Minun äitini laittoi rikollisen, alkoholisti aviomiehensä lastensa edelle!

Ihan alkuun mainitsen, että kyseinen mies on pahasti alkoholisoitunut, ja on istunut ennen tätä avioliittoa vankilatuomion raiskauksesta. Mies on myös pettänyt äitiäni, ja jäänyt tästä teosta rysänpäältä kiinni. Hän on haukkunut kaikki äitini lapset (minut, ja 2 sisarustani) lattiasta kattoon, yleisesti mm. facebookissa. Esim. hän nimittelee 16v sisarustani pikku lutkaksi.

Äiti otti miehestä asumuseron 2kk sitten, ja muutti erilleen. Mies alkoi ahdistella ja uhkailla perhettämme. Yritti manipuloida äitiä mm. itsemurhan yrittämisellä (joutui teholla, ja pääsi pois..). Mies myöskin tuli asunnon ovesta läpi äitini asuntoon, ja rikkoi minun autoni. (Minä ja veljeni olemme täysi-ikäisiä, pikkusisko ala-ikäinen.) Haimme koko perhe lähestymiskieltoa. Käräytin miehen rattijuoppoudesta, ja ampuma-ase rikoksesta. Nyt syyttäjällä on vireillä useita syytteitä kyseisestä miehestä. Mm. törkeä rattijuopumus, apuma-ase rikos, kotirauhanrikkominen, 2 kunnianloukkausta, vahingonteko, ja laiton uhkaus.

Eilen äitini ilmoitti rakastavansa tätä miestä kaikesta huolimatta, ja haluavansa vielä yrittää avioliiton jatkamista kyseisen miehen kanssa. Toivoi meidän lasten hyväksyvän hänen päätöksensä, mutta ei muuta mieltään vaikka emme hyväksyisikään. Alaikäinen siskoni muuttaa huomenna omaan asuntoon, koska ei hyväksy äidin ratkaisua. Myöskään minä ja veljemme emme hyväksy äitimme päätöstä. Myöskään muukaan suku (äitini vanhemmat, ja hänen sisaruksensa) eivät hyväksy tilannetta. Äiti on valmis katkaisemaan välit ja yhteydenpidon lapsiinsa, ja koko sukuun tämän miehen takia. Hän ei kuulemma vain voi tunteilleen mitään..

Rakastan äitiäni, mutta en kertakaikkiaan tiedä mitä tehdä, tai miten suhtautua. Äiti ei ole koskaan ollut mikään paras mahdollinen äiti, mutta hän on äitini kuitenkin. En voi sietää hänen miestään, enkä todellakaan voi edes yrittää hyväksyä häntä kaiken sen jälkeen mitä hän on tehnyt aiemmassa elämässään, tai miten hän on perhettämme ja äitiämme kohdellut.

Äiti on oma ihana rento itsensä silloin, kun kyseinen mies ei ole kuvioissa. Äiti soittelee ja juttelee, pyytää kylään ja käy kylässä. Mutta kun hän on tämän miehen kanssa, hänestä ei koskaan kuule mitään, eikä hänellä ole ikinä aikaa kuunnella mitä hänen lapsillaan on hänelle asiaa. Hän myöskin kiukuttelee ja puhuu ilkeään äänensävyyn puhelimessa, ja muuttuu heti "kireäksi" tämän miehen läsnäollessa. Eilen yritin keskustella äidin kanssa, mutta äiti vain kylmästi ilmoitti tehneensä päätöksensä, ja loppu on meistä lapsista kiinni, että haluammeko enään olla tekemisissä..

Tuntuu tosi pahalta. Äiti rikkoo välit kaikkiin jotka hänestä välittävät, yhden rikollisen ja raiskaajan takia.. En voi ymmärtää.. Hän on aina sanonut, että lapset menevät etusijalle.. Minä en tule ikinä toistamaan äitini virheitä, en ikinä.

 

Lisättäköön tähän vielä, että tänään keskustellessani äitini kanssa puhelimessa, äiti sanoi minulle; "Mieheni on antanut sinulle asuntoosi ruokailuryhmänkin, ja auttanut sinua rahallisesti, silloin kun muutit omillesi, tämänkö sinä annat kiitokseksi hänelle?"

En voi ymmärtää äitini ajatusmaailmaa! Juu, kyllä, hänen miehensä on auttanut minua, joskus aikoinaan! Mutta silloin en vielä tiennyt miehen todellista luonnetta! (Äiti tiesi sen silloinkin, mutta ei ollut kertonut vielä kenellekkään..) Jos olisin tiennyt, en olisi ottanut häneltä vastaan minkäänlaisia apuja! Ja kaikki nämä rikollisuudet (paitsi raiskaus) ovat tapahtuneet sen jälkeen, kun mies on minulle tuon ruokailuryhmän antanut!

 

Hetken kuvittelin lukevani erään tutun "ongelmaperheen" tarinaa, mutta sinä olet vanhempi kuin ko. perheen lapset, joten ilmeisestikään ei olla samoissa henkilöissä.

Tarinasi kuulostaa silti tutulta. Näin kävi meidänkin perheen lasten kohdalla. Vanhempamme erosivat, kun olimme kaikki yläasteella. Me jäimme isämme luokse asumaan ja äiti lähti uuden (uusi meille muille, äidille vanha rakkaus) miehen matkaan onneaan etsimään. Ko. mies oli myöskin istunut linnassa, tosin ei raiskauksesta vaan taposta. Muitakin rikoksia ja rötöksiä oli, ja sama kierre jatkui edelleen. Mies oli entisessä elämässään käyttänyt huumeita. Niitä hän ei enää käyttänyt, mutta alkoholi oli ajoittain kuvioissa hyvinkin railakkaasti, samoin erilaiset voimakkaat lääkkeet. Ei liene yllätys, että samoille teille se äitimmekin sitten oli lähtenyt, vaikka me lapset emme tajunneetkaan sitä ennen kuin aikuisina.

Mies oli väkivaltainen äitiämme kohtaan jatkuvasti ja yritimme puhua äidille järkeä, että lähtisi ja jättäisi miehen. Äitimme kuitenkin kai samaan aikaan sekä pelkäsi että rakasti ko. miestä niin, ettei halunnut erota. Miehellä oli äitiimme selkeä yliote. Mies oli meille mustasukkainen ja nimitteli meitä lapsia erilaisilla nimityksillä. Oli halutessaan mukavakin kyllä, mutta usein käyttäytyi meitä kohtaan ikävästi ja uhkaavastikin.

Vuosi sitten äitimme siunattiin hautaan, miehestä emme ole sen koommin kuulleet mitään emmekä halua kuullakaan. Äitiämme emme halunneet kokonaan hylätä, joten olosuhteiden pakosta olimme sitten ajoittain tekemisissä miehenkin kanssa.

Joka tapauksessa minunkin mielipiteeni on selvä: Todellakin laitan lapset etusijalle elämässäni. Äitini virheitä en tässä asiassa toista...

 

[QUOTE="vieras";28646724]Hetken kuvittelin lukevani erään tutun "ongelmaperheen" tarinaa, mutta sinä olet vanhempi kuin ko. perheen lapset, joten ilmeisestikään ei olla samoissa henkilöissä.

Tarinasi kuulostaa silti tutulta. Näin kävi meidänkin perheen lasten kohdalla. Vanhempamme erosivat, kun olimme kaikki yläasteella. Me jäimme isämme luokse asumaan ja äiti lähti uuden (uusi meille muille, äidille vanha rakkaus) miehen matkaan onneaan etsimään. Ko. mies oli myöskin istunut linnassa, tosin ei raiskauksesta vaan taposta. Muitakin rikoksia ja rötöksiä oli, ja sama kierre jatkui edelleen. Mies oli entisessä elämässään käyttänyt huumeita. Niitä hän ei enää käyttänyt, mutta alkoholi oli ajoittain kuvioissa hyvinkin railakkaasti, samoin erilaiset voimakkaat lääkkeet. Ei liene yllätys, että samoille teille se äitimmekin sitten oli lähtenyt, vaikka me lapset emme tajunneetkaan sitä ennen kuin aikuisina.

Mies oli väkivaltainen äitiämme kohtaan jatkuvasti ja yritimme puhua äidille järkeä, että lähtisi ja jättäisi miehen. Äitimme kuitenkin kai samaan aikaan sekä pelkäsi että rakasti ko. miestä niin, ettei halunnut erota. Miehellä oli äitiimme selkeä yliote. Mies oli meille mustasukkainen ja nimitteli meitä lapsia erilaisilla nimityksillä. Oli halutessaan mukavakin kyllä, mutta usein käyttäytyi meitä kohtaan ikävästi ja uhkaavastikin.

Vuosi sitten äitimme siunattiin hautaan, miehestä emme ole sen koommin kuulleet mitään emmekä halua kuullakaan. Äitiämme emme halunneet kokonaan hylätä, joten olosuhteiden pakosta olimme sitten ajoittain tekemisissä miehenkin kanssa.

Joka tapauksessa minunkin mielipiteeni on selvä: Todellakin laitan lapset etusijalle elämässäni. Äitini virheitä en tässä asiassa toista...[/QUOTE]

Selvästi tiedät siis millaisia tunteita tällä hetkellä tunnen. Jos minun pitää joskus elämässäni valita lasteni, ja mieheni väliltä; päätös on minulle hyvin yksinkertainen. Mies olisi se, joka joutuisi väistymään, jos minun jostain syystä pitäisi heidän väliltään valita.

 

Selvästi tiedät siis millaisia tunteita tällä hetkellä tunnen. Jos minun pitää joskus elämässäni valita lasteni, ja mieheni väliltä; päätös on minulle hyvin yksinkertainen. Mies olisi se, joka joutuisi väistymään, jos minun jostain syystä pitäisi heidän väliltään valita.

Totta kai. Juuri noin toimisin itsekin. Ehdottomasti laittaisin lapset miehen edelle ja mies saisi jäädä, jos siltä rupeaisi näyttämään. Tosin eipä ole näyttänyt. Mies käytti ennen pari kertaa vuoteen, mutta nyt on ollut vuoden selvinpäin. Taustalla ei mitään erityisiä tapahtumia tai syitä, miestä ei ole vain ryypiskely kiinnostanut ja sehän tietysti sopii minulle, joka en juo lainkaan. Minulle olisi kyllä ok, jos mies haluaisi ottaa saunaoluen tai käydä silloin tällöin kuppilassa.

Tämä mies ei ole lasteni biologinen isä, mutta toimittaa isän virkaa meidän perheessä, tai miten sen nyt voisi sanoa. Tavattiin kaksosten ollessa 1-vuotiaita, ja siitä saakka olemme kulkeneet yhdessä.. Yhteisiä vuosia takana seitsemän, ensi kesänä tanssitaan häitä

Mutta nyt lähdin rönsyilemään. Tiedän todellakin, mitä käyt läpi... Minulle/meille annettiin aikoinaan samat vaihtoehdot: joko olette tekemisissä tai sitten ette ole. Äiti ei halunnut erota miehestä ja mies kun oli sairaalloisen mustasukkainen, niin äitihän ei meitä lapsiaan päässyt tapaamaan mihinkään kodin ulkopuolellekaan ilman miestä tai myöskään niin, että mies olisi ollut toisaalla meidän mennessä äidin luokse. Yksinään äiti oli kotonaan oikeastaan vain silloin, jos molemmilla ei ollut rahaa lähteä yhtä aikaa asioita hoitamaan, tai kun mies oli putkassa tai vankilassa (jossa siis vietti muutaman vuoden välillä).

Tilanne on kurja, epäreilu... Äiti tai vanhempi yleensäkin on aina äiti/isä, vaikka olisi sitten millainen... Varsinkin, jos välit häneen ovat lapsuudessa olleet hyvät. Näin ainakin meillä. Lapsuutemme oli onnellinen vanhempiemme ollessa vielä yhdessä, elämä oli normaalia, tavallista ja tasaista, äiti eli kunnollista rehellisen kansalaisen elämää... Tuon uuden miehen kanssa porukkaan lyöttäydyttyään äidin elämä teki täyskäännöksen.

Jollakin tavalla äidin kuoleman jälkeen olen ollut helpottunut. Äidin puolesta ei tarvitse enää pelätä eikä tarvitse huolehtia, onko hänellä kaikki hyvin. Sellaista se nimittäin oli äidin ollessa hengissä. Koskaan ei voinut tietää, näkeekö hän seuraavaa päivää tai että millaisen raivokohtauksen mies on taas saanut.

 

Lisään vielä: Meidänkin äitimme rikkoi välinsä sukulaisiinsa ja rakkaisiinsa, jotka eivät siis pitäneet miehestä ja hänen tempuistaan (hakkaaminen, muista ihmisistä eristäminen, jne.) Viimeinen niitti taisi olla se, etteivät lähistöllä asuneet sukulaiset lähteneet kuskaamaan äitiämme tapaamaan miestään vankilaan. Siitäkös äiti suuttui ja loukkaantui, ja katkaisi sukulaisiinsa (sisaruksensa, äitinsä, jne.) välit kokonaan.

Varmaan tilanne tuntui äidistä pahalta, mutta huolissaanhan ne sukulaisetkin olivat... Luultavasti yrittivät tuolla tavoin saada äitiämme muuttamaan mieltään, mutta miespä meni tämän kaiken edelle. Ehkä tosiaan osin rakkaudesta, ehkä osin pelosta.

Rakkaus on sokea, sanotaan...

 

Alkoholistit on taitavia keräämään ympärillwen läheisriippuvaisia. Sinä et oikein voi tehdä
Muuta kuin antaa olla ja keskittyä muihin juttuihin. Lastensuojelun kautta voisitte saada apua siskollesi, öastensuojelu kaiketikin auttaa tuon ikäisiä omilleen muuttamisessa jos kotona ei ole turvallista asua.

 

Mulla kans vähän samanlainen tilanne, paitsi että onneksi suhde päättyi ennen kuin keneltäkään ehti lähteä henki tms. Silti vielä vuosien päästä nuo sairaat ihmiset vainoavat. Ikävä kyllä aikuisen ihmisen päätöksiin ei voi vaikuttaa, sinuna sanoisin äidille että rakastan häntä mutten aio olla tekemisissä niin kauan kuin on tuon miehen kanssa. Ja sanoisin vielä ettei suhde tee hänelle hyvää ja saattaa päättyä rumasti, vaikka tuskin sitä olisi mitään hyötyä sanoa kun ei hän sitä halua uskoa...

 

Ihan alkuun mainitsen, että kyseinen mies on pahasti alkoholisoitunut, ja on istunut ennen tätä avioliittoa vankilatuomion raiskauksesta. Mies on myös pettänyt äitiäni, ja jäänyt tästä teosta rysänpäältä kiinni. Hän on haukkunut kaikki äitini lapset (minut, ja 2 sisarustani) lattiasta kattoon, yleisesti mm. facebookissa. Esim. hän nimittelee 16v sisarustani pikku lutkaksi.

Äiti otti miehestä asumuseron 2kk sitten, ja muutti erilleen. Mies alkoi ahdistella ja uhkailla perhettämme. Yritti manipuloida äitiä mm. itsemurhan yrittämisellä (joutui teholla, ja pääsi pois..). Mies myöskin tuli asunnon ovesta läpi äitini asuntoon, ja rikkoi minun autoni. (Minä ja veljeni olemme täysi-ikäisiä, pikkusisko ala-ikäinen.) Haimme koko perhe lähestymiskieltoa. Käräytin miehen rattijuoppoudesta, ja ampuma-ase rikoksesta. Nyt syyttäjällä on vireillä useita syytteitä kyseisestä miehestä. Mm. törkeä rattijuopumus, apuma-ase rikos, kotirauhanrikkominen, 2 kunnianloukkausta, vahingonteko, ja laiton uhkaus.

Eilen äitini ilmoitti rakastavansa tätä miestä kaikesta huolimatta, ja haluavansa vielä yrittää avioliiton jatkamista kyseisen miehen kanssa. Toivoi meidän lasten hyväksyvän hänen päätöksensä, mutta ei muuta mieltään vaikka emme hyväksyisikään. Alaikäinen siskoni muuttaa huomenna omaan asuntoon, koska ei hyväksy äidin ratkaisua. Myöskään minä ja veljemme emme hyväksy äitimme päätöstä. Myöskään muukaan suku (äitini vanhemmat, ja hänen sisaruksensa) eivät hyväksy tilannetta. Äiti on valmis katkaisemaan välit ja yhteydenpidon lapsiinsa, ja koko sukuun tämän miehen takia. Hän ei kuulemma vain voi tunteilleen mitään..

Rakastan äitiäni, mutta en kertakaikkiaan tiedä mitä tehdä, tai miten suhtautua. Äiti ei ole koskaan ollut mikään paras mahdollinen äiti, mutta hän on äitini kuitenkin. En voi sietää hänen miestään, enkä todellakaan voi edes yrittää hyväksyä häntä kaiken sen jälkeen mitä hän on tehnyt aiemmassa elämässään, tai miten hän on perhettämme ja äitiämme kohdellut.

Äiti on oma ihana rento itsensä silloin, kun kyseinen mies ei ole kuvioissa. Äiti soittelee ja juttelee, pyytää kylään ja käy kylässä. Mutta kun hän on tämän miehen kanssa, hänestä ei koskaan kuule mitään, eikä hänellä ole ikinä aikaa kuunnella mitä hänen lapsillaan on hänelle asiaa. Hän myöskin kiukuttelee ja puhuu ilkeään äänensävyyn puhelimessa, ja muuttuu heti "kireäksi" tämän miehen läsnäollessa. Eilen yritin keskustella äidin kanssa, mutta äiti vain kylmästi ilmoitti tehneensä päätöksensä, ja loppu on meistä lapsista kiinni, että haluammeko enään olla tekemisissä..

Tuntuu tosi pahalta. Äiti rikkoo välit kaikkiin jotka hänestä välittävät, yhden rikollisen ja raiskaajan takia.. En voi ymmärtää.. Hän on aina sanonut, että lapset menevät etusijalle.. Minä en tule ikinä toistamaan äitini virheitä, en ikinä.

herranjestas... ainoa asia mikä kuulostaa todella pahalta on tuo raiskaus.tosin en luottais pettäjään enkä ottais miestä joka juo...mut noita kahta tekee suurinosa miehistä,ni ei oo kovin poikkeavaa.

mitä manipulointia se on jos mies yritti päästä hengestään? sä haluat selkeesti nähä kaikki tuon miehen teot läpeensä pahana! mun mieskun koetti tappaa ittensä suhteemme alussa koska väärinymmärryksen vuoksi hän luuli ettei mua enään kiinnosta. kun hän pääsi eroon masennuksesta/ahdistuksesta yms niin hänestä kuoriutui hyvin ihana mies ja isä(ei juo,ei oo väkivaltainen, ei koeta manipuloida tms).

jos ihmisellä on ongelmia alkon kanssa, ja koettaa tappaa ittensä.. niin hän on AVUN tarpeessa! luultavasti hänellä on kamala lapsuus takana, terapia voisi auttaa.

 

pitäskö äitisi elää koko elämänsä ajatellen vain lapsiaan,vaikka he olis aikuisia? :O

terapiaan kannattaa heidän hakeutua..

 

[QUOTE="venus";28648376]pitäskö äitisi elää koko elämänsä ajatellen vain lapsiaan,vaikka he olis aikuisia? :O

terapiaan kannattaa heidän hakeutua..[/QUOTE]

16-vuotias on alaikäinen ja joutuu nyt muuttamaan ukon tieltä pois. Ei kyllä voi käsittää. Tuo mitään rakkautta ole, tuollainen äiti ei tiedä rakkaudesta mitään!

 

[QUOTE="venus";28648376]pitäskö äitisi elää koko elämänsä ajatellen vain lapsiaan,vaikka he olis aikuisia? :O

terapiaan kannattaa heidän hakeutua..[/QUOTE]Ei tarvitse. Hänen kannattaa pistää väkivaltainen, petturi juoppo rikollinen kaiken edelle, ja tulla tooodella onnelliseksi. Ja kun ukko lähtee linnaan tms niin sitten kannattaa alkaa itkemään niiden perään, jotka oli valmis ensin itse hylkäämään!

Hae sä terapiaa, ei kaikki inkkarit näytä olevan kanootissa!