L
lutuinen
Vieras
Kuulin kerran pikkupojan kertovan omasta perheestään. Hän mainitsi, että hänellä on myös veli, mutta hän on kuollut. Poika kertoi, että veli kuoli, koska äiti joi siiderin. Tämä pikkupoika puhui 'veljestään' vielä monet kerrat pitkällä aikavälillä. Minua on jäänyt häiritsemään se, että hän pitää sitä sikiötä veljenään. Mitenköhän surua keskenmenosta on käsitelty heidän kotonaan? Onkohan tulevasta veljestä kerrottu ja suunniteltu, mitä kaikkea yhdessä tehdään? Ja kun kuolema (ilmeisesti kohtukuolema kun jo sukupuolikin tiedossa?) tuli, niin kaikki tunteet iski täysillä päälle, vaikka lapsia oli näkemässä ja kuulemassa? Vai syyttelivätkö vanhemmat toisiaan?
En ole itse kokenut tätä, enkä tiedä itsekään miten toimisin järkevästi tilanteessa, vaikka sanoisin etukäteen että näin varmaan tekisin. Suru pitäisi käsitellä juuri niin kuin se itselle luonnollisimmalta tuntuu, mutta samalla pitäisi jatkaa elämää ja käsitellä asiaa lasten tasolla. Mikä teistä olisi hyvä tapa kertoa suru-uutinen lapsille? Viettäisittekö pienet hautajaiset kotona? Haluaisitteko tehdä tästä perinteen ja muistella tätä surua aina kerran vuodessa lasten kanssa? Vai haluaisitteko, että perhe selviytyisi ja asia yritettäisiin unohtaa?
En ole itse kokenut tätä, enkä tiedä itsekään miten toimisin järkevästi tilanteessa, vaikka sanoisin etukäteen että näin varmaan tekisin. Suru pitäisi käsitellä juuri niin kuin se itselle luonnollisimmalta tuntuu, mutta samalla pitäisi jatkaa elämää ja käsitellä asiaa lasten tasolla. Mikä teistä olisi hyvä tapa kertoa suru-uutinen lapsille? Viettäisittekö pienet hautajaiset kotona? Haluaisitteko tehdä tästä perinteen ja muistella tätä surua aina kerran vuodessa lasten kanssa? Vai haluaisitteko, että perhe selviytyisi ja asia yritettäisiin unohtaa?