"Minulla oli veli, mutta hän kuoli"

[lutuinen]

Kuulin kerran pikkupojan kertovan omasta perheestään. Hän mainitsi, että hänellä on myös veli, mutta hän on kuollut. Poika kertoi, että veli kuoli, koska äiti joi siiderin. Tämä pikkupoika puhui 'veljestään' vielä monet kerrat pitkällä aikavälillä. Minua on jäänyt häiritsemään se, että hän pitää sitä sikiötä veljenään. Mitenköhän surua keskenmenosta on käsitelty heidän kotonaan? Onkohan tulevasta veljestä kerrottu ja suunniteltu, mitä kaikkea yhdessä tehdään? Ja kun kuolema (ilmeisesti kohtukuolema kun jo sukupuolikin tiedossa?) tuli, niin kaikki tunteet iski täysillä päälle, vaikka lapsia oli näkemässä ja kuulemassa? Vai syyttelivätkö vanhemmat toisiaan?

En ole itse kokenut tätä, enkä tiedä itsekään miten toimisin järkevästi tilanteessa, vaikka sanoisin etukäteen että näin varmaan tekisin. Suru pitäisi käsitellä juuri niin kuin se itselle luonnollisimmalta tuntuu, mutta samalla pitäisi jatkaa elämää ja käsitellä asiaa lasten tasolla. Mikä teistä olisi hyvä tapa kertoa suru-uutinen lapsille? Viettäisittekö pienet hautajaiset kotona? Haluaisitteko tehdä tästä perinteen ja muistella tätä surua aina kerran vuodessa lasten kanssa? Vai haluaisitteko, että perhe selviytyisi ja asia yritettäisiin unohtaa?

 

[Vasemman käen rukkanen]

Mistä keksit, että veli on ollut pelkkä sikiö?

 

["Vii"]

Ap, ymmärsinkö nyt oikein. Sinun mielestäsi selviytyminen = asian unohtaminen. Ei kai se nyt näin mene, eihän?

 

["..."]

Kertoiko siis poika, ettei veli ikinä syntynyt vai mistä päättelit, että kyse on sikiöstä ja kohtukuolemasta?

 

[Thäh]

Mitä vittua?

 

[säpäle harmaana]

En ymmärtänyt mitään. Kuka tämä poika sitten oli? Onko hänelle tulossa uusi sisarus? Miksi epäilet, että aiempi sisaruksen kuolema olisi käsitelty jotenkin huonosti? Miksi tämä poika ei saisi mielestäsi pitää kuollutta lasta veljenään? Ja kuten moni muukin kysyi, mistä päättelet, että kuollut lapsi ei ollut vielä syntynyt?

Joko nyt oletat aika paljon omiasi, tai sitten kirjoitat asioista harvinaisen epäselvästi.

 

[mitäääh]

Mitähän jos vaan et vaivaisi päätäsi toisten asioilla, jotka ei sulle pätkääkään kuulu?

Ajatuksesi tuntuvat todella hämäriltä mutta vastaanpa silti kysymyksiisi.

"Mikä teistä olisi hyvä tapa kertoa suru-uutinen lapsille?"

Kun kerrotaan lapsille että äiti joutui sairaalaan, niin siinä yhteydessä heti kertoa että masussa oleva vauva kuoli. Jos syy on selvillä, niin kertoa se lapsen tasoisesti, tai sitten kertoa että ei tiedetä miksi, vaan joskus tosi harvoin näin vaan käy.

"Viettäisittekö pienet hautajaiset kotona?"

Jos sikiö/vauva on sen kokoinen että saadaan haudattavaksi niin pidettäisiin tavalliset pienet hautajaiset, jos taas hyvin alkuvaiheessa ja menisi tuhkattavaksi yhteisesti niin silloin ei.

"Haluaisitteko tehdä tästä perinteen ja muistella tätä surua aina kerran vuodessa lasten kanssa? Vai haluaisitteko, että perhe selviytyisi ja asia yritettäisiin unohtaa?"

??? Mitä oikein luin? Tokihan vauvaa muistellaan ympäri vuoden juuri sillä hetkellä kun se mieleen tulee, eikä tiettynä kalenteripäivänä. Riippuen sikiön/vauvan iästä, jouluna ym pyhinä vietäisiin kynttilä (yhteis)haudalle samalla kuin isovanhemmille. Asian unohtaminen ei tarkoita millään tavalla selviytymistä.

 

[lutuinen]

Tämä poika on lapseni kaveri, enkä tiennyt keskenmenosta/kohtukuolemasta aikaisemmin. Päättelin veljen olevan sikiö, koska jos äiti juo 'saunasiiderin', niin mitä se pinnasängyssä nukkuvaa vauvaa liikuttaisi? Silloinhan alkoholi olisi vaikuttanut sikiöön ja ehkä aiheuttanut kuoleman. Mutta niin kuin sanoin, alkoholi ei välttämättä ole ollut syynä. Käsittääkseni näille sikiön kuolemille ei yleensä osata kertoa syytä.

[QUOTE="Vii";30601981]Ap, ymmärsinkö nyt oikein. Sinun mielestäsi selviytyminen = asian unohtaminen. Ei kai se nyt näin mene, eihän?[/QUOTE]Ajattelinkin, että joku voisi tuon noinkin heti ymmärtää. Tarkoitukseni oli luoda keskustelua ja no tulihan sitä Mutta lausahduksella tarkoitin pitkästi selitettynä, että ensin suru käsitellään niin kauan kuin se painaa mieltä ja sen jälkeen yritetään jatkaa elämää niin, ettei kuolema sisälly jokapäiväisiin keskusteluihin kotona. Jos muut lapset ovat pieniä, niin he eivät ehkä edes ymmärrä tapahtunutta ja heidän onkin helpompi "unohtaa". Ymmärtääkseni vanhemmat eivät välttämättä koskaan täysin toivu lapsen kuolemasta, kuoli hän sitten miten nuorena tai vanhana tahansa.

Selviytymisellä tarkoitin lähinnä sitä, että jos kuolemasta olisi mahdollista toipua jossain määrin, niin eikö se ole itsellekin haitaksi jos pitää liian kiinni kuolemasta? En tarkoita normaalia suruvaihetta. Tarkoitan, että joillakin ihmisillä on taipumusta jäädä vellomaan kaikkeen pahaan mitä itselle on käynyt, eikä anna itselle mahdollisuutta toipua. Tätä on vähän vaikeaa selittää, mutta tarkastelen aihetta psykologisesta näkökulmasta.

Mitähän jos vaan et vaivaisi päätäsi toisten asioilla, jotka ei sulle pätkääkään kuulu?

Voihan tällaisista jutuista lukea artikkeleitakin, mutta yleensä ne ovat äidin näkökulmasta. Minusta on vain mielenkiintoista ajatella, että miten sikiön kuolema vaikuttaisi muihin sisaruksiin. En ole koskaan aikaisemmin kuullut lasten puhuvan tästä aiheesta ja sen takia jäin sitä miettimään. Ajattelin, että ehkä asia on jäänyt kaivertamaan pojan mieltä, koska hän kertoo siitä. Ja sen takia mietin, että onko asiaa sitten käsitelty kotona jotenkin eri tavalla kuin muissa kodeissa. Ei välttämättä, ei tässä kukaan ole mitään oletuksia tehnytkään. Kunhan tässä pohdiskelin.

"Haluaisitteko tehdä tästä perinteen ja muistella tätä surua aina kerran vuodessa lasten kanssa? Vai haluaisitteko, että perhe selviytyisi ja asia yritettäisiin unohtaa?"

??? Mitä oikein luin? Tokihan vauvaa muistellaan ympäri vuoden juuri sillä hetkellä kun se mieleen tulee, eikä tiettynä kalenteripäivänä.

Jossakin artikkelissa äiti kertoi, että he tosiaan viettävät muistohetkeä perheen kanssa joka vuosi ja kyseessä oli kuollut sikiö. Tämä kuulosti minusta erikoiselta, mutta ajattelin kysyä, että onko tämä yleistä.

 

[lutuinen]

Lisään nyt vielä tähän, että ehkä kirjoitan epäselvästi ja loukkaavasti tahtomattani, kun minulla ei ole omakohtaista kokemusta keskenmenosta. Olen kuitenkin itse käynyt läpi masennuksen, enkä enää ikimaailmassa haluaisi vajota siihen tai vetää vielä perhettäkin mukaan. Sen takia minä ajattelisin tässä tilanteessa nimenomaan selviytymistä, että me muut selviämme hengissä tästä surusta.

Tähän keskusteluun olisi varmaan tullut toivomiani vastauksia, jos olisin kysynyt pelkästään, että miten sikiön kuolemasta kerrottaisiin sisaruksille. En tiedä, ehkä minulla on lukihäiriö tai vastaava, kun välillä ihmiset ymmärtävät minut täysin väärin ja loukkaantuvat verisesti. Niin että pahoittelut kaikille, ei ollut tarkoitukseni pahoittaa kenenkään mieltä!

 

[- vieras -]

Minkä ikäinen tää poika on? Jos kovin pieni (tai ollut veljen kuollessa kovin pieni) saattaa yhdistellä mielessään asioita jotka ei kuulu toisiinsa. Eli se "äiti joi siiderin" ei välttämättä liity sikiön/vauvan (?) kuolemaan millään lailla

Tuttavan veli kuoli äidin kohtuun pari päivää lasketun ajan jälkeen. Hautajaiset pidettiin ja veljen kuva+kipsivalos jalanjäljestä on kirjahyllyssä. Sisarukset puhuvat veljestä harvoin,ehkä muutaman kerran vuodessa. Perheen vanhemmat vastaavat kysymykseen lapsiluvusta tyylillä "kolme lasta joista kaksi maan päällä ja yksi taivaassa".