Minulla on terve, ystävällä cp-vammainen kolmevuotias. Kuinka paljon saan iloita lapseni kehityksestä loukkaamatta häntä?

Onko kellään muulla vastaavaa elämäntilannetta? Ystävä on läheinen, ei mikään pelkkä naamatuttu.

 

no jos te ystäviä olette, niin hän varmasti ymmärtää sinun ilosi eikä koe sitä loukkaavana.

 

iloita oman lapsesi kehityksestä ihan niin paljon kuin tunnetkin iloa, kunhan muistat sitten vastaavasti iloita ihan yhtä paljon ystäväsi lapsen pienemmistä kehitysaskelista ja hyvistä asioista.

 

iloita oman lapsesi kehityksestä ihan niin paljon kuin tunnetkin iloa, kunhan muistat sitten vastaavasti iloita ihan yhtä paljon ystäväsi lapsen pienemmistä kehitysaskelista ja hyvistä asioista.

peesaan

 

Tottakai sinä saat olla iloinen lapsesi kehityksestä,ethän olla millään lailla syypää toisen tilanteeseen. Mutta hienotunteisuus olisi varmasti kaunis ele, en lähtisi retostelemaan tai hirveesti hehkuttamaankaan, sillä aivan varmasti tuntuu pahalta jos oma lapsi ei vamman vuoksi kehity samaa tahtia tai kenties ollenkaan koskaan! Jos on läheinen,voisin myös ottaa asian ihan puheeksi, että asia on vaivannut enkä haluaisi loukata...

 

iloita oman lapsesi kehityksestä ihan niin paljon kuin tunnetkin iloa, kunhan muistat sitten vastaavasti iloita ihan yhtä paljon ystäväsi lapsen pienemmistä kehitysaskelista ja hyvistä asioista.

peesaan

Mä peesaan kans

 

itse ajattelen että iloita saat vaikka kuinka paljon mutta eikö niitä suurimpia juhlimisia vois pitää jonkun toisen kaverin kanssa?

 

iloita oman lapsesi kehityksestä ihan niin paljon kuin tunnetkin iloa, kunhan muistat sitten vastaavasti iloita ihan yhtä paljon ystäväsi lapsen pienemmistä kehitysaskelista ja hyvistä asioista.

peesaan

Mä peesaan kans

Peesi myös täältä

 

Tottakai sinä saat olla iloinen lapsesi kehityksestä,ethän olla millään lailla syypää toisen tilanteeseen. Mutta hienotunteisuus olisi varmasti kaunis ele, en lähtisi retostelemaan tai hirveesti hehkuttamaankaan, sillä aivan varmasti tuntuu pahalta jos oma lapsi ei vamman vuoksi kehity samaa tahtia tai kenties ollenkaan koskaan! Jos on läheinen,voisin myös ottaa asian ihan puheeksi, että asia on vaivannut enkä haluaisi loukata...

Samaa mieltä.

 

Tottakai sinä saat olla iloinen lapsesi kehityksestä,ethän olla millään lailla syypää toisen tilanteeseen. Mutta hienotunteisuus olisi varmasti kaunis ele, en lähtisi retostelemaan tai hirveesti hehkuttamaankaan, sillä aivan varmasti tuntuu pahalta jos oma lapsi ei vamman vuoksi kehity samaa tahtia tai kenties ollenkaan koskaan! Jos on läheinen,voisin myös ottaa asian ihan puheeksi, että asia on vaivannut enkä haluaisi loukata...

Peesaan puolestani tätä..

 

Tottakai sinä saat olla iloinen lapsesi kehityksestä,ethän olla millään lailla syypää toisen tilanteeseen. Mutta hienotunteisuus olisi varmasti kaunis ele, en lähtisi retostelemaan tai hirveesti hehkuttamaankaan,


peesi tähän saakka

 

Saat iloita niin paljon kuin tahdot. Iloitse myös ystäväsi lapsesta?

 

Iloitsen itse samalla tavalla kun kehitysvammainen lapseni oppii uutta vaikkakin eri tahdissa joten iloitse sinä myös. Jos lapsen vammaisuus on ystävällesi ongelma ja suru niin kannusta etsimään vertaistukea Iloitkaa yhdessä.

 

Tottakai iloitset ja nautit lapsesi kehityksestä! Niinhän tekee varmasti CP:nkin äiti. Molemmat varmasti rakastaa yhtä paljon omaa lastaan, on se sairas tai ei.

 

Hyö painivat eri sarjoissa, lapsesi ja hänen lapsensa.

 

Hyö painivat eri sarjoissa, lapsesi ja hänen lapsensa.

Öh, mitä tarkoitat? Kyllä ne painii ihan samassa sarjassa, kumpikin ovat aivan yhtä rakastettuja jne omille vanhemmilleen.
Ja siitä ns. terveestähän ei tiedä, mikä tulee esim aikuisena.

 

Tarkoitin vain, että ns. normaalisti kehittyvä kehittyy eri tahtia kuin kehitysvammainen. Siksi he painivat eri sarjoissa eli heidän kehitystään ei voi suoraan verrata toisiinsa. Ap voi ihan vapaasti ihastella lapsensa juoksutaidon kehittymistä, vaikka cp-vammainen ei oppisikaan koskaan juoksemaan.

 

Meillä on terve lapsi ja ystävälläni vammainen lapsi. Kun ystävän lapsen vammaisuus todettiin, yritin aina olla tukena enkä hehkuttanut oman lapseni kehittymistä ja taitoja liikaa. Silti ystäväni halusi ottaa etäisyyttä eikä enää halunnut juurikaan olla tekemisissä, muuttui jopa vihamieliseksi ja rupesi jopa puhumaan selän takana pahaa. Syynä oli selvästi se että hänelle lapsensa vammaisuus oli vaikea asia ja kova paikka samalla seurata lapseni kehittymistä ja uusia taitoja, kun hänen oma lapsensa kehitys tulee aina olemaan ikäistensä kehitystasoa paljon jäljessä.

Tuntuu pahalta, miksi hän vihoittelee minulle, vaikka olenhan syytön hänen lapsensa vammaisuuteen enkä ole millään tavalla loukannut häntä.

 

Minusta taas tuntuu, että en iloitse kenenkään toisen tuttavalapsen kehityksestä niin paljon kuin erään pienen cp-vammaisen, joka on juuri päässyt harjoittelemaan kävelyä jalkatukien avulla.

Oma lapsi on tietysti jokaiselle se erityisin. Mutta vertailemista pitäisi välttää ihan terveidenkin lasten välillä. Sillä saa äkkiä ystävyyden pilalle.

 

Iloitse oman lapsen kehityksestä niin paljon kuin sielu sietää, mutta ei varmaan kannata tilittää niitä kehitysaskeleita ystävättärellesi.
Mua ainakin väsyttää kuunnella listauksia kavereiden lasten kehityksestä, vaikka ne lapset terveitä olisikin. Se ei kiinnosta.

 

[QUOTE="sari";24166273]Meillä on terve lapsi ja ystävälläni vammainen lapsi. Kun ystävän lapsen vammaisuus todettiin, yritin aina olla tukena enkä hehkuttanut oman lapseni kehittymistä ja taitoja liikaa. Silti ystäväni halusi ottaa etäisyyttä eikä enää halunnut juurikaan olla tekemisissä, muuttui jopa vihamieliseksi ja rupesi jopa puhumaan selän takana pahaa. Syynä oli selvästi se että hänelle lapsensa vammaisuus oli vaikea asia ja kova paikka samalla seurata lapseni kehittymistä ja uusia taitoja, kun hänen oma lapsensa kehitys tulee aina olemaan ikäistensä kehitystasoa paljon jäljessä.

Tuntuu pahalta, miksi hän vihoittelee minulle, vaikka olenhan syytön hänen lapsensa vammaisuuteen enkä ole millään tavalla loukannut häntä.[/QUOTE]

Aikamoinen johtopäätös, että ystäväsi etäisyydenottotarve johtuu hänen lapsensa vammaisuudesta.

Veikkaisin, että ystäväsi taitaa olla vähän kyllästynyt sinuun.

 

Vanha ketju mutta toki jokainen saa iloita oman lapsensa kehityksestä. Kun on kysymys läheisestä ihmisestä voi asian ottaa ihan reilusti puheeksikin, sanoa juuri sen ettei halua loukata. Ja tosissaan kannattaa iloita myös mukana sen vammaisen lapsen edistysaskelista, molemmat lapset kulkevat omia teitänsä ja kokevat omia haasteitaan. Ei noita pitäisi kilpailuksi myöntää vaikka tietty välillä sitä tuntee jonkinlaista kaihon tunnetta kun näkee mitä muut samanikäiset lapset tekevän jne.

Itse olen se vammaisen lapsen - tai oikeastaan kahdenkin äiti ja olen saanut nämä vuodet ihan yhtälailla olla iloitsemassa kavereiden ja sukulaisten terveiden lasten puolesta, samoin kun he ovat eläneet meidän lasten mukana. Tietty meillä homma on ollut helppo siitäkin että esikoisesta saatiin jo synnytyssairaalssa kuulla että hän on kehitysvammainen, eli ei koskaan keretty elätellä niitä kuvitelmia että hän olisi kuin muut. Kakkosen vamma selvisi vasta 3v iässä ja se oli kovempi paikka yleisesti, vaikka itse diagnoosi ei yllätys ollutkaan vaan lähinnä helpotus pitkän epävarmuuden päälle. Sinänsä ymmärrrän jollain lailla sitäkin "sarin" tuttua kuka lapsen vamman selviämisen jälkeen eristäytyi ja katkeroituikin. Toivottavasti hän kuitenkin pääsisi tuosta yli, elämä on kovaa jos pitää eritäytyä kaikista tavallisista lapsiperheistä.

 

[QUOTE="tuttu";24166356]Iloitse oman lapsen kehityksestä niin paljon kuin sielu sietää, mutta ei varmaan kannata tilittää niitä kehitysaskeleita ystävättärellesi.
Mua ainakin väsyttää kuunnella listauksia kavereiden lasten kehityksestä, vaikka ne lapset terveitä olisikin. Se ei kiinnosta.[/QUOTE]

Itse taas olen vammaisten lasten äitinä halunnut kuulla tuttujen terveiden lasten kehityksestä, varmaan enemmänkin kuin mitä olisin halunnut jos omat lapset olisivat terveitä. Se toimii minulle kuitenkin jonkinlaisena mittarina siitä mitä se elämä "normaalin" 4v jne kanssa on ja samalla peilaa vähän sitä omaa arkea, millä lailla se eroaa tuosta.