Kiitos!
On jo pidemmän aikaa ollut tämmöistä matalapainetta omassa mielessä. Viimeisen puolen vuoden aikana tilanne on pahentunut eikä sitä ole varsinkaan helpottanut rahaongelmat ja työongelmat. Saan repimällä repiä itseni ylös sängystä ja jos mahdollista, niin yritän olla menemättä töihin. Muutenkin asioihin tarttuminen on hankalaa, jopa niinkin pienet asiat kuin roskien vieminen ja postin hakeminen on tuskaa. Itku tulee herkästi pienistäkin asioista ja tuntuu, että mies ja lapset on vain tiellä... Huudan herkästi ja olen todellä ärsyyntynyt. Haluaisin olla vain omissa oloissani: syödä ja nukkua. Monesti olen autolla ajaessani miettinyt, että jospa vain ajaisin pöpelikköön? Perhekin pääsisi paljon helpommalla kun en mä ole tiellä aiheuttamassa ongelmia... Eilen näin ystävääni pitkästä aikaa ja hän kysyi olenko masentunut. En ole edes ajatellut asiaa, koska olen kuitenkin käynyt töissä ja nytkin olen saanut autettua miestä lastenhuoneen remontissa, jne. Teen kyllä suurimman osan pakollisista jutuista ja pääsen ulos sängystä, vaikkakin vain pakottamalla. Mutta eiliset sanat jäivät mieleeni ja äsken tein tällaisen testin netissä: http://xestia.net/testit/bdi.php
Tulos oli tämä:
" Käytit testin tekemiseen 6 minuuttia 55 sekuntia. Testipistemääräsi on 41. Testin suorittaneet ovat saaneet keskimäärin 20 pistettä.
Jos pisteiden yhteismääräksi tulee 17 tai enemmän, lääkärin puheille menoa suositellaan. Masennus luokitellaan lieväksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Yli 30 pistettä viittaa jo vaikeaan masennustilaan, jolloin on viimeistään ehdottomasti syytä hakeutua hoitoon. "
Mihinkäs mun nyt pitäisi ottaa yhteyttä? Oma lääkäriin en kehtaisi, koska se on perhetuttuja... Mutta jos menisin yksityiselle lääkärille? Varaanko ajan yleislääkärille? Ja mitä sanon kun varaan sitä aikaa? Ja miten ihmeessä kehtaan kenellekään kertoa livenä tämän kaiken, kun mun mielestä tässä ei ole mitään muuta hätää kuin se, että mä en nyt oikein tunnu saavan elämänsyrjästä kiinni...