ja tapahtuu kyllä ja tappeluitakin tulee ajoittain, mutta sekä naapurit että itse hoidamme asian niin, että jos tulee tapppeluita niin anteeksi pyydetään ja halataan päälle oli syy ja aloittaja kuka vaan.[/QUOTE]

Sinuako ei häiritsisi jos oma lapsesi olisi aina se turpiin saava osapuoli vaikka hän itse osaisi olla lyömättä muita?
Sanoin ettei todellakaan tarvitse enää olla tuon eilisen lapsen kanssa, ja nyt sen kanssa ei varmaan enää ole kukaan...
 
Itse kanssa ihmettelen vanhempia, jotka eivät omille agressiivisille kullannupuileen sano mitään jos satuttavat muita (haukkumalla tai käsiksi käymällä) eivätkä kiellä tai komenna, mutta auta armias jos joku toinen lapsi tekee heidän lapselleen vastaavaa, niin nämä vanhemmat nostavat metelin. Olen ratkaissut asian sillä että leikimme vain mukavien lasten kanssa, koska keskusteluyrityksisäni huolimatta mikään ei muutu.
 
[QUOTE="vieras";29143493]No sinä nyt olet kiusaaja luonteeltasi muutenkin.[/QUOTE]

Joo mä kiusaan mielelläni lapsia, jotka esimerkiksi kuristaa muita lapsia. Etenkin, jos vanhemmat eivät asiaan mitenkään puutu.

Ihan vaan senkin takia, että kuristaminen on todella vaarallista. Vaarallisempaa, kuin se, jos joku aikuinen huutaa.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Yhteistyössä